Museojunalla Kaskisiin

Mahtavasti sekoitan Kaskisiin, Kaskisissa ja Kaustiselle ja Kaustisella. Joka tapauksessa, Kaskinen on minusta Suomen kivoimpia pikkukaupunkeja. Matkakumppani Jiri vertasi sitä Hankoon. Hanko ilman hiekkarantoja? Kaskisissa nättien rakennusten osuus on suurempi kuin Hangossa, jota joskus on kutsuttu Suomen Neuvostoliitoksi. Onpa siellä ainakin yksi ruma rakennus, kirkko.

Joka tapauksessa, facebook tiesi kertoa tapahtumasta ”Museojunalla Kaskisten silakkamarkkinoille” ja minä tietysti halusin lähteä, koska miksipäs ei. No, sen takia ei, koska samana päivänä olisi ollut Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistys retki Säpin majakkasaarelle, missä en ole ollut koskaan, milloinkana. Palanpa halusta tietää, miten heidän retkensä oikein onnistui, sillä juuri tuona päivänä oli tuulivaroitus ja oli suoranainen myrsky maallakin, saati sitten merellä. Mietin, toimiiko junaliikenne edes, jos puita kaatuu radalle. Kaskisessa ei kaadu tietenkään puita, rannikon puut ovat tiukkasyisiä, kun tuuli on piiskannut niitä taimesta asti. Hangossa kun asuin oli ihan poikkeuksellista nähdä myrskyn katkoma puu.

Museojunan veturi ei ollut höyryveturi, vaan uudempi. Lapsena kutsuin sitä kissajunaksi, koska sillä oli selkeästi kissan viikset ja taisipa valokin kiilua ikkunoista niin kuin kissan silmistä. Ratapihalla se oli kuin vaaniva kissa ja tiesin, ettei kannata mennä sellaisen kissan eteen tai kissa juoksee kiinni ja syö.

Kissan viikset ja kiilusilmät

Jos minusta olisi kiinni, ikinä ei oltaisi siirrytty moderneihin juniin. Toisaalta, uusissa paras puoli on esteettömyys ja että pyörän voi rullata suoraan sisään, samoin tietysti lasten rattaat tai pyörätuolin tai vaikkapa painavat matkalaukut.

Aamulla huomasin, että kaksi tamperelaista tuttavaani oli menossa samaan junaan ja heti arvasin, että hekin olivat matkalla silakkamarkkinoille, joten lyöttäydyimme yhteen junamatkan ajaksi.

Minusta on ihmeellistä, ettei Seinäjoelta kulje henkilöliikennettä Kaskiseen, koska sinne olisi niin näppärä kulkea junalla. Julkisilla Kaskiseen pääsee lähinnä Närpiöstä ja pitää sitten miettiä, kuinka pääsee julkisilla Närpiöön.

Vaunussa on kivasti tilaa matkatavaroille, toisin kuin esimerkiksi pendolinoissa.

Ensimmäinen kerta minulla kulkea tuota rataosuutta Seinäjoelta Kaskiseen kautta Ilmajoen, Koskenkorvan, Kurikan, Kauhajoen, Teuvan ja Närpiön. Matkalla näin junasta jänkäkurpan ja metson. Jänkäkurpat lähtevät muuttomatkalle pohjoisen jängiltä ja saattavat jäädä kyhjöttämään ojiin. No, Kauhajoella sitten oli sellainen oja. Kaikkialla oli tullut junaa vastaan innokkaita junabongareita, jotka ottivat kuvia junasta.

Kaskisessa asema oli kirkon vieressä. Olin aikoinaan nukkunut yöni kirkossa sisällä. Ensin pistin teltan kirkon viereen, mutta kun oli mopopoikien melua niin paljon yöllä, olin hereillä ja huomasin oven, johon oli pistetty lappu muistuttamaan oven kiinnipitämisestä. Kokeilin ovea ja se oli auki ja nukuin loput yöstä kirkossa sisällä. Nyt ovi oli korvattu lasilla ja kirkko oli muutenkin kiinni. Ei kirkossa olisi muutenkaan nähtävää, paitsi kirkkolaiva. Kirkolla oli kuitenkin geokätkö. Olen logannut myös paikalla olleen aikaisemman geokätkön, joka joutui hävitetyksi ja arkistoitiin. Jotenkin onnistuin raapaisemaan käteeni sitkeästi verta vuotavan haavan. Pitäisi olla ensiapupakkaus mukana.

Lähdin kuitenkin torille, mikä oli tyhjä ja sitten ponnistelin tuulta vastaan kohti kotiseutumuseota.

Jokunen pyöräilijä ponnisteli vastatuulessa. Pyörä onkin hyvä väline täällä liikkumiseen, ainakin muina päivinä kuin tällaisina myrskypäivinä. Tie museolle meni urheilukentän kautta ja sielläpä oli lämmitetty koppi auki ja siellä WC ja siivouskomero. Siivouskomerossa oli teippiä ja teippasin haavani umpeen. Parasta kaikkialla on lämmin sisätila, vettä ja vessa. Se on, itse asiassa, kirkonkin paras ominaisuus.

Museon anti oli tavanomainen, venevaja ja tuulimylly. Ennen kaikkea, siellä oli geokätkö.

Kukkula ei tarjoillut mitään näkymiä kaupunkiin, mutta toisaalta myrskyssä en olisi halunnut kukkulalla seistäkään. Geokätköä jouduin etsimään pienen tovin, koska en oikein uskonut omaa vaistoani purkin suhteen. Kotiseutumuseot ovat vähän sellaisia, että joutuu kurkkaamaan talojen alle.

Kaupungissa olisi ollut ihan auki oleva museo, mutta en sitten mennyt sinne. Jos olisin mennyt, olisinko ehtinyt itse silakkamarkkinoille, se on suuri kysymys. Sattuipa reitille käsityömyymälä, josta sain tietää, että kyseiset markkinat järjestetään ihan kaupungin toisessa päässä, joten lähdin kävelemään siihen suuntaan. Helppopa oli kävellä myötätuuleen.

Kaskisessa geokätköilijä voi ottaa pulttia. Laadukkaita geokätköjä on varsin paljon.

Silakkamarkkinoiden lähellä oli myös geokätkö, mutta onneksi se oli vähän syrjemmällä. Markkinat eivät itsessään kovin ihmeelliset olleet. Käsityömyymälässä olivat ommelleet hihamerkkejä kiinni kukkaroon ja komeuden hinta oli peräti 20 rahaa. Halusin pelkän hihamerkin ja minut ohjattiin markkinoille. No, ei siellä mitään hihamerkkejä myyty. Ostin kuitenkin silakkaa purkin itselleni. Siellä myytiin perin arvokkaita kalakukkoja. Inflaatio on päässyt puraisemaan niitäkin. Perussuomalaisten teltta, niitä on nykyisin ihan joka paikassa. Ruotsinkielinen alue oli aiemmin jokin kryptoniitti perussuomalaisille, tiedä sitten, miksi. No, hallitus on osoittanut, että ruotsiksikin voi persuilla.

Menomatkalla junassa pari miestä jututti minua ja toinen oli kovasti taiteellinen. Hän halusi esitellä taidettaan minulle yksityisesti, muiden katseilta piilossa. Enpä tiedä, kun en katsonut, mutta varmaan samanlaista taidetta kuin perussuomalaisten politiikkakin. Pitääkö ihan hölmönä.

Aika rupesi niukkenemaan, sitä oli varattu kolme tuntia kaupunkiin, ja lähdin luppaisemaan kohti junaa.

Veturi oli kuitenkin sanonut sopimuksensa irti. ”Dr12 2216 akusto oli vaurioitunut”. Näillä ilmoilla olin odottanutkin jotain tapahtuvaksi, mutten juuri tätä. Sää muuttui ikävästä vielä huonommaksi ja satoi rakeita. Olin ihan tyytyväinen siihen, että sai olla sisällä junavaunussa rakeiden ryöpytessä. Meille järjestettiin bussikyytejä takaisin ja Teuvalta saatiinkin järjestymään bussit. Bussilla pääsimme Seinäjoelle vieläpä niin ajoissa, etten myöhästynyt Tampereen junasta.

Kaskinen on kyllä niin kiva kaupunki, että sinne haluaisin ehkä kolmannenkin kerran mennä. Pyörä kulkee mukana myös museojunassa. Seinäjoelta sinne on jotain 110 km ja kiinnostaisi koettaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kanta-Hämeen kierros pyöräillen ja geokätköillen

Ajattelin aloittaa Iittalasta, vai onko se Kalvola? Olen ollut siellä aiemmin Selkätiellä, joka on Suomen vanhimpia teitä. Tällä kertaa kävin Kalvolan kirkolla. Kirkko on vähän matkaa Iittalan ulkopuolella. Minulla on joitain sukujuuria, jotka häviävät tänne.

 

Kalvolan kirkon näkee myös junasta, jos oikein osaa katsoa.

Kävin myös hautausmaalla. Kiinnostavaa on vitriinissä oleva risti, joka on raahattu Summasta Karjalankannakselta jatkosodan aikana. Hautausmaan monumentin on suunnitellut Tapio Wirkkala, joka taas on lähtöisin Hangosta. Wirkkalan taloa ei Hangossa kuitenkaan enää ole.

Hautausmaalla on myös vuoden 1918 punaisten muistomerkki. En tiedä tämän seudun historiaa sisällissodan ajalta. Työväenliike-sivusto kertoo, että sinne on haudattu 132 surmansa saanutta punaista kalvolalaista.

Siirryn takaisin Iittalan tehdasrakennuksille. Siellä on perin hiljaista näin syksyllä, mutta tiemmä pääsee katsomaan lasin valmistusta tehdaskierrokselle. Pyöräilijä ei tietenkään voi ottaa mitään lasiesineitä mukaansa, jos sattuisi vaikka silmänsä sellaisiin iskemäänkin.

Kunta vaihtuu tässä välillä Hattulaksi. Tulen Sattulan kylätiekokeilulle. Tiellä on vain yksi kaista ja pitää väistää oikealle. Legendaarinen Velogi on tehnyt videonkin aiheesta.

Minä en osannut ajaa pientareella, vaan ajoin keskellä tietä niin kuin kyltti sanoi. Sopihan se, kun ei ollut edes mitään liikennettä.

Sattulan jälkeen tulin Parolaan, missä oli kieltotauluja pitkin teiden piennarta. Kuitenkin kätkö näytti olevan juuri siellä. Sinne meni tasan yksi sallittu tie, jota kautta menin sitten Parolannummen laidalle.

Siellä oli muistokivi sille, kun suomen kielestä tuli virallinen kieli Suomen suuriruhtinaskunnassa. Ihme juttu, päätös syntyi täällä, keskellä hämäläistä metsää.

 

Paikalla on myös leijonapatsas Aleksanteri II vierailun kunniaksi. Aleksanteri II oli katsastamassa Suomen armeijaa täällä ja samalla reissulla sitten määräsi suomen viralliseksi kieleksi. Toteutus tälle oli vitkallista ja niinpä vasta 1902 uudistus oli täysin valmis.

Patsas ja muistokivi olivat metsän ympäröimiä, mutta paikalta näkyi myös nummelle, joka näytti sellaiselta paikalta, missä saattoi olla lintuja. Siellä kuitenkin kaukana möyri tankki.

Jatkoinpa kuitenkin sieltä eteenpäin ja Hattula vaihtui Hämeenlinnaksi. Kävin muutamalla geokätköllä Hämeenlinnan puolella. Tarkoitus oli kerätä 30 kunnasta 30 kätköä kustakin ja Hämeenlinnasta oli tulossa 20. sellainen kunta. Vain seitsemän kätköä puuttui.

Hämeenlinnassa tulin Ahveniston korkealle harjulle. Siellä oli useita punaisten hautapaikkoja. En ollut mieltänyt Hämeenlinnaa merkittäväksi kaupungiksi vuoden 1918 taisteluiden suhteen. Sen sijaan siellä oli vankileiri. Muistaakseni parikin sukulaistani olisi ammuttu Hämeenlinnassa ja yksi selvisi istumalla tuomionsa leirillä. Niitä ammuttuja sitten oli haudattu sinne Ahvenistolle. Harjukuopassa hautausmaan kyljessä on hauta-alue, itse hautausmaalla on kaksi hautaa ja sairaalan alueella on lisää.

Toverihaudan hautakivi Ahveniston montussa

Ahveniston rotkoihin on haudattu useita satoja punaisia. Alhaalla rotkossa olevassa haudassa, Ahvenisto I:ssä, on 28.5.1918 ammuttuja Tammelasta tuotuja punaisia. Ylempänä, vierekkäisissä haudoissa, on haudattuina 1.6.1918 ammuttuja hämäläisiä ym. (Ahvenisto II) sekä 3.6.1918 ammuttuja valkeakoskelaisia (Ahvenisto III).

Hauta Ahveniston hautausmaalla
Toinen toverihauta Ahveniston hautausmaalla

Ahveniston hautausmaan haudoista sanoo Työväenliike-sivusto: ”Vainajien omaiset hankkivat vuonna 1923 yhteisvoimin hautakiven suurelle joukkohaudalle kirkkoneuvoston kiellosta huolimatta. Kirkkovaltuusto ryhtyi toimenpiteisiin muistopatsaan poistamiseksi hautausmaalta ja saadakseen kiven pystyttäjät syytteeseen. Muistokivi hävitettiinkin poliisiviranomaisen toimesta. Joukkohautaan on arvioista riippuen haudattuna 1 500 – 3 000 punaista. Suurin osa on teloitettuja, osa myös vankileirillä kuolleita. ”

Lukuhan on ihan hurja ja vertautuu ehkä lähinnä Tammisaaren vankileirin joukkohautoihin.

Siirryn Kanta-Hämeen keskussairaalan alueelle. Olin ihmetellyt puheita ortodoksisesta kirkosta, mitä ei oltu karttaankaan merkitty millään tavalla.

Ahveniston kirkko on pyhitetty Pyhän Johannes Kastajan mestauksen muistolle. Puurakenteinen kirkko on valmistunut vuonna 1894 ja sen vihki käyttöön arkkipiispa Antoni 2.6. samana vuonna. Kirkossa ei ole sähköjä tai lämmitystä, joten se on käytössä vain kesäisin.

”Ahveniston sairaalan, keskussairaalan ja vanhan ortodoksikirkon vieressä sijaitsevalle ”Ahveniston nummelle”, on haudattu Hämeenlinnan vankileirillä kuolleita punaisia. Yhdessä hautausmaan joukkohaudan kanssa se on Hämeenlinnan suurimpia joukkohautoja.”

Keskussairaalasta siirryn Loimalahteen viettämään leiriviikonloppua. Minusta on tullut vähän huono nukkuja, enkä oikein osaa saada unta meluisassa leirikeskuksessa, mutta sauna on oikein hyvä.

Sunnuntaina lähden sitten liikenteeseen sateen tauottua. Joudun kiipeämään Ahveniston harjun yli, minkä jälkeen suuntaan suoraan Hämeen linnalle. Tyydyn ottamaan vain valokuvan.

Olenhan minä ollut tietysti linnassa sisälläkin, mutta siitä on jonkin verran aikaa. Sinne pitäisi tulla taas uudestaan. Minulla täyttyi 30 kätkölöytöä Hämeenlinnasta lähellä linnaa.

Linnalta pääsee rantoja seurailemalla ja sillan yli Aulangon graniittilinnalle, mikä saa olla viimeinen kohde tälle päivälle.

Itse Aulangollakin pitäisi joskus kierrellä. Olen ollut näissä maisemissa joskus 2015, joten tovi on ehtinyt vierähtää. Minusta tuntuu myös, että Hämeenlinnassa on loputtomasti nähtävää. Ahveniston hauta-alue tai Kalvolan haudat eivät olleet edes ainoita punaisten hautoja Hämeenlinnassa. Olen käynyt laajan kaupungin alueella punaisten haudoilla aiemmin Alvettulassa ja Lammilla. Pakko sanoa, että Hämeenlinnan haudat kuitenkin yllättivät.

Lintuvuorta ja Elämyspihaa

Nyt on geokätköilyn matkamuistokampanjassa sellainen haaste, että haetaan erilaisia kätkötyyppejä. Olen sitten poiminut niitä Tampeelta, mutta virtuaalikätköä ei ole missään lähellä. Siksipä taas pyörä junaan ja lähden Janakkalan Turenkiin. En tiedä, kumpi on tutumpi ihmisille, Janakkala kuntana vaiko Turenki sen keskuksena. Olen kuitenkin ollut leirikeskuksessa Janakkalan kirkonkylän lähellä kahdesti. Janakkalan kätköilin omalle geokätkökartalleni Turengissa. Siinäpä on minun suhteeni Janakkalaan. Useimmiten kunnan läpi viuhahdetaan joko junalla tai autolla, suuntaan etelä-pohjoinen. Historiaa kunnassa on vaikka miten, joten nähtävää riittää. Luontokohteita sen sijaan on vähemmän.

Siispä Turenkiin. Ensimmäinen geokätkö on paikallisella työväentalolla. Janakkalassa oli paljon työväentaloja ja tämä on rakennettu jo 1910. Sitäpä en ihastellut pitkään, koska asunnoton oli omaksunut paikan itselleen ja kakki parhaimmillaan nurmikolle.

Koska olen kirkkobongari, niin tutustuin myös Turengin kirkkoon, joka oli sellainen moderni punatiilirakennus, jota voisi luulla vaikka uimahalliksi.

Kirkolta kuitenkin lähdin varsinaiseen päivän kohteeseen eli Lastujärven kodalle. Kodassa piti ottaa kuva kodan sisältä järvelle, niin että näkyy jotain omia tavaroita tai vastaavaa.

Ihan kiva oli istuskella ja kuunnella hömötiaisia, kun niitä ei paljon enää kuule, mutta matka jatkui. Hyvä, että lähdinkin varhain, sillä ajoin harhaan joitain kilometrejä. En koko ajan tuijota gepsukkaa. No, taas oli uusi paikka ja uudet maisemat.

Ajoinkin sitten Lintuvuorelle, missä tiedän olevan tšasounan. Lintuvuoren tšasouna on kaunis kuin karkki, vaikka onkin moderni. Se oli ortodoksisen perheen oma tšasouna, mutta kun jälkipolvet maallistuivat, niin sille ei enää ollut tarvetta, vaan se siirrettiin Orivedeltä Lintuvuoreen. Tänään ei ollut palvelusta, enkä olisikaan siihen voinut osallistua, kun en ollut asianmukaisesti pukeutunut, vaan pyöräilemässä ja geokätköilemässä. Paikalla oli kuitenkin munkin äiti koirineen ja hän vastaili kysymyksiini tšasounasta. Eräs kelloista oli tuotu vanhasta Valamosta. He eivät olleet ortodoksisuku, vaan poika oli heti nuoresta iästä lähtien tuntenut vetoa ortodoksisuutta kohtaan ja heti liittynyt kirkkoon kun vain saattoi. Hän myös vietti paljon aikaa Athosvuoren yhteisössä. Lintuvuoren tšasounalla on oma sivu.

Minun suvullani ei ole ikinä ollut omaa tšasounaa, kirkollisia tarpeita on toimittanut oman paikkakunnan kirkko tai tšasouna oikein hyvin.

Olin mennyt geokätkön ohi tänne tullessani ja päätin mennä katsomaan sitä. Jos olisin katsonut etukäteen tarkkaan, niin olisin huomannut sen 250 favopistettä ja että noin joka toinen kävijä, joka pystyy favoja jakelemaan, oli sille sellaisen antanut. Toisin sanoen, kätköön on oltu erittäin tyytyväisiä.

Elämyspiha on kuin Parikkalan maailmankuulu patsaspuisto, vaan ken on kuullut Janakkalan Elämyspihasta. No, en minä ainakaan. Kuten arvata saattaa, kätköä jouduin sieltä etsimään erityisen hartaasti. Se oli taiteilijan itsensä tekemä ja erinomaisen kekseliäästi toteutettu. Kiilasi heti Suomen parhaimpien löytämieni kätköjen joukkoon.

Melko erikoinen paikkakunta, toinen väsää pihalleen Disneylandia, toinen Athos-vuorta.

Palasin Turengin kylälle. Siellä oli Turengin Sarastuksen sali, jossa oli multikätkön alkupiste. Multikätkö esitteli paikallista voimamiestä Janne Virtasta. Laskin koordinaatit loppupisteelle, joka oli – Lintuvuorella. No, en minä sinne taas uudestaan lähde. Sen sijaan lähdin ajamaan kohden Hämeenlinnaa.

Hämeenlinnaan oli vain 15 kilometriä. Pyörätie oli oikein hyvä. Hämeenlinnassa oli eräs haastekätkö, jonka olen suorittanut, mutta jonka purkilla en ole ikinä käynyt kuittaamassa suoritustani. Se on Katumusjärven rannalla. Siispä meninkin sinne. Siellä oli mukava uimaranta Katumajärven rannalla ja polku lehdossa. Kätkön piti olla puun juurella. Puita olikin paljon ja niillä paljon juurakoita. Itikat olivat parvena kimpussa. Kun kätkö sitten löytyi ihan selkeästä paikasta, niin näin, että metsässä oli vuohia. Minkähän takia vuohia pidetään metsässä ilman mitään aitausta.

Itikkapusikosta etsiydyin rautatieasemalle. Sielläkin oli kätkö, mikä ei tahtonut löytyä. Edellisten loggauksia lukiessani huomio kiinnittyi ihan toiseen paikkaan. Sieltä se kätkö sitten paljastui. Joskus on tärkeää lukea edellisten kommentteja.

Kävin vielä katselemassa linnaa näköalapaikalta. Se näkyy myös junasta. Kerran minulle soitettiin, kun olin junassa ja tämä kyseli, missä minä oikein olin. Sanoin, että olin junassa ja ehkä ollaan Iittalassa. Hän kuitenkin kyseli koko ajan tarkennusta. Katsoin junan ikkunasta ulos, kun tuli Hämeen linna näkyviin. Sanoin puhelimeen: ”Tuo ei näytä miltään lasitehtaalta!” ja kaikki vaunussa nauroivat.

Linna tulee vaatimaan vielä ihan oman käyntinsä. Ehkä jopa useita käyntejä. Olenhan minä, tietysti, linnassa käynyt, mutta siitä on aikaa.