geokätköily arkistot - Maankiertäjä

Vikingevent Norjassa, Osa I: Turku-Drammen

Kirjoitettu 20.6.202620.6.2026 kirjoittaja &s

Minulla on yhä sairaus erittäin paljon päällä ja tarve WC:lle ja ajattelin monta kertaa, että minun pitäisi perua geokätköilymatka Norjaan. Sain kuitenkin tietää, että bussissa on vessa ja hotellissa on vessa, tietysti tapahtumassa on vessa ja laivalla on vessa. Halusin yksityishuoneen, mikäli menee sellaiseksi, että joudun ramppaamaan siellä koko yön.
Nyt on niin, etten laivalle saanut yksityishyttiä eli herran haltuun laivareissut. Minulla on jo vähän tuntumaa, että vähärasvainen ruoka aiheuttaisi vähemmän oireita ja päinvastoin.

Turussa oli satamaan jokin junabussisysteemi. Ajattelin, etten voi laskea sen varaan, että junalla naftisti laivaan, vaan ajattelin tulla hyvissä ajoin ja kävellä satamaan. Turun keskustan alueella oli joitain kätköjä, joilla en ollut käynyt ja minä olin luullut haravoineeni Turun keskustan moneen kertaan.

Istun junaan ja takanani puhutaan.
– Täällä on Pride-viikko
– Hämeenkyrö Priden järjestäjä pahoinpideltiin
– Ylitorniolla pahoinpideltiin homo myös.

Mietin, että pitääkö minun kuunnella tuota koko matkan ajan. Siten keskustelu jatkui:

– Minä olen dokumentissa mukana. Se on ManseDrag -dokumentti. Ei otettu ManseDragin tarroja mukaan. Ne tekisi turkulaiset kateellisiksi.

Turussa kävelin kaupungin läpi. Portsa. Kosken leipomo. Käyn syömässä siellä tuoretta leipää. Jatkan Kakolan mäen yli ja funikulaarilla alas. Tulen satamaan, mutta sataman rakennukset olivat kiinni. Odottelen aukenemista ja sen jälkeen meidän bussimme, joka oli lähtenyt Satakunnasta, tulee satamaan. Iso nyssäkkä bussin tavaratilaan, yöpymistarpeet mukaan ja hyttiin.

Nukun aamiaiseen saakka, syön ja ulos laivasta. Aina hämmästyttää se, kuinka vuorinen Tukholma on. Turku on ihan erilainen, vai onko, onhan Turussakin korkeita kukkuloita.

Ensimmäinen kätkö on satamassa. Seuraava pysähdyspaikka on Västeråsin lähellä oleva Anundshög, rautakautinen muinaismuistoalue. Ruotsin merkittävimpiin kuuluvia muinaislöytöjä.

Anundshög onkin hyvä tapa aloittaa matka Vikingeventiin. Ajattelin, että alueelta löytyisi vihertikka, mutta eipä ollut. Tämän vuoden tavoitteena minulla oli uusi elämänpinna pinnalistalle ja ajattelin, että vihertikka on pahimpia puutelajeja. Toinen puute on tulipäähippiäinen.

Hajaannuimme etsimään kätköjä Anundshögin alueelle ja olin ehkä vähän kateellinen, etten kulkenut kaikkein suurinta matkaa, ehkäpä jäi vihertikka havaitsematta sen takia.

Seuraavaksi saavuimme Vänernin alueelle. Osia Vänernistä näkyikin bussin ikkunasta. Nyt olen nähnyt kaikki Ruotsin suuret järvet, Mälaren, Hjälmaren, Vättern, Vänern ja vielä Torniojärvikin.

Karlstadissa taas hajauduimme eri kätköille. Samaan aikaan kaupungissa oli meneillään jonkinlaiset ylioppilasjuhlat tai jotain. Nuorisoa ajeli valkolakit päässä. Ihmisiä kasaantui puistoon kylttien kanssa.

Minä menin Selma Lagerlöfin patsaalle. Siellä ei ollut hanhia, mutta ei ollut peukaloistakaan. Olin kyllä ihan täysiä villihanhien mukana, kun sarja tuli televisiosta, mutta taisivat olla kanadanhanhia.

Karlstadin jälkeen tie jatkoi lähempänä Vänernin rantaa ja paikoin oli upeat näkymät järvelle. Siellä oli myös iso vaneritehdas, jonka lipputangossa liehui sateenkaarilippu. En tiedä, mikä debatti on sitä edeltänyt, mutta hieno ele yhdenvertaisuuden puolesta moisessa äijätyöpaikassa. Vaikka mistä sitä tietää, voi olla naisten pyörittämä koko tehdas.

Vänerniltä lähdettäessä asutus harveni. Ennen rajaa kuitenkin oli suurehko ravirata, Årjäng.

Norjan puolella oli runsaasti tunneleita ja sitten tulimme hotellille Drammeniin. Sää oli muuttunut matkalla sateiseksi. Olimme järjestäneet geokätkömiitin kaupunkiin, joten menin sinne ja kiertelin pikkaisen sateista kaupunkia.

Mainittakoon, että kännykkäni oli täysin kuollut Ruotsissa ja Norjassa data kulki äärimmäisen hitaasti, pääsääntöisesti ei kulkenut. Siinä oli restricted -moodi päällä, enkä saanut sitä asetuksista pois.

Helgi & Erlend sanoo, että norjalaiset menettävät tolkkunsa, kun on viikonloppu. Kaverini olivat nähneetkin pientä juhlintaa samaan tyyliin kuin Ruotsissa, mutta minä en nähnyt mitään.

Möhkön pöhkö ja Yyterin Sanna II

Kirjoitettu 15.6.2025 kirjoittaja &s

Geokätköilyn juhlavuoden toinen päätapahtuma Yyterin Sannat, oli käsillä. Ensimmäinen oli Tampereella, enkä tehnyt siitä juttua, koska sehän oli kotosalla. Taas oli luvattu aivan hirveää ilmaa, ”kohtalaista” sadetta ja 9 m/s tuulta. Kun saavuin Poriin, satoi kuin saavista. Ajoin Hostel Riveriin ja kuittasin avainkortin huoneeseeni. Sitten taas tien päälle. Ajoin parisenkymmentä kilometriä Yyteriin ja kirjoitin nimen logiin vierailukeskuksen luona. Tilanne oli rannalla vielä kauheampi, sillä tuuli puhalsi vailla mitään esteitä. Tapasin tuttavani, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Sitten hyppäsin satulaan ja ajoin takaisin Poriin kateellisena niille, keillä on auto täynnä kuivia vaatteita. Hostellissa jouduin asettelemaan vaatteeni kaikkiin asentoihin, että saisin kuivaa päälle seuraavalle päivälle.

Kuvassa voi olla kanivajaa, piparkakku ja tekstissä sanotaan C C — Preiviikissä. Minusta rupeaa tuntumaan, että geokätköiljöissä on paljon jouluihmisiä.

Seuraavana päivänä paistoikin aurinko ja sää oli muutenkin miellyttävä. Lähdin ajamaan Kuuminaisiin muutaman kätkön kautta. Yyterissä olin kuullut, että tie perille oli ollut kauhea. Kun minulle puhutaan pahasta tiestä, se on mörkökräveliä, ladottu kiuaskiven kokoisista lohkareista. Tämä oli kuitenkin ihan normaalia. Sen vuoksi saavuinkin satamaan reilusti ajoissa.

Sinne tuli sitten muitakin geokätköilijöitä ja klo 10 minulle sanottiin, että nyt lähdetään. Minä ajattelin, että lähdönhän piti olla klo 12, mutta lähdin joka tapauksessa. Menimme Säpin saarelle, joka on Selkämeren kansallispuistossa. Taitaapa olla vuoden ensimmäinen kansallispuistokäynti minulle. Säppi on myös uusi majakka ja lintuasema minulle.

Säpissä lähdin välittömästi painelemaan etelään. Jonkinlainen polku siihen suuntaan oli olemassa, mutta puuta oli kaatunut sen yli. Jälkikäteen sain kuulla, että marraskuussa olisi ollut myrsky, joka oli kaatanut puita saaressa. Joka tapauksessa se oli sama kuin jos polkua ei olisi ollut ollenkaan. Rämmin eteläpäähän saarta ja loikin puron yli kiveltä kivelle. Kävin eteläisimmällä kätköllä ja palatessani tuli kätköilijöitä vastaan. Osalla oli lenkkarit jalassa. Kuljin porukan mukana ja kätköilijät kiipesivät polulle kaatuneiden runkojen yli. Tulimme Säpin majakalle ja kävelimme yli 300 porrasta ylös majakan huipulle.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla. — Säppi, majakka ja lintuasema

Kuvassa voi olla ilmalaiva — Tätä sitten on majakasta otetut kuvat

Kuvassa voi olla järvi — Geokätkö eteläpään ns. paskalaguunilla

Näyttää siltä, että rariteetit on nähty aseman pihan lähellä, mikäs sen mukavampaa. Säppi tunnetaan siitä, että siellä nähdään syksyisin itäisiä kirvisiä. Ne painaltavat länteen, kunnes tulee meri vastaan ja jäävät saareen, mistä niitä löytää. Taigakirvinen, Anthus hodgsoni eli ”hodari”. Hodarikuvia tulee tyypillisesti jostain Kaakkois-Aasiasta. Ikinä en ole sellaista luonnossa tavannut. Pitää tulla Säppiin sitten myöhäissyksyllä.

Pian kahdentoista jälkeen tulee toinen lautta ja ajattelen, että tuon piti olla minun kyytini. No, ei se mitään, minä olen valmis jo lähtemään. Palaamme Kuuminaisiin. Satamassa on auto, jolla on kumi puhki. En enää kadehdi autoilijoita. Minä sen sijaan lähden ajamaan kohti hostellia. Matkalla on Säpin porukkaa kätköllä. Minä menen, tietysti, mukaan etsimään ja sain sillä tavalla löytöjä itselleni. Kun auto pysähtyi aina 160 metrin välein, niin olin jo kerinnyt saavuttamaan sen pyörineni. Yllättävästi tuolla Preiviikin takana lauleskeli kangaskiuru.

Porissa katsoin vielä seuraavan päivän kätkön valmiiksi ja menen lepäämään.

Aamulla menen edellisenä päivänä löytämälleni lähikätkölle ja kirjaan sen. Näin saan löytöputkea jatkettua. Ajan Porin torille ja sitten junalle. Pyörä junaan ja Tampereelle.

Kuvassa voi olla sytytin ja polkupyörä

Möhkön pöhkö ja Yyterin Sanna I

Kirjoitettu 15.6.2025 kirjoittaja &s

Ilomantsin Möhkössä oli geokätköilyn juhlavuoden (geokätköily 25 -vuotta) yhteisötapaamisista eräs ja suunnittelin menoa sinne pitkään. Ongelma oli, että minun piti olla sieltä viivana takaisin Tampereella, koska lääkäriaika. Siksi en voinut laskea pyöräilyn varaan. Onneksi sain sovittua kyydin Joensuusta sinne ja takaisin.

Joensuuhun kuitenkin otin pyörän mukaan. Jostain kumman syystä VR reititti matkani Joensuuhun Tikkurilan kautta, joten siellä pyörä nopeasti ulos, ajan tunneliin aseman pohjoispäässä ja sitten taas ylös laiturille ja pyörä junaan.

Joensuussa Itäsilta oli suljettu, poikki ja menin nopeasti hostellille Suvantosillan kautta. Vastaanoton piti mennä kiinni klo 19. Oikeasti kukaan ei ollut vastaanotossa. Soitin hostellin numeroon ja pääsin sisälle ja kaikki oli kunnossa. Sähköpostiviesti ei ollut saavuttanut minua hostellille saapumisesta. Heillä oli ollut ongelmia niiden kanssa.

Koska illalla oli vielä aikaa ja sade oli tauonnut, lähdin kiertelemään Linnunlahdelle ja Siilaisiin. Joensuussa ei ikinä ole tarpeeksi aikaa.

Kuvassa voi olla teksti — Sijaitsiko tässä elämäni suurin virhe. Astuin avioliittoon 1992. Onneksi sitä ei kestänyt pitkään.

Joensuu on täynnä paikkoja, joihin minulla liittyy ikäviä muistoja. Sen sijaan tutustuin sisällissodan monumentteihin Siilaisilla ja muuallakin. Joensuussa on harvinaisen paljon näitä monumentteja ja eräs niistä oli teloitetuille venäläisille. Joensuuhun oli tuotu Raudun taistelun vankeja ja ammuttu sitten siellä Siilaisilla. Raudussa on Kuolemanlaakson nimellä kulkeva paikka, missä sisällissodan punaisia kuoli taistelussa. En ole käynyt siellä. Rautu on Karjalankannaksella ja siis nykyisin osa Leningradin aluetta.

Kun sitten rupesi satamaan, niin palasin hostellille ja yövyin siellä. Aamiainen kuului hintaan.

Seuraavana päivänä olikin luvattu sadetta. Kaiken lisäksi saderintama liikkui itään. Hyppäsin kyytiin ja ajettiin melko suoraan Ilomantsin Parppeinvaaralle, missä äänteli ruisrääkkä. Hieno paikkahan Parppeinvaara on. Olen sanonut, että oikea Karjala on Harlusta itään. No, Parppeinvaara juuri on.

Kuvassa voi olla 2 henkilöä

Parppeinvaara ei ole pelkästään jokin karjalaisen kulttuurin huvipuisto, vaan siellä on ollut oikea runonlaulaja ja Elias Lönnrot on käynyt alueella keräämässä runoja. Tšasounassa myös pidetään palveluksia. Tällä kertaa siellä ei oikein mitään tapahtunut, vaan kävimme eri geokätköillä, mitä siellä oli.

Seuraavat kätköt olivatkin sotatieksi nimetyn tien varrrella. Tie menee Petkeljärven ohi, Möhköön ja Kusuriin ja sitten sukeltaa rajan yli luovutettuun Karjalaan, missä ei ole Itä-Ilomantsissa eli vanhan Ilomantsin kunnan Neuvostoliitolle luovutetussa osassa enää paljon mitään jäljellä. Kirja ”Rajan Vartio” on käsitellyt elämää tuolla vuonna 1938 ja sitä ennen, muun muassa Eino Leino oli käynyt siellä.

Möhkössä kuitenkin on eläväinen ruukkikylä ja jalkauduimme alueen kätköille. Ajoimme kylän hautausmaalle ja se on ehkä Suomen itäisin sellainen. Se on luterilainen ruukin hautausmaa. Yllätyksekseni joki toi vettä Suomeen päin. Se tekee kierroksen rajan toisella puolella ja palaa takaisin Suomeen itäisimmän pisteen paikkeilla. Rajaviivalle on parisen kilometriä matkaa.

Kuvassa voi olla vesistö

Kuvassa voi olla 1 henkilö ja Cotswolds — Ruukissa oli museo

Hautausmaan lisäksi alueella oli vaatimaton arboretum. Museon alueella oli myös äänessä ruisrääkkä. Museolla soitettiin jotain ääniraitaa ja mietin jo, että kuuluuko ruisrääkkä siihen ääniraitaan. Minulla ei kuitenkaan ollut aikaa eikä innostusta käydä museossa, vaan päätin kastua ulkona ja tutustua kylään. Siellä oli sotatien hengessä myös sotamuistomerkki. Yllätys minulle oli se, että täällä oli taisteltu talvisodassa. Ajattelin, että tämä koskisi jatkosodan Ilomantsin suurtaisteluita.

Itse tapahtuma pidettiin suuressa kodassa.

Olen käynyt Möhkössä viimeksi 1982, joten oli jo aika tulla uudestaan. Ilomantsi on kovasti markkinoinut sotatietä, mutta en juurikaan ole innostunut toisesta maailmansodasta.

Tulimme takaisin sateiseen Joensuuhun ja kävimme vielä muutamalla kätköllä.

Nukuin kymmenen tuntia.

Seuraavana päivänä ajoin Joensuun Lentoasemalle, koska keräilen geokätköhaastetta varten lentopaikkakätköjä ja niitä oli siellä muutama. Samalla kunta vaihtui Liperiksi. Olen varmaan joskus tullutkin lentoasemalle, mutta muisti ei toimi.

Toinen kätköistä oli lentoaseman kiitoradan takana. Siellä oli sotien aikainen Junkersin suojakorsu. Tie sinne oli oikein viitoitettu. Ei ollut kovinkaan ihmeellinen nähtävyys, kun mikään Junkers ei ollut edes paikalla. Sen sijaan lähellä oli suurikokoinen jouluaiheinen kätkö, joka oli minusta paljon merkittävämpi nähtävyys. Liperikin taisi minulla olla yhden löydön kunta, joten löydöt nostivat kuntaa ylöspäin. Ennen kätköilyaikaa, kun asuin Joensuussa, pyöräilin Liperiä ristiin rastiin, joten kunta on sikäli tuttu kyllä.

Lentoasemalta ajoin Onttolan kautta kaupunkiin. Onttola kuului Kontiolahteen, mutta yhtään kätköä ei osunut matkalle.

Joensuussa poikkesin teollisuusalueelle kätkölle ja sitten tulin keskustaan yliopistolle, missä täytin juomapulloni. Kuulin keskustelun siitä, kun opiskelijapoika oli tutustunut johonkin naiseen, joka oli täyttänyt sinimustien kannattajakortin ja ”oli ihan täysi natsi”. Tuntuipa hyvältä, kun en ollutkaan kaikkein epäonnistunein yksilö. Myöskin edesmennyt avioliittoni kuulosti fiksummalta.

Yliopiston jälkeen kävin kirjaston geokätköllä, ylitin joen ja geokätköilin Niinivaaran puolella. Siinä vaiheessa tuli nälkä ja päätin yrittää, jos kaupasta saisi jotain paikallista. Löytyikin vatruskoita. Syön Joensuussa vatruskoita Koitadesignin vaatteet päällä. Kas, kun en soita kanteletta. Tilanne oli vähän kuin ne videot, missä ollaan Moskovassa metrossa pukeutuneena venäläiseen kansallispukuun soittamassa balalaikaa ja karhu on vieressä kaikista muista se on normaalein asia ikinä. Miltähän kuulostaisi Balalaika kanteleella soitettuna. Slaavikyykyssä soitan balalaikan kanteleella adidaksen tossut jalassa ja kukkilintu säpsä päässä ollen yhtä suomalainen kuin Larin Paraske (eli ei yhtään).

Lähellä rautatieasemaa pidin vielä joensuulaisille geokätköilijöille miitin Kulttuuribunkkerin talonvaltauksen muistoksi. Joensuulaiset eivät olleet koko talonvaltauksesta kuulleetkaan. Talonvaltaajista osa radikalisoitui ja niin syntyi Joensuun uusnatsiongelma. Olisi ehkä kannattanut antaa se tila talonvaltaajille.

Palasin Tampereelle suorempaa reittiä junalla Pieksämäen kautta, mutta nopeampi se ei kyllä ollut.

Lättähatulla geokätkölle

Kirjoitettu 21.4.2025 kirjoittaja &s

Tampereelta liikennöi Haapamäen museojunia Vammalaan ja Mämmilään eli siis Orivedelle. Sunnuntaiksi luvattiin kurjaa keliä ja päädyin siksi junaan sen sijaan että olisin pyöräillyt geokätkölle. Oli minun geokätköilyputken 140. päivä. Kun putki alkoi, oli joulukuu ja päivät pimenivät ja talvi syveni. En tietenkään lopeta putkea nyt kun olosuhteet ovat helpommat.

Vammalassa olen kuitenkin seikkaillut tänä vuonna jo jo pelkästään geokätköjen vuoksi. Silloin kävin katsomassa, mikä tämä Herra Hakkaraisen talo on, minne kaikki kyltit siellä osoittavat ja totesin sen soveltuvan lähinnä lapsille. Minähän tykkään Mauri Kunnaksen töistä, mutta samana päivänä kuitenkin oli muutakin tekemistä. Toinen kerta Vammalassa oli Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen perinteisellä Pirkanmaan kierroksella, milloin kävimme esimerkiksi Mannerheimin salonkivaunulla ja Kuorsumaanjärvellä. Minä olin ollut uskossa, että Hitler-vaunu olisi Mikkelin rautatieasemalla, mutta se oikea vaunu onkin Vammalassa 12-tien varrella.

Vammalan sijasta valitsin kyydin saman kaupungin Karkkuun. Juna teki pienen pysähdyksen myös Nokian Siurossa, mikä mahdollisti sen, että näin Siuron kirkon mäen päällä.

Jotenkin tuntuu, että historiassa tehtiin käänne väärään päin jossain vaiheessa, vai kultaako aika muistot.

Wikipedian mukaan lättähatut liikennöivät vuoteen 1988 saakka. Miten minä ajattelen aina slaavilaista Hard bass -junaa. Kuuluisa juna oli Электропоезд ЭР2-1293, eikä se pomppinut missään slaavilaisessa maassa vaan Eestissä Vasalemman ja Kulnan välillä.

Moni oli tullut radan varteen kuvaamaan lättähattua. Itse en ajatellut junan olevan kovin ihmeellinen, olen ihan varmasti kulkenut aikoinaan lättähatulla itsekin, muisti ei vain pelaa. Osasyy sille, miksi kirjoitan blogia on se, ettei minulla muisti pelaa.

Tulin sitten Karkkuun ja siellä nopeasti geokätkölle. Radan sai ylittää ja radan toisella puolella oli multikätkön ensimmäinen piste. Siinä piti olla chirp eli langaton lähetin. GPS:äni otti moitteettomasti vastaan viestin, mutta loppupiste oli noin kilometrin päässä. Minulla ei ollut aikaa käydä siellä, vaan se jäi toiseen kertaan.

Sen sijaan tutustuin autiotaloon siinä lähellä. Karkussa oli ennen lestitehdas ja rakennukset liittyivät siihen. Nyt ne vain lahosivat pystyyn.

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Sääli, että hienot, vanhat rakennukset lahoavat pystyyn. Voi miettiä, kuinka paljon perinnettä ja historiaa arvostetaan enää. Tänään oli liputuspäivä evakoille ja Karjalassa on paljon tuollaisia rakennuksia, jotka lahoavat pystyyn ellei ole sitten romahtaneet. Mikko Niskasen elokuvassa ”Hopeaa rajan takaa” on kohtaus, missä katsotaan rakennuksia, jotka ovat joko hylättyjä tai uusien omistajien käytössä.

Kasvatti-isoisäni oli kirvesmies ja hänellä oli tapana käydä katsomassa purettavia rakennuksia, mitä hän oli ollut itse rakentamassa, että miten olivat materiaalit kestäneet ajan hammasta. Onkohan sellaista ylpeyttä omaa käden jälkeä jäljellä.

Karkussa tuli vuodenpinnalistalle tiltaltti, rautiainen ja laulurastas. Kokeilin Merlin-sovellusta. Merlin ei ymmärtänyt heikkoa rautiaisen ääntä, vaan tarjoili jopa vihervarpusta tai punarintaa. Tuollainen sovellus on kiinnostava, kun helposti lukitsee oman määrityksensä johonkin, eikä pysty ajattelemaan laatikon ulkopuolelta yhtään.

Lättähatulla sitten takaisin. Moni minuakin vanhempi oli kuin lapsi karkkikaupassa. Eikö niille kukaan ole kertonut, että junassa istutaan paikoillaan, eikä pompita penkiltä käytävälle. Ehkä nekin ovat innostuneet Hardbass-junasta.

Kuvassa voi olla raitiovaunu, juna ja rautatie — Lättähattu saapuu Karkkuun

Jossain määrin nykyaika muistuttaa 1980-luvun huonoista puolista. TERFfit sanovat olevansa uusia punkkareita, mutta ovatkin uusia tedejä, väkivaltaan taipuvaisia äänekkäitä runkkareita, kun taas kaikille muille se oli kymmenen vuotta Fucking Åmålia.
Lättähatut on korvattu kiskobusseilla ja nekin rupeavat olemaan käyttöikänsä päässä. Mikä sitten korvaakaan ne, niin toivon, että on runsaasti tilaa pyörille.

Huomasin, että Leukaluiden salmesta pääsisi pyörällä luikahtamaan läpi oikoreittinä, mutta se olisi kyllä klassinen huono oikaisu. Olen miettinyt, että mitäpä jos pyöräilisi Vammalasta Tampereelle. No, se on taas yksi tulevaisuuden projekteista, tänä vuonna ei kyllä kerkiä.

Keskisestä Suomesta sivussa geokätköilemässä

Kirjoitettu 20.4.2025 kirjoittaja &s

Alavus on ollut aktiivinen geokätköilyn suhteen. Katsoin, että siellä järjestettiin geokätköilyn filmifestivaali erään kerran, mutten mennyt sinne, koska se järjestettiin myös lähempänä. Nyt siellä järjestettiin siivoustapahtuma. Siellä on myös kolme virtuaalikätköä. Olen kerännyt virtuaaleja geokätköilyputken pahoja päiviä varten. Olen nakkiutunut lintuatlastyöhön Peurasuvantoon viikoksi, mutten tiedä, toteutuuko se. Sen lisäksi tulisin takaisin Seinäjoen kautta ja siellä olisi kaksi helppoa virtuaalia lisää. Enempää en oikeasti enää tarvitse. Sinne mennessä tulisin kulkemaan sellaisen pätkän rautatietä, mitä en ole aiemmin kulkenut eli välin Pihlajavesi-Ähtäri. Jäljelle jäisivät käymättömiin henkilöliikenteen käytössä olevista Ylitornio-Kolari, Rovaniemi-Kemijärvi, Kouvola-Kotka, Joensuu-Nurmes ja Petäjävesi-Jyväskylä. Jos tekisin koukkauksen Kuortaneelle, niin olisi mahdollista saada sieltä perinteinen kätkö eli tradi. Kuortaneelta minulla on vain yksi kätkö aiemmin ja ajattelin, että kunnalla on enemmän tarjottavaa.

No, pyörä kiskobussiin ja menoksi. Haapamäellä oli vaihto toiseen kiskobussiin.

Ähtärin Eläinpuiston asemalla oli hyvin länteen kuuluvat maisemat, mutta koko paikka oli tyhjillään. Tiemmä se on ollut tyhjillään hyvin pitkään toimittuaan 1987-1991.

Juna pysähtyy Ähtärin lisäksi myös Tuurissa, missä olen ollut aiemmin geokätköilemässä. Taisin kävellä kaupan läpi ostamatta mitään. Ei minulla ole mitään vastaan Tuuria, olen ostanut kellonikin sieltä, nettikaupasta.

Alavudella olen perillä ja lähden ajamaan. Ensimmäinen kätkö on postilaatikko ennen Kuortaneen rajaa. Tulee lentokoneiden varalaskupaikka. Olenkohan koskaan pyöräillyt lentokoneitten varalaskupaikalla. No, nyt pyöräilen. Saavun Kuortaneen puolelle ja lentokoneiden varalaskupaikkaa esittelemässä on helppo tradikätkö, jolla loggaan Kuortaneen kartalle.

Lähellä on Sarvikkaankoski Lapuanjoessa ja siellä on myös Kuortaneen puolella oleva kätkö, joten lähden sinne. Koskipaikka on hyvin viihtyisä ja siellä on rakennettu kaksikin laavua ilmeisesti kalastajille. Ystäväni on sukeltaja ja Kuortaneella on vanha kaivos, missä hän käy sukeltamassa silloin tällöin ja tulee sitten laavulle tänne Sarvikkaaseen.

En voinut jäädä sinne istumaan, vaikka olisi tehnyt mieli, vaan piti jo kääntyä takaisin. Soratie Alavuden suuntaan oli vähän pehmeä ja siirryin polkemaan samalle maantielle, mitä olin tullut ja ajoin Alavuden keskustaan saakka kirkolle.

Kirkko on hieman erikoisen näköinen. Siellä on wc, joten täytän juomapulloni täällä. Itse kirkko on kiinni.

Keskustassa on Toivo Kuulan patsas. Kuula syntyi perimätiedon mukaan Alavudella. Patsaalla on ensimmäinen Alavuden virtuaalikätköistä, eli otan selfien patsaan ja geokätköilynimimerkkini kanssa. Nimimerkkini on IhmisAnkka ja se tulee yhdestä sarjakuvasta ja minun exäni keksi nimittää minua ihmisankaksi ennen kuin edes aloin geokätköillä.

Seuraava kohde on Muistojen kappeli, jonka luona ovat sankarihaudat. Kiinnostavaa paikassa sen sijaan on se, että siinä on Suomen sodan taistelupaikka. Alavuden taistelussa venäläiset lyötiin. Sen muisteleminen oli suuriruhtinaskunnassa arka asia ja paikalle pystytetty obeliski pystytettiin salaa. Toinen muistomerkki jouduttiin pitämään piilossa itsenäistymiseen saakka.

Kolmas virtuaali oli Tusan lasikota järven rannassa. Siellä oli myös siivoustapahtuma ja sen jälkeinen geokätkömiitti. Alavuden kaupunginjohtajankin piti tulla siivoamaan, mutten tiennyt, tuliko hän sitten. Oli miten oli, siellä oli kuitenkin aika siistiä jo valmiiksi. Kun aurinko paistoi, oli lasikodassa aika kuuma olla.

Lasikodalla oli myös torni, johon oli piilotettu kätkö. En olisi löytänyt sitä muuten kuin avustettuna, kyllä sai hivellä rakennusta monelta kantilta, eikä sittenkään jäänyt purkki käteen koska se oli kiinni niin vahvalla magneetilla.

Miitistä lähdin sitten rautatieasemalle, mutta sitä ennen kävin kirkolla Adventure Lab-kierroksella. Kierros antoi bonukseksi fyysisen geokätkön sijainnin ja kävin vielä siellä. Sen jälkeen menin asemalle junaa odottamaan. Lehtokurppa äänteli vuodenpinnaksi minulle. Olin tältä reissulta saanut listalleni myös kuovin muutamasta paikasta. Sen lisäksi punakylkirastaat olivat äänessä. Kuului myös jotain matalaa huu-ääntä, mutten saanut järkevää selitystä sille. Ehkäpä sepelkyyhkyt pitivät ääntä unissaan.

Kaunis, vanha asemarakennus oli jätetty ränsistymään ja lahoamaan pystyyn. Ikävää, että vanhat rakennukset jätetään tuhoutumaan.

Tulin Seinäjoelle ja lähdin ajamaan Seinäjoen yöhön. Ensimmäinen kohde oli muraali ”helavyö” ja otin siellä selfien. Seuraava oli Suomi-veistos ja kuva siellä myös.

Keskustassa oli UV-multi ja minulla oli UV-lamppu mukanani. En kuitenkaan löytänyt koordinaatteja ja sen sijaan kävin toisella kätköllä, mutta jouduin istuskelemaan paikallisella jo kiinni olevalla grillillä yli puolen yön ja vasta sitten saatoin logata kätkön uudelle vuorokaudelle. Ajattelin, että voisin ihan yhtä hyvin polkea Kyrkösjärvelle laavulle, mutta muistelin, että laavu olisi palanut jonkin aikaa sitten.

Seinäjoella oli asemaa uusittu ja rakennetaan yhä lisää. Pääasia, että saa sisällä odottaa junaa. Sitten pyörä junaan ja Tampereelle. Poljen asemalta kotiin ja Tampereellakin laulavat punakylkirastaat.

Geokätköilyä ja paljon muutakin Uudellamaalla

Kirjoitettu 22.12.2024 kirjoittaja &s

Minulla on päässyt geokätköily repeämään pieneksi putkeksi, putkoseksi, saakka ja ajattelin osallistua Helsingin Kustaankartanossa joulutapahtumaan. Tampereelta ei suoraan junalla pääse Oulunkylään, joten jäin pois Keravalla.
Keravalla kävin tutustumassa kirkkoon ja mietin, onkohan Keravan kirkko rumimpien kirkkojen listalla.

Onneksi se oli kiinni, niin ei tullut lisää rumuutta päivään. Tai no, kirkoissa parasta on se, että voi käydä vessassa.

Keravalla on myös Heikkilän kotiseutumuseo ja siellä on geokätkö, joten sinne seuraavaksi. Matkalla kuitenkin löytyi ”Navalonin tasavallan suurlähetystö”.
Sain selville, että tämä Navalonin tasavalta on jokin taideprojekti ja tietysti mikrovaltio, floating paradise. Kelluvalle lautalle on tehty istutuksia ja tämä lautta on kellunut jossain Helsingin suunnalla. ”Katti Koskisen taideprojekti Mikrovaltio Navalon/Floating Paradise pyrkii luomaan uusia elämisen muotoja merellä kelluvilla saarilla. Päämääränä on luoda biologinen ja omavarainen alusta ja tukea kestävää kehitystä sekä maalla että merellä.”

En tiedä, mutta mikrovaltiot ovat jollain tavalla anarkistisia karnivalisoidessaan ”oikeita” valtioita. Ensimmäisen maailmansodan aikoina pistettiin pystyyn kaikenlaisia valtioita, kuten Kirjasalon tasavalta tai Naissaari ja on vaikea

muodostaa käsitystä, kuinka tosissaan tuon ajan ihmiset olivat. Hyvin ei käynyt. Valtiot eivät yleensä kestäneet moista ilvehdintää.

Museo tarjoili erikoisuutena muonamiehen mökin, mikä oli päässyt vähän kärähtämään.
Muonamies teki työtä nälkäpalkalla, minkä lisäksi hän sai pienen rahallisen korvauksen ja katon päänsä päälle. Muistuttaa aika paljon sitä, kuinka kovin moni nykyäänkin työtä tekee. Raha riittää ruokaan ja asuntoon, muttei mihinkään muuhun. Erityisesti ajattelen työttömiä, jotka joutuvat ravaamaan erilaisissa rangaistusluontoisissa tempputyöllistämistoimissa.

Keravalta menin sitten Kustaankartanoon pikkujouluihin. Samalla tutustuin ensimmäistä kertaa uuteen ratikkaan, joka kiertää kaupunkia kehänä ja josta on yhteys metroon kummassakin päässä ja junaan.

Illalla menin Eurohosteliin yöksi. Parasta siellä oikeasti on tunnelmallinen sauna. Halusin tehdä Adventure Lab -kierroksen Helsingin saunoista ja Eurohostelin sauna oli yksi sauna, mitä halusin esitellä. Kun ajattelee merkittäviä saunoja, niin niitä on kyllä paljon. Etenkin ajattelin Tehtaankadun saunaa ja vastaavasti Tamminiemen saunaa. Tamminiemessäkään en ole koskaan käynyt.

Aamu alkoi saunan ja aamupalan jälkeen sillä, että kiersin kaupungilla itselleni geokätkön. Sen jälkeen suunnittelin kiertäväni niin, että ajan loppuessa olisin lähempänä keskustaa. Lähdin kiertämään julkisia saunoja. Kävin Sauna Hermannilla, Kotiharjun saunalla ja edesmenneen Sauna Arlan paikalla. Sen lisäksi menin Lapinlahden Lähteen saunalle. En aikoinaan tiennyt, että sielläkin on sauna. Se on Helsingin vanhin yleinen sauna. Sinne pitää ilman muuta tulla saunomaan joku kerta. Arlan saunassa olen saunonut ja Sauna Hermannissa, mutten Kotiharjussa.
Lapinlahden aluetta on myllätty jonkin rekkatunnelin tieltä.

Päivän viimeinen kohde oli kaupunginmuseo. Enpä tiennyt, että sielläkin on sauna. Sinnehän piti mennä. Oikein hyvä yleinen sauna oli tehty kellarikerrokseen. Tampereella on myös museosauna Amurin työläiskorttelissa. Suomessa on tietysti myös saunamuseo, koska tietysti on. Minä en ole siellä vielä käynyt.

Olin oikeasti tullut katsomaan näyttelyä M/S Baltic Queers, sateenkaariväen siirtolaisuudesta Itämeren alueen maissa. Sepä oli yllättävän kiinnostava, kun siihen varasi aikaa. Puutteena oli lähinnä se, että puhuttiin lähinnä vain homoista ja lesboista. Kiinnostavasti homoseksuaalisuus oli laillista Eestissä 1935 ja Tallinna oli huomattava homomatkakohde. Suomessa homoseksuaalisuus oli laitonta. No, myös Eestissä homot joutuivat menemään maan alle Neuvostoliiton vuosina. Eestin itsenäistyttyä uudelleen oli hetken vapaata, mutta asenneilmapiiri on kiristynyt viime vuosina. Tällainen asenteiden kiristyminen on ollut myös Tanskassa. Tästä siis oppii sen, ettei yhteiskunta kehity mihinkään avoimempaan suuntaan, vaan saattaa mennä ihan siksakkia. Ihmiset sitten joutuvat pakkaamaan tavaransa ja muuttamaan maasta toiseen.

No, olinpa kerran Eestissä ja mukana oli ruotsalainen transvestiitti sekä hänen kaverinsa ruotsinsuomalainen rasistinen transsukupuolinen. Koska auto hajosi, olimme kaikki myöhässä ja nopeasti kaikki tavarat laivaan. Yksi sitten totesi edellämainitun tavaroista, että miksi joku on pakannut kaljaa mukaansa Eestiin.
Enpä tiedä. Ehkä hän ajatteli, ettei pääsisi ostamaan sitä. Sitä minä ajattelin, kun näin Kiovasta Suomeen tulleiden tavaroissa pussin tattaria. On joutunut kiireessä pakkaamaan.

Minusta oli aika jännää, että sinne tuli niinsanottuja tavallisia ihmisiä ja lapsiakin. Onko ne lapsetkin hätäisesti pakattu. Usein mietin, mennäkö museoon, mikä ei selkeästikään ole suunnattu minulle. Suomessa niitä on paljon. Voisin kuitenkin ennen sitä mennä saunomaan.

Siilinjärvi, uskaltaako siitä sanoa mitään?

Kirjoitettu 7.10.2024 kirjoittaja &s

Geokätköilyssä saa virtuaaliset laarit täyteen matkamuistoja ja vaikkei niistä enää välittäisi, kun minullakin niitä oli jo 263, kuuluu vuodenkiertoon aina ympäristön siivoamistapahtumat. Kuitenkin sattui niin, ettei lähellä ollut yhtään, vaan jossain Mikkelissä ja Siilinjärvellä. Mietin, että jos liian kauan odottaa, niin peittää lumi roskat ja siivoustapahtumat perutaan. Päätin siksi rohkeasti varata reissun Siilinjärven tapahtumaan ilman perumismahdollisuutta. Juuri silloin julkaistiin siivoustapahtuma Tampereelle. Ei auta, Siiliin pitää lähteä. Sitten kun katselin Siilinjärven geokätkötarjontaa, niin geokätköt Siilinjärveltä strategisesti edesauttaisivat haastekätköjen ehtojen toteutumista, esimerkiksi 360° Finland, jolloin pitää löytää kätkö jokaiselta asteen levyiseltä sektorilta keskipisteen ollessa Jyväskylässä ja Pohjois-Savo haaste, joka tarvitsisi korkean maastoarvon kätköä. Sellainen löytyi alueelta. Katsoin etukäteen Googlen katunäkymästä, mikä hahmo urheiluareenan kylttiin on kuvattu ja loppupiste määräytyi sen mukaan.

Siilinjärvi on tunnettu Suomen rumimpana kirkonkylänä, joskin moni kirkonkylä sai mainintoja. Se oli jo 1990, mutta Siilinjärvi ei ole yhtään kaunistunut, eikä varmaan muutkaan. Nämä äänestykset suosivat kyliä, joissa moni käy, mutta esimerkiksi Ilomantsin pogosta on huomattavan ruma. ”Suomalaistyyppinen kirkonkylähirviö on myös Ruotsissa harvinainen ilmestys. Vanhaa rakennuskantaa ja maisemaa kunnioitetaan siellä, missä ei puhuta suomea.”

Siilinjärvi kiilasi varmasti kärkeen senkin takia, että siellä on Siilinjärven tuntureiksi kutsutut kaivoksen läjitysalueet ja kirkonkylä tarjoaa maisemia siihen suuntaan. Yaran Siilinjärven kaivos on EU-alueen ainoa fosfaattikaivos. Sen lisäksi Siilinjärvellä ei oikein mitään vanhaa rakennuskantaa ole koskaan ollutkaan, koska kunta on perustettu 1925. Vuonna 1918 Siilinjärvellä ei tapahtunut juuri mitään ja kaikki kiinnostava lipsahtaa naapurikuntien puolelle. Siilinjärven maisemia kuitenkin näkee elokuvassa ”Siunattu hulluus”, koskapa Siilinjärvellä toimi tuolloin Harjamäen mielisairaala, joka oli Suomen suurimpia. Eipä toimi enää. Harjamäen kuuluisista asukkaista eräs oli Nilsiän öljyšeikki Tauno Kuosmanen.

Toinen sairaala siellä on Tarinaharju, missä isoisäni kuoli.

Siilinjärven historiaan kuuluu myös DC-3 -koneen tipahtaminen Juurusveteen 1978 ja turmassa kuoli joukko merkittäviä henkilöitä.

Ennen kaikkea Siilinjärvellä tapahtui Toivalan taistelu 1808 Sandelsin ja Dolgorukovin välillä. Olen kuullut, että Dolgorukov olisi koostanut armeijansa salmilaisista. Salmi on ruma pitäjä raja-Karjalassa. 1808 se ei ollut raja-Karjalaa, vaan taas kerran kaukana Venäjän puolella. Vitsi on siinä, että sodan jälkeen salmilaisia asutettiin muun muassa Siilinjärvelle. Kukapa tietää, jos he toivat Salmin rumuuden mukanaan. Osa heistä on minun sukulaisiani.

Joka tapauksessa, junalla Siilinjärvelle ja kunnon kätköilijänä asemalta pusikoitten kautta immeisten ilimoille. Kuten sanottu, keskustassa ei mitään nähtävää ole, mutta geokätkö toi minut sinne ihailemaan pystyyn nostettuja kiviä, joilla on nimenä Siilinjärven Stonehenge.

Savossa tulloo vastaan ussein joku ihme vänkyrä.

Seuraava kohde oli Siilinjärven kirkko.

Savolaistyyliin retostellaan, että kirkko olisi Suomen kaunein, mitä se ei ole. Ehdottomasti osuu kuitenkin ehkä 50 kauneimman kirkon joukkoon Suomessa.

Kävelin kohden siivoustapahtuman alkupistettä ja suoraan ratapihan poikki. Eivät olleet keksineet alikulkua siihen. Se alikulku olisi ollut kaakana. Siilinlahden pohjukka oli idyllinen pikku puisto, missä oli uimaranta ja sauna. Ikävä kyllä satoi kuin saavista. Saavuin multikätkön alkupisteelle ja huomasin, että sitä oli muutettu sitten googlen katunäkymän. Mitä kavaluutta! Ikinä ei pitäisi mitään muuttaa. No, minulla oli sitten uudet koordinaatit ja löysin kätkön vaivatta.

Lähellä oli Openstreetmapin mukaan siirtolohkare ja kyltti Salmin evakoille. Itse asiassa, koko puisto oli Salminpuisto.

Salaperäisesti laattaa ei ole luettelossa Siilinjärven julkiset muistomerkit ja laatat. Salmilaisia pääsääntöisesti vihattiin Savossa, mutta jahka joskus taas käyn Lapinlahdella, niin siitä enemmän siinä yhteydessä. Lapinlahden tarina onkin sitten ihan jotain muuta.

Siivouksessa raahasin pyöränromun metsästä pois ja sitten oli jotain pienempää roskaa. Sen jälkeen olikin aika lähteä pois. Jotenkin oli inhottava olo ja Siilinjärven lukuisat mäet erityisen jyrkkiä ja kotona yöllä sitten palelsi. Aamulla oli sitten kuumetta.

Jyrki Katainen ja Pöljä ovat myös tunnettuja Siilinjärveltä, tiedä sitten, onko näillä yhteyttä.

Kansallispuisto, kirkkoja, riippusiltoja ja toverihautoja

Kirjoitettu 25.9.202426.9.2024 kirjoittaja &s

Kun polveen tehtiin tekonivelleikkaus, niin tästä uhkasi tulla välivuosi reissujen suhteen. Kuitenkin joka vuosi pitäisi käydä yhdessä uudessa kansallispuistossa, ankallispuistossa. Minulla on tusinan verran käymättömiä jäljellä. Parasta olisi, jos vielä löytäisi jokaisesta geokätkön. Senhän takia osassa pitäisi käydä vielä uudestaan. En ole vielä ottanut selvää, onko kaikissa geokätköjä. Kätköily tapahtuu jokaisen oikeuksien puitteissa, mutta niitä oikeuksia on rajoitettu kansallispuistoissa.

Puurijärven-Isosuon kansallispuisto on ollut minulla pitkään tähtäimessä. Kaksi lähestymistä pyörällä oli mahdollista, pitempi edestakainen lenkki Vammalan rautatieasemalta Kärjenkallioon tai lyhyempi edestakainen lenkki Kokemäen rautatieasemalta Ronkansuolle. Keksin vielä, että Isosuo ja Mutilahti olisivat jänniä kohteita Vammalan suunnalta. Mutta mitäpä jos yhdistäisi ne ja kulkisi Kokemäeltä Kärjenkallion kautta Vammalaan? Trailmap jännästi näytti, että Kokemäenjoen yli pääsisi kahden lossin kautta. Minua kuitenkin lossit epäilyttivät. Kokemäen kaupungin kartta näyttää Mölkkärin lossin, kun taas toista lossia, Suomisen lossia ei ole ja Satakunnan kansa antaa siitä sellaisen kuvan, että se toimii yksityisesti ja suunnilleen kerran vuodessa. Minut siis ajettaisiin umpikujaan.

Sääennuste näytti epävakaiselta. Jos olisi täysi sorsanilma, niin voisin ajaa Kokemäeltä Ronkansuolle ja takaisin, siitä tulisi kolmisenkymmentä kilometriä. Junalipun varasin Kokemäeltä takaisin. Sitäkään en tiennyt, olisiko pyörälle paikkaa junassa, joten se on hyvä varata etukäteen.

Pyöräilijä suositteli minulle Säpilän riippusiltaa, joten sen varaan suunnittelin reissun. Jos riippusilta olisi poikki, olisi vielä mahdollisuus ajaa Ronkansuolle.

Näillä suunnitelmilla sitten Kokemäelle. Kävin kolmella geokätköllä Kokemäen keskustassa ja sitten rupesi satamaan ja lujaa.

Sateessa ei löydy kätköä. Sääkartta näyttää kuitenkin, että kysymys on pienestä kuurosta, joten suunnitelmiin se ei vaikuta mitään. Riippusilta ja tie Ronkansuolle ovat muutenkin vähän samassa suunnassa.

Tien varrella on kappeli, joka sisältää kappelin, missä piispa Henrikin oli sanottu olleen. Suomen vanhin puurakennus. Kappeli on 1800-luvulta. Puurakennus sen sisällä on ajoitettu 1400-luvulle, joten Paha Henrik ei ole voinut olla siellä. En tiennyt, mutta kaupungilta voi saada avaimen, jolla pääsee katsomaan rakennusta, missä paha Henrik ei ollut. Reliikit voisi olla vaikea selittää avaruuden muukalaiselle. Ehkäpä niin, että reliikkeihin uskominen on sertifikaatti sille, että on höynäytettävissä moneen muuhunkin.

Riippusillalle oli selkeä opaste ja minussa heräsi toivo, että riippusilta todella on käytössä. Ajoinkin sinne. Riippusilta oli ollut poissa käytöstä 2017-2019, mutta sitten se oli kunnostettu ja oli kuulemma pyöräilijöiden suosiossa. En nähnyt muita pyöräilijöitä itseni lisäksi. Miksikäs ei olisi. Säpiläntie on kyllä huonossa kunnossa, ehkä se hillitsee.

Vastarannalla eli Paskarannanmäen puolella oli äänessä hömötiainen. Siellä oli myös geokätkö.

Lähdin ajamaan kohden Puurijärvi-Isosuota. Kulorastaita ja järripeippoja oli paljon. Kyttäläntie oli pitkä soratie, tuleehan niitä kilometrejä näinkin. Oli vastatuuli. Ahvenukselta lähti polku lintutornille, joka oli Puurijärvi-Isosuon pohjoispäässä. Siellä oli tietysti geokätkö. Saavutettu uusi kansallispuisto ja geokätkö siinä. Ahvenukselle meni pitkospuut. Aikaisemmat loggaukset geokätkölle olivat kertoneet, että oli huomattavan märkää, mutta se oli ennen pitkoksia. Tornilla ei ole ketään.

Siellä oli kuitenkin noin 60 metsähanhea, pari merihanhea ja noin 300 järripeippoa. Järripeippoja oli todella paljon. Ilmeisesti kylmän purkaus kaukana Lapissa oli ajanut ne liikkeelle.

Ahvenukselta lähdin Yttiläntielle ja kräveli muuttui asfaltiksi, jota olikin joutuisa kulkea seuraavalle lintutornille Kärjenkallioon. Ahvenus oli ollut tosi vaatimaton, mutta Kärjenkalliossa oli paljon opasteita ja se oli selkeästi pääsisäänkäynti kansallispuistoon. Pyörällä pääsin nopeasti katselulavalle. Jälkikäteen minulle vasta selvisi, että pyöräily on sallittua siellä. Pyörällä pääsin myös itse Kärjenkallion tornille, joka on vielä vähän matkaa lavalta.

Kärjenkallion tornissa oli muitakin. Loggasin geokätkön ja katsoin lintuja. Ruskosuohaukka tuli uutena, lisäksi oli potti haapanoita ja laulujoutsenia. Merikotka oli kauempana ajellen metsähanhia liikkeelle.

Olin kovin levoton, enkä ollut tornissa kovinkaan pitkään. Luulisi, että torni peittyisi monet kerrat sumuun aamulla. Torni oli melkoisen korkea ja sanotaan, että se on Pohjoismaiden suurimpia lintutorneja. Ei sellaisille, joilla on korkean paikan kammo. Ihme juttu, isokokoinen koirakin oli siellä ylhäällä.

Lähdin ajamaan sieltä Keikyään. Keikyä oli aikoinaan osa Huittista ja Huittisissa tapahtui 1917 meijerikahakka, ensimmäinen aseellinen välikohtaus sitten 1906. Sanottiinpa jopa, että se oli alkusysäys koko sisällissodalle. Keikyässä punaisten muistomerkki on erityisen suuri ja siinä on pitkät listat nimiä.

Anna Kontula sanoo, että suomalaiset suhtautuvat politiikkaan liiaksi tunteella. Olen perinyt tunne-elämän ailahtelevuuden ja tiedän sen vaarat, siksi minä olen tiukan pragmaattinen. 1917 kuitenkin oli liipasinsormi herkässä. Voi miettiä, edistääkö omin teoin rauhaa vaiko sotaa. Minusta on kiva, että minun polveni taas toimii, enkä maksanut siitä itseäni kipeäksi, on kivaa, kun on katto pään päällä ja ruokaa. Minusta se on hyvin kohtuullista. Nykypäivänä se tekee minusta tulipunaisen kommunistin.

Keikyän riippusilta on Suomen pisin puurakenteinen riippusilta. Totta puhuen, Säpilän silta oli vaikuttavampi. Silta yhdistää Keikyän ja Äetsän. Sastamalan kuntahistoria on tosi epäselvää. Oli Kiikka ja Keikyä, jotka yhdistyivät Äetsäksi, joka yhdistyi Sastamalaan. Sitten on Tyrvää ja Vammala, jotka yhdistyivät ja sitten taas Sastamalaksi. Mistä se nimi Sastamala tulee, jostain muinaisuudesta, niin kuin Akaakin.

Äetsä on selkeä teollisuuspaikkakunta. Punaisia järjestäytyi kaartiin hyvin paljon teollisuuspaikkakunnilla, joten yksi kahakka ei välttämättä ollut se laukaiseva syy, miksi moni rekrytoitui kaartiin.

Äetsästä johti suora ja tasainen väylä Kiikkaan, joka muinaisuudessa tunnettiin rukkien valmistamisesta. Myös Kiikassa oli punaisten muistomerkki ja kirkko.

Kiikassa on upea kirkko, niin kuin Keikyässäkin, mutta geokätköä en sieltä löytänyt. Kiikan kirkon geokätkö on näköjään hyllytetty. Olisi ehkä sitä silti voinut yrittää etsiä.
Myös Kiikassa oli ollut kahakka ennen varsinaista sisällissodan alkamista, tammikuussa 1918, Ruotsilan kartanon kahakka. Näin se sisällissota tapahtui, alkoi yksittäisistä kahakoista, jotka eskaloituivat sodaksi. Minä sanon, että suomalainen yhteiskunta romahti sisällissotaan.

Olin aika väsynyt ja ajoin suorilta Vammalan asemalle, missä törötin seuraavat kolme tuntia syöden eväitä. Jos en olisi hankkinut lippua etukäteen, olisin päässyt kotiini kaksi tuntia aiemmalla junalla, mutta mistäpä sen tietää, onko paikkoja pyörälle vaiko ei. Mitäpä jos missään junassa ei ole paikkaa pyörälle, vaan joudun polkemaan vielä 60 km kotiin. Siksi oli parempi se, että varasin lipun.

Puurijärvi-Isosuo oli 31. käyty ankallispuisto Suomessa ja 17. mistä minulla on geokätkölöytö. Kymmenen on käymättä.

Jyväskylän pienajo

Kirjoitettu 21.9.2024 kirjoittaja &s

Tälle sopisi jatko-osa, mutta minulla ei ole mitään suunnitelmaa siitä, milloin toteutan sen.

Marx-opiston viikonloppu kokoontui tällä kertaa Vesalassa, 16 km poispäin Jyväskylän matkakeskuksesta. Se oli sopiva välimatka ajatellen pyöräilyä. Myöhäisessä vaiheessa opisto järjesti myös kyydit, mutta olin jo ehtinyt buukata pyöräni junaan. Niinpä sitten pyörä junaan.

Olen pitkään miettinyt, onko Jyväskylässä mitään nähtävää ja tullut siihen tulokseen, ettei ole. Tämä reissu ei horjuttanut minun mielipidettäni. Jos jotain Jyväskylästä haluaa löytää niin Jyväskylä on oiva paikka liikunnan harrastamiseen, sillä mäkiä on joka paikassa. Tällä reissulla näin niistä muutaman.

Kävin katsomassa punaisten muistomerkkiä Vesangassa. Se pystytettiin 1959. Mitään kummempaa taistelua täällä Vesiankassa ei olla käyty. Syyksi Niklaksen teloitukseen riitti kätketty haulikko ja kolme patruunaa. Jalmari oli myös kätkenyt haulikon, mutta hänellä oli useampi patruuna. Näillä aseilla ei sotaa käydä, mutta se silti riitti siihen, että hänet telotettiin.
Moisella Vesiankalla oli myös levähdysalue, jolla oli geokätkö tyyppiä multikätkö, johon piti tehdä laskelmia. Tämäkin levähdysalue oli ihan ruokottoman sotkuinen, mutta kauniilla paikalla. Ollessani levähdysalueella rupesi satamaan ja satoi sitten kaksi päivää putkeen erittäin voimallisesti.

Keski-Suomi on jotenkin komean erämaista, kun pellot ovat pienialaisia. Pirkanmaalla paikoin on hyvinkin suuria peltoalueita, mutta Keski-Suomessa en ole sellaisia nähnyt.

Vesala oli kirkon tila ja siellä kävi joitain rippikoulun isosia indoktrinoitavina. En ole ikinä käynyt rippikoulua. Demokraattisen Sivistysliiton Karttunen sanoi, että on parempi sytyttää yksi kynttilä kuin itkeä pimeyttä. Voi miettiä, mihin sen kynttilänsä sytyttää. Kristilliset tahot sytyttelevät kynttilöitä, mutta he uskovat magiaan. Vaikea toimia elämässä sellaisten kanssa, joiden suunnitelma B tai jopa suunnitelma A on pistää kädet ristiin.

Sunnuntaina sade rupesi sopivasti hellittämään ja oli paluun aika. Ajoin samaa reittiä Jyväskylään. Killerin raviradalla oli jokin tapahtuma, mikä paljastui koiranäyttelyksi.

Menin Taulumäen kirkolle. Minusta ehkä kaikkein merkillepantavin rakennus Jyväskylässä on Taulumäen kirkko. Sen suunnitteli Elsi Borg ja se rakennettiin 1929. Edellinen oli palanut samana päivänä, kun sisällissota alkoi. Palo oli vahinko, eikä liittynyt sotaan mitenkään. Elsi Borg suunnitteli myös Teuvan kirkon. Kummatkin ovat oikein näyttäviä.

Sisällissota ei juurikaan koskettanut Jyväskylää, vaan työväestö ja porvarit onnistuivat sovittelemaan erimielisyytensä. Jyväskyläläisiä työväen aatteen miehiä kuoli sisällissodassa alle 20, joista yksi itse sodassa ja loput teloitettuna.

Voi miettiä, oliko Jyväskylässä teollisuutta laisinkaan, kun punaisia oli niin vähän. Näin se on, sopimiset ja rauha tekevät historiaa, mikä ei ketään kiinnosta.

Kävin vielä ajelemassa Tourulassa. Jyväskylässä on hyvät pyörätiet ja opasteet, kun taas kartasta katsoen Jyväskylä näyttää tosi räjähtäneeltä. Selkeän pyörätien ansiosta pääsin käymään geokätköllä nopeasti.

Voi miettiä, onko Oulu Suomen äärioikeiston keskus vaiko Jyväskylä. Tässäpä oululainen jengipaita Jyväskylässä.

Matkakeskuksella istuskeli moottoripyöräkerholainen, kenellä oli kantaa ottava tunnus. Kuulemma Soldiers of Odin on uudelleenbrändännyt itsensä moottoripyöräkerhoksi. Minua ei ole moottoripyörät koskaan kiinnostanut pätkääkään, eikä myöskään rasismi. Sen sijaan yksi moottoripyöräkerholainen on ollut kiinnostunut minusta. Toivottavasti hän ei ollut matkalla Tampereelle. Tampereella voisi olla jokin asemapalvelija, joka käännyttäisi junasta nousevat hämärätyypit takaisin junaan.

Juna oli yli tunnin myöhässä matkalla Tampereelle onnettomuuden vuoksi ja teki pitkän pysähdyksen Orivedellä, missä saattoi vähän jaloitella, sekä Suinulassa, missä ovet olivat kiinni. Jos olisi ovet olleet auki Suinulassa, niin olisin saanut uuden mahdollisuuden jäädä matkan varrelle polkiessani sieltä kotiin. Oli käynyt nimittäin niin, että takavanteessa metalli oli väsynyt ja siinä oli kolme reikää. Oli pelkkä ajan kysymys, että koko takavanne pettäisi alta.

Jotain korona-ajan huonoa metallia. Oli se kuitenkin kolme vuotta kestänyt ja siinä oli kahden vuoden takuu.

Jyväskylä esittäytyi siis aika mitättömänä kaupunkina. Toivon kuitenkin, että pienajolle tulee jatkoa joskus ja ajaisin Vaajakosken suuntaan vaihteeksi. Marx-opistoa ei järjestetä seuraavaksi ainakaan täällä. Jännä juttu, että vaikka Jyväskylää ei tuhottu sisällissodassa niin kuin esimerkiksi Tampereelle kävi, Jyväskylän keskusta ei ole yhtään historiallisempi kuin Tampereen.

Loviisa

Kirjoitettu 25.8.2024 kirjoittaja &s

Loviisassa oli pieni geokätkötapaaminen ja ajattelin, että olen laiminlyönyt Loviisan kaupunkialuetta, vaikka olenkin laajasti seikkaillut esimerkiksi Loviisan merialueella. Siispä sinne.

Onnibus Helsingistä oli hieman myöhässä. Vanhaan aikaan Onnibus oli aina ajoissa. Kerkisin kuitenkin tapahtumaan. Siellä oli kätköilijä, joka oli erityisellä vimmalla kiertänyt Pohjois-Karjalaa geokätköjen perässä. Pohjois-Karjala houkuttelee, vaikka olen siellä aikoinaan matkustellut paljon. No, joka paikkaan ei kerkiä lyhyen kesän puitteissa.

Lähdin tapaamisesta nopeasti palloilemaan kaupungille. Loviisa oli ihmisiä kukkuroillaan. Oli ilmeisesti jokin kirpputoritapahtuma, joka täytti koko kaupungin.

Kirkko oli avoinna, eikä siellä myyty mitään. Loviisan kirkko oli varsin suuri kaupungin kokoon nähden.

Lähdin pois kirkosta tutustumatta kirkon potentiaalisesti tärkeimpään antiin matkailijalle: WC-tiloihin. Kirkolla on myös oma geokätkönsä, mutta se on laadittu vaikean mysteerikätkön muotoon, enkä ollut sitä ratkaissut.

Loviisalla on myös oma rautatieasemansa. Vanha rautatieasema olikin upea, mutta se on purettu pois. Nykyinen on vahvasti slaavilaishenkinen ja siellä oleskellaan paikkaan sopivan rennon gopnik-tyylisesti idi nahui, suka blyat’ -hengessä. Junaa on turha odottaa saapuvaksi Loviisaan. Rata kulkee Lahteen. Sillä oli sikäli merkitystä, että saksalaiset nousivat maihin 1918 Hangon ohella myös Loviisassa (7.4.) edeten Lahteen ja katkaisten punaisten vetäytymisreitin itään.

Sen jälkeen olikin sopivaa minun mennä hautausmaalle. Ensin löytyi uusi hautausmaa ja sitten myös vanha. Vanhalta löytyi muistomerkit sekä punaisille että valkoisille, mutta yllätyksekseni siellä oli Nordströmien hauta.

Nordströmeistä voisi tehdä vaikka elokuvan. YLEn Areenassa hänestä on dokumentti. Esittelyteksti sanoo: ”Liikemies Ragnar Nordström oli aikanaan merkittävä vaikuttaja ilman näkyvää yhteiskunnallista asemaa”. Hautakivi sanoo ”suurporvari”. Kuulin kerran, että Aunuksen retkellä oli ryöstetty Aunuksen pankki ja rahat jaettu retken johtajien kesken, niin muut, kuten Talvela, olivat ryypänneet oman osuutensa, mutta Nordström pisti rahat pesämunaksi omaan liiketoimintaansa.

Hänen appiukkonsa Jaakko Seise kääntyi vanhemmalla iällään fasistiksi ja lähti sitoutumattomana Suomen Kansan Järjestön eli kalstalaisten ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 1933. 520 ääntä tuli Salmin pitäjästä Raja-Karjalassa, missä asui sekä Seise että Nordströmit. Se oli Suomen kansallissosialistisin kunta. Vaalien tiimoilta natsikokous pidettiin Nordströmin talossa Salmin Karkunkylässä. Seise kuitenkin kuoli kauan ennen natsien tuhoutumista. Kalsta yritti paeta maasta jatkosodan jälkeen. Suurin fasistinen puolue oli IKL ja se kannatti italialaistyyppistä fasismia. SKJ ei saanut yhtään paikkaa eduskunnassa, toisin kuin IKL.

Nordströmin yritysimperiumi kuitenkin tuhoutui pian sotien jälkeen, mutta senkin jälkeen hän toimi neuvonantajana politiikassa.

Hautausmaalla oli oma lodjauskätkönsä, joka johdatteli kulkemaan reittiä, joka oli minusta vähemmän kiinnostava kuin tämä. Siirryin alakaupunkin, missä oli täysi markkinatouhu.

Olenko kyynistynyt, mutta tuntuu siltä, että myydään samaa rihkamaa, mitä Temu on pullollaan, mutta kovalla hinnalla. Miten minä voin olla niin onnellinen, etten mitään tarvitse.

Tietysti piti käydä myös Loviisan maalinnoitus katsomassa. Opin, että se oli ruvennut kärsimään maanvajoamasta rakennusvaiheessa ja jäi keskeneräiseksi. Siellä ei taisteltu myöskään Suomen sodan aikana. 1918 siellä taisteltiin valkoisten vetäytyessä helmikuussa. Heidän tappionsa oli kymmenen miestä. Kun heiltä hupenivat ammukset, he jättivät linnakkeen.

Oli aika jättää Loviisa. Vanhempani soittivat ja puhuin Loviisan maalinnoituksesta. ”Etkö muista, leikit siellä lapsena”. No, en todellakaan muista. Sitä varten on matkablogi. että edes jotain muistaisin.

Loviisasta tuli runsaasti geokätkölöytöjä. Mainitsematta jäi Onnelin ja Annelin talo ja tuulimylly ja rautatieasemallakin oli kätkö.