Lähdin Joensuuhun aamun junalla niin varhain, että piti kotoa kävellä rautatieasemalle, kun julkinen ei liikkunut. Olin myös Joensuussa perillä varhain, ennen kuin saatoin päästä hostelliin. Menin kauppaan, ostin Sorsan kehuttuja karjalanpiirakoita. Minun makuuni rasvaisia, eikä elimistöni tykkää rasvasta. Siksipä rupesinkin etsiytymään julkisen WC:n suuntaan. Sellainen on kirjastolla. Joensuun keskustassa niitä mahdollisuuksia ei ole kovin monta.
Joensuun keskusta on täytetty Adventure Labeilla ja fyysisillä geokätköillä, joista taas etsin muutaman siirtyessäni kohti ruutukaava-alueen eteläpäätä. Keskustan eteläpuoli on tylsää, mutta siellä on Joensuun ev.lut. kirkko. Sekä luterilainen että ortodoksinen kirkko ovat Joensuussa pitkän kadun kummassakin päässä, eikä ihan keskustassa ole mitään kirkkoa. Luterilainen kirkko nyt ei kaksiselta näytä ulkoa, mutta se sattui olemaan avoinna ja sisältä se on kaunis.
Kirkossa oli julkinen WC numero kaksi.
Adventure Lab esittelee kirkon läheltä paikan, jossa on kantele seinällä osana kelloa. Adventure Lab kertoi myös, että tasatunnein tämä viritelmä soittaa kantelemusiikkia. Sitä piti jäädä tietysti odottamaan. Hieno yksityiskohta sille, ken vaivautuu Joensuun keskustasta samoamaan etelään.
Opiskelija-asuntolan seinässä on muraali, jossa sinällään ei ole mitään uutisarvoista, mutta ikkunassa oli sateenkaarilippu. Rohkaistuin julkaisemaan kuvan vKontaktessa näin rikkoen Venäjän lakia.
Venäjän kanssa minun politiikkani on ollut, ettei ehdoin tahdoin ammuta verbaalisia Mainilan laukauksia eli siis anneta puheilla tai teoilla syytä heille hyökätä Suomeen, mutta eiväthän alkuperäiset Mainilan laukauksetkaan olleet Suomen syytä eli historiassa on tehty väärän lipun alla provokaatio.
Sitten menin hostelliin, joka sattui olemaan täynnä.
Seuraava päivä sattui olemaan aika sateinen ja lähdin junalla Lieksaan. Olof Enckellin suunnitelmissa oli päättää matkansa sinne 1938, mutta syksy sai ja hän päättikin matkansa Ilomantsiin. En ole aiemmin tuota rataosuutta kulkenutkaan junalla. Ensimmäinen yllätys oli, ettei juna pysähtynytkään Kontiolahdella. Se olisi lyhentänyt minun tulevaisuuden suunnitelmiani, jos olisi pysähtynyt. Siellä kaukana on eräs haastekätkö ja alunperin halusin mennä sinne, mutta kun ennustettiin sadetta, niin olisin joutunut istumaan sateessa mättäällä bussia odottamassa suuren osan päivää.
Muutama merkittävä asemarakennus tällä alueella on ja Suomen ainoa junia varten tehty vesitorni, joka on jäänyt jäljelle.
Lieksassa satoi ja huomasin nopeasti, että välimatkat kaupungissakin ovat pitkiä. Päätin mennä kätkön kautta kirkolle. Kätkö tuotti minulle yhden uuden graticulen, eli aste x aste -ruudun, 63°-64° pohjoista ja 30°-31° itäistä. Suuri osa tästä ruudusta on Venäjän puolella. Asemalla oli jokin Rukajärvi-näyttely. Minullahan on sukujuuria Rukajärveltä, mutta aina, kun jossain puhutaan Rukajärvestä viitataan Rukajärveen toisessa maailmansodassa. Rukajärvi kauan ennen maailmansotaa oli vanhauskoisuuden keskuksia Karjalassa. Ruotsin ja Venäjän välisten sotien seurauksena ruotsalaiset polttelivat taloja Rukajärvellä. Ennen kaikkea, Irina Mihailintytär Fomin syntyi siellä 1755. Irina on isoisän isoisän isoäidin äiti. Irina teki sellaisen yllätyksellisen teon, että hän meni miehelle Viteleen Perttiniemeen. Se on linnuntietä 297 kilometrin päässä, eikä ihmiset kulkeneet mitään linnuntietä tuolloin, eikä nytkään. Karhuja, susia, kyykäärmeitä. Hän oli vanhauskoisia. Hänen tyttärentyttärensä, Matronan aikana tapahtui sellaista uutta, että peninkulman päähän hänen syntymäkodistaan tuli Suomen suuriruhtinaskunnan raja. Eräänä päivänä Matrona ylitti tuon rajan Suomeen, eikä taakseen katsonut. Venäjä pyrki hävittämään vanhauskoisuuden, mutta muualla oltiin sallivampia.
Mutta sateisessa Lieksassa oli asemalla Rukajärvi-näyttely ja sieltä alkaa sotatie Rukajärvelle. Minä en lähde sotiin perehtymään vaan siis menin kirkolle ja sen ohi kätkölle. Siellä oli kyltti tšasounalle. No, mikäs tšasouna täällä, ehkäpä Suomen vanhin tai siinä oli jossain vielä hirsi jäljellä, joka oli ajoitettu vuoteen 1769, Irinan syntymän aikaan, siis. Suomen vanhin tšasouna.
Myös Lieksan erikoinen ev.lut. kirkko oli auki. Kirkkosali muistutti enemmän jotain auditoriota tai Jehovan todistajien konventtisalia tai amerikkalaista megakirkkoa. Lieksan julkinen WC numero 1.
Lieksassa oli alunperin ollut perin toisenlainen kirkko, mutta se paloi ennen kuin olin käynyt Lieksassa ensimmäistäkään kertaa.
Aikani rupesi loppumaan, joten suuntasin takaisin.
Lieksassa on vanha Osula ja täälläkin perin huonossa kunnossa, mikä on sääli. Osularakennukset ovat kauniita, mutta useimmiten ne on jätetty rapistumaan.
Asemalla oli kahvila ja julkinen WC numero 2.
Vähän harmittaa, ettei Olof Enckell tullut Lieksaan. Minun pitää tulla tänne uudestaan joskus. Voinkohan jonain päivänä sanoa nähneeni Ilomantsin niin ettei sinne tarvitse palata. Tämä oli muistutus siitä, että Karjalaa on muuallakin kuin siellä.
Takaisin Joensuuhun, jossa sadesää osoitti laantumisen merkkejä.