Olen mietiskellyt, kannattaako käydä sellaisessa museossa laisinkaan, jonka aihepiiri ei kiinnosta tai joka jopa inhottaa. No, minä olisin saattanut jahkailla vissiin maailman tappiin saakka, mutta kun minulla on pitkä geokätköilyputki päällä ja oli geokätkötapaaminen Poliisimuseossa. Kun liikkuu pyörällä tai muuten rajoitetusti ja on vielä lunta maassa ja jos haluaa pitkää löytöputkea tehdä, niin kannattaa säästää maastossa käymistä ja käydä näissä miiteissä, sillä geokätkömiitti lasketaan löydöksi.
Rikosmuseo on erikseen ja sinne pääsy on rajoitettu. Minustahan museo, jonne ei pääse, ei ole museo laisinkaan, vaan varasto, mutta ilmeisesti pääsy on varattu erityisryhmille. On se silloin ”oikea” museo.
Ransulla on vaikea sukutausta
Nyt kävi niin, että taas kerran poliisin ongelmista tuli julkisia Taposen eron takia. Vuosien mittaan on kertynyt kaikenlaista, kuten äärioikeiston suosimista, väkivaltaa itsenäisyyspäivänä ja Aarnion tapaus. Aina on sanottu, että ”poliisi on ihminen”. He kuitenkin käyttävät valtaa ja siihen riittyy vastuu.
Mietin siksi, että annetaanko suomalaisista kytistä kiiltokuvamainen kuva museossa, mutta ei nyt pelkästään ollut niin.
Varsinaiset geokriminaalit
Minusta museo esitteli eri vuosikymmeniltä poliisitoimintaa kiinnostavasti. Esimerkiksi kieltolain ajalta oli alushame, jossa oli taskut pirtutöniköille. Ainakin kerran historiassa naisten asusteissa on ollut riittävästi taskuja.
Materiaalia erävalvonnan koulutusta varten
Erävalvonta on sellainen asia, jossa on minun helpointa hyväksyä poliisitoiminta. Maailmalla on esimerkiksi linnunmunankeräilijöitä ja niitä tulee harvinaisten munien takia Suomeen. Tiedän tapauksia, että legitiimeiltä lintuharrastajiltakin on toimien perään vähän kyselty. Tuoreeltaanhan on paljastunut suurikin metsästysrikosjuttu Lapinlahdelta.
Kiinnostavaa oli myös kommunistien toiminta jatkosodan aikaan Tampereella. Täällä harrastettiin sotatoimiin kohdistuneita sabotaasitekoja, mutta ne jäivät merkitykseltään vähäisiksi.
Luonnollisesti suurin osa näyttelystä esitteli laitteistoa ja ajoneuvoja, mitkä ovatkin tulleet tutuiksi vähintäänkin vanhoista elokuvista tai maanteiden varsilta. Enemmänkin olisi saanut olla.
Minulla oli aika polven tekonivelleikkaukseen 23.1 Coxaan, eikä se ollut pieni juttu. Mitä enemmän luin siitä, sitä enemmän rupesi tuntumaan, etten tänä vuonna pääse reissuun minnekään, enkä etenkään ennen juhannusta. Ulkomaanmatkat oli syytä unohtaa ja varautua viettämään kotielämää toiveikkaan talvimielen vallitessa. Toiveikas sen suhteen, että tässä vielä reissataan.
Kevään ensimmäinen koitos oli Marx-opisto Ystävyyden majatalolla maaliskuussa. Uskoin, etten pystyisi menemään sinne, mutta rohkeasti varasin paikan sinne. Ensimmäinen kerta leikkauksen jälkeen, kun poistuin paikkakunnalta.
Kuten odottaa saattaa, oli liukasta ja jäistä, mutta hainpa sieltä vielä geokätkön.
Suurempi urakka oli lintuatlaksen neljäs maastokausi Lapissa, joka päivä kävelin noin kymmenkunta kilometriä. Kyllä siinä polvi sai heilua.
En ole sattuneesta syystä koskaan tykännyt kävellä. Tämä kesä oli vielä aivan enneätysmäinen hyttyskesä Lapissa. Ei ehkä vielä saanut sumutettua nimikirjaimiaan hyönteisten muodostamaan seinään, niin kuin kerran Kevolla, mutta aika lähelle.
Lapin reissu laajensi kokemustani Itäkairasta. Linnustollisesti reissu oli onnistunut ja päivitin monen lintulajin listallani tälle vuosituhannelle. Lapinuunilintuja oli kaksi, kun olin nähnyt sen vain kerran aiemmin. Pikkusirkku, maakotka ja punajalkahaukka olivat lajiston helmiä.
En kerinnyt kauaa levätä Lapin jälkeen, kun lähdin Iihin geokätköilyn megatapahtumaan. Sinne ajoin pyörällä Oulusta ja paluumatkalla tutustuin Ouluun paremmin kuin mitä koskaan ennen.
Osallistuin viiteen Pride-tapahtumaan. Niistä kaksi oli minulle uusia.
Loppukesästä oli Punaiset Suvipäivät Leppävirralla, joten ehätin käymään myös Savon suvessa. Rakennuksessa kummitteli, mutta minulta meni kummittelut ohi.
Ajoin Pyhäjärven ympäri Pirkanmaalla ja kävin ensimmäistä kertaa Laukon kartanossa ja suuressa osassa Vesilahtea.
Iski aika paha bonkkaus, kun koko lihassetti kramppasi. Nyt tiedän fyysisen suorituskykyni rajat.
Syksyn saadessa kävin Loviisassa päiväseltään. Syksyisen Marx-opiston vietin Jyväskylässä, missä satoi koko viikonlopun.
Syksyn edetessä rupesin miettimään, että jokin uusi ankallispuisto tälle vuodelle pitää käydä kokemassa ja se sai olla Puurijärvi-Isosuo. Ajoin pyörällä Kokemäeltä Vammalaan riippusiltojen kautta. Upeaa seutua Kokemäenjoen varressa, enkä ollut tiennyt niistä yhtään mitään.
Syksyllä kävin päiväseltään Siilinjärvellä geokätköilijöiden siivoustapahtumassa.
Ajattelin jo, että vuosi on taputeltu, kun kuulin geokätköilyretkestä Rakvereen ja Viljandiin Eestissä marraskuussa ja tietysti olin halukas menemään sinne. Koko reissun ajan satoi ja suuren osan aikaa vielä tuulikin voimakkaasti. Tuuli meinasi tiputtaa minut Rakveren linnan vallilta. Nyt kuitenkin tunnen Eestiä siivun verran enemmän.
Pää on ihan tyhjä vielä vuoden 2025 suhteen. Minä olen sellainen, etten uskalla luvata mitään. Ei kai ole fiksua luvata, kun Suomi hakee konfliktia koko ajan, eikä tiedä, vaikka sellainen vielä tulisikin. On kuitenkin reilua sanoa, että olen tietoinen kolmesta suuresta geokätköilytapahtumasta Suomessa ja aikeissa mennä niihin. Mikään niistä ei näytä miltään isolta reissulta. Olen iskenyt silmäni Brandenburgissa järjestettävään megatapahtumaan syksyllä.
Lintuatlaksen viimeinen maastokausi on ensi vuonna.
Minulla on päässyt geokätköily repeämään pieneksi putkeksi, putkoseksi, saakka ja ajattelin osallistua Helsingin Kustaankartanossa joulutapahtumaan. Tampereelta ei suoraan junalla pääse Oulunkylään, joten jäin pois Keravalla.
Keravalla kävin tutustumassa kirkkoon ja mietin, onkohan Keravan kirkko rumimpien kirkkojen listalla.
Keravan kirkko
Onneksi se oli kiinni, niin ei tullut lisää rumuutta päivään. Tai no, kirkoissa parasta on se, että voi käydä vessassa.
Keravalla on myös Heikkilän kotiseutumuseo ja siellä on geokätkö, joten sinne seuraavaksi. Matkalla kuitenkin löytyi ”Navalonin tasavallan suurlähetystö”. Sain selville, että tämä Navalonin tasavalta on jokin taideprojekti ja tietysti mikrovaltio, floating paradise. Kelluvalle lautalle on tehty istutuksia ja tämä lautta on kellunut jossain Helsingin suunnalla. ”Katti Koskisen taideprojekti Mikrovaltio Navalon/Floating Paradise pyrkii luomaan uusia elämisen muotoja merellä kelluvilla saarilla. Päämääränä on luoda biologinen ja omavarainen alusta ja tukea kestävää kehitystä sekä maalla että merellä.”
En tiedä, mutta mikrovaltiot ovat jollain tavalla anarkistisia karnivalisoidessaan ”oikeita” valtioita. Ensimmäisen maailmansodan aikoina pistettiin pystyyn kaikenlaisia valtioita, kuten Kirjasalon tasavalta tai Naissaari ja on vaikea
muodostaa käsitystä, kuinka tosissaan tuon ajan ihmiset olivat. Hyvin ei käynyt. Valtiot eivät yleensä kestäneet moista ilvehdintää.
Museo tarjoili erikoisuutena muonamiehen mökin, mikä oli päässyt vähän kärähtämään. Muonamies teki työtä nälkäpalkalla, minkä lisäksi hän sai pienen rahallisen korvauksen ja katon päänsä päälle. Muistuttaa aika paljon sitä, kuinka kovin moni nykyäänkin työtä tekee. Raha riittää ruokaan ja asuntoon, muttei mihinkään muuhun. Erityisesti ajattelen työttömiä, jotka joutuvat ravaamaan erilaisissa rangaistusluontoisissa tempputyöllistämistoimissa.
Keravalta menin sitten Kustaankartanoon pikkujouluihin. Samalla tutustuin ensimmäistä kertaa uuteen ratikkaan, joka kiertää kaupunkia kehänä ja josta on yhteys metroon kummassakin päässä ja junaan.
Illalla menin Eurohosteliin yöksi. Parasta siellä oikeasti on tunnelmallinen sauna. Halusin tehdä Adventure Lab -kierroksen Helsingin saunoista ja Eurohostelin sauna oli yksi sauna, mitä halusin esitellä. Kun ajattelee merkittäviä saunoja, niin niitä on kyllä paljon. Etenkin ajattelin Tehtaankadun saunaa ja vastaavasti Tamminiemen saunaa. Tamminiemessäkään en ole koskaan käynyt.
Eurohostelin sauna
Aamu alkoi saunan ja aamupalan jälkeen sillä, että kiersin kaupungilla itselleni geokätkön. Sen jälkeen suunnittelin kiertäväni niin, että ajan loppuessa olisin lähempänä keskustaa. Lähdin kiertämään julkisia saunoja. Kävin Sauna Hermannilla, Kotiharjun saunalla ja edesmenneen Sauna Arlan paikalla. Sen lisäksi menin Lapinlahden Lähteen saunalle. En aikoinaan tiennyt, että sielläkin on sauna. Se on Helsingin vanhin yleinen sauna. Sinne pitää ilman muuta tulla saunomaan joku kerta. Arlan saunassa olen saunonut ja Sauna Hermannissa, mutten Kotiharjussa.
Lapinlahden aluetta on myllätty jonkin rekkatunnelin tieltä.
Kaupunginmuseo
Päivän viimeinen kohde oli kaupunginmuseo. Enpä tiennyt, että sielläkin on sauna. Sinnehän piti mennä. Oikein hyvä yleinen sauna oli tehty kellarikerrokseen. Tampereella on myös museosauna Amurin työläiskorttelissa. Suomessa on tietysti myös saunamuseo, koska tietysti on. Minä en ole siellä vielä käynyt.
Olin oikeasti tullut katsomaan näyttelyä M/S Baltic Queers, sateenkaariväen siirtolaisuudesta Itämeren alueen maissa. Sepä oli yllättävän kiinnostava, kun siihen varasi aikaa. Puutteena oli lähinnä se, että puhuttiin lähinnä vain homoista ja lesboista. Kiinnostavasti homoseksuaalisuus oli laillista Eestissä 1935 ja Tallinna oli huomattava homomatkakohde. Suomessa homoseksuaalisuus oli laitonta. No, myös Eestissä homot joutuivat menemään maan alle Neuvostoliiton vuosina. Eestin itsenäistyttyä uudelleen oli hetken vapaata, mutta asenneilmapiiri on kiristynyt viime vuosina. Tällainen asenteiden kiristyminen on ollut myös Tanskassa. Tästä siis oppii sen, ettei yhteiskunta kehity mihinkään avoimempaan suuntaan, vaan saattaa mennä ihan siksakkia. Ihmiset sitten joutuvat pakkaamaan tavaransa ja muuttamaan maasta toiseen.
Pussi tattaria. Minkä ihmeen takia.
No, olinpa kerran Eestissä ja mukana oli ruotsalainen transvestiitti sekä hänen kaverinsa ruotsinsuomalainen rasistinen transsukupuolinen. Koska auto hajosi, olimme kaikki myöhässä ja nopeasti kaikki tavarat laivaan. Yksi sitten totesi edellämainitun tavaroista, että miksi joku on pakannut kaljaa mukaansa Eestiin.
Enpä tiedä. Ehkä hän ajatteli, ettei pääsisi ostamaan sitä. Sitä minä ajattelin, kun näin Kiovasta Suomeen tulleiden tavaroissa pussin tattaria. On joutunut kiireessä pakkaamaan.
Minusta oli aika jännää, että sinne tuli niinsanottuja tavallisia ihmisiä ja lapsiakin. Onko ne lapsetkin hätäisesti pakattu. Usein mietin, mennäkö museoon, mikä ei selkeästikään ole suunnattu minulle. Suomessa niitä on paljon. Voisin kuitenkin ennen sitä mennä saunomaan.
Geokätköilyssä saa virtuaaliset laarit täyteen matkamuistoja ja vaikkei niistä enää välittäisi, kun minullakin niitä oli jo 263, kuuluu vuodenkiertoon aina ympäristön siivoamistapahtumat. Kuitenkin sattui niin, ettei lähellä ollut yhtään, vaan jossain Mikkelissä ja Siilinjärvellä. Mietin, että jos liian kauan odottaa, niin peittää lumi roskat ja siivoustapahtumat perutaan. Päätin siksi rohkeasti varata reissun Siilinjärven tapahtumaan ilman perumismahdollisuutta. Juuri silloin julkaistiin siivoustapahtuma Tampereelle. Ei auta, Siiliin pitää lähteä. Sitten kun katselin Siilinjärven geokätkötarjontaa, niin geokätköt Siilinjärveltä strategisesti edesauttaisivat haastekätköjen ehtojen toteutumista, esimerkiksi 360° Finland, jolloin pitää löytää kätkö jokaiselta asteen levyiseltä sektorilta keskipisteen ollessa Jyväskylässä ja Pohjois-Savo haaste, joka tarvitsisi korkean maastoarvon kätköä. Sellainen löytyi alueelta. Katsoin etukäteen Googlen katunäkymästä, mikä hahmo urheiluareenan kylttiin on kuvattu ja loppupiste määräytyi sen mukaan.
Siilinjärvi on tunnettu Suomen rumimpana kirkonkylänä, joskin moni kirkonkylä sai mainintoja. Se oli jo 1990, mutta Siilinjärvi ei ole yhtään kaunistunut, eikä varmaan muutkaan. Nämä äänestykset suosivat kyliä, joissa moni käy, mutta esimerkiksi Ilomantsin pogosta on huomattavan ruma. ”Suomalaistyyppinen kirkonkylähirviö on myös Ruotsissa harvinainen ilmestys. Vanhaa rakennuskantaa ja maisemaa kunnioitetaan siellä, missä ei puhuta suomea.”
Siilinjärvi kiilasi varmasti kärkeen senkin takia, että siellä on Siilinjärven tuntureiksi kutsutut kaivoksen läjitysalueet ja kirkonkylä tarjoaa maisemia siihen suuntaan. Yaran Siilinjärven kaivos on EU-alueen ainoa fosfaattikaivos. Sen lisäksi Siilinjärvellä ei oikein mitään vanhaa rakennuskantaa ole koskaan ollutkaan, koska kunta on perustettu 1925. Vuonna 1918 Siilinjärvellä ei tapahtunut juuri mitään ja kaikki kiinnostava lipsahtaa naapurikuntien puolelle. Siilinjärven maisemia kuitenkin näkee elokuvassa ”Siunattu hulluus”, koskapa Siilinjärvellä toimi tuolloin Harjamäen mielisairaala, joka oli Suomen suurimpia. Eipä toimi enää. Harjamäen kuuluisista asukkaista eräs oli Nilsiän öljyšeikki Tauno Kuosmanen.
Toinen sairaala siellä on Tarinaharju, missä isoisäni kuoli.
Siilinjärven historiaan kuuluu myös DC-3 -koneen tipahtaminen Juurusveteen 1978 ja turmassa kuoli joukko merkittäviä henkilöitä.
Ennen kaikkea Siilinjärvellä tapahtui Toivalan taistelu 1808 Sandelsin ja Dolgorukovin välillä. Olen kuullut, että Dolgorukov olisi koostanut armeijansa salmilaisista. Salmi on ruma pitäjä raja-Karjalassa. 1808 se ei ollut raja-Karjalaa, vaan taas kerran kaukana Venäjän puolella. Vitsi on siinä, että sodan jälkeen salmilaisia asutettiin muun muassa Siilinjärvelle. Kukapa tietää, jos he toivat Salmin rumuuden mukanaan. Osa heistä on minun sukulaisiani.
Joka tapauksessa, junalla Siilinjärvelle ja kunnon kätköilijänä asemalta pusikoitten kautta immeisten ilimoille. Kuten sanottu, keskustassa ei mitään nähtävää ole, mutta geokätkö toi minut sinne ihailemaan pystyyn nostettuja kiviä, joilla on nimenä Siilinjärven Stonehenge.
Savossa tulloo vastaan ussein joku ihme vänkyrä.
Seuraava kohde oli Siilinjärven kirkko.
Kirkko on jopa nätti
Savolaistyyliin retostellaan, että kirkko olisi Suomen kaunein, mitä se ei ole. Ehdottomasti osuu kuitenkin ehkä 50 kauneimman kirkon joukkoon Suomessa.
Kävelin kohden siivoustapahtuman alkupistettä ja suoraan ratapihan poikki. Eivät olleet keksineet alikulkua siihen. Se alikulku olisi ollut kaakana. Siilinlahden pohjukka oli idyllinen pikku puisto, missä oli uimaranta ja sauna. Ikävä kyllä satoi kuin saavista. Saavuin multikätkön alkupisteelle ja huomasin, että sitä oli muutettu sitten googlen katunäkymän. Mitä kavaluutta! Ikinä ei pitäisi mitään muuttaa. No, minulla oli sitten uudet koordinaatit ja löysin kätkön vaivatta.
Lähellä oli Openstreetmapin mukaan siirtolohkare ja kyltti Salmin evakoille. Itse asiassa, koko puisto oli Salminpuisto.
Salaperäisesti laattaa ei ole luettelossa Siilinjärven julkiset muistomerkit ja laatat. Salmilaisia pääsääntöisesti vihattiin Savossa, mutta jahka joskus taas käyn Lapinlahdella, niin siitä enemmän siinä yhteydessä. Lapinlahden tarina onkin sitten ihan jotain muuta.
Siivouksessa raahasin pyöränromun metsästä pois ja sitten oli jotain pienempää roskaa. Sen jälkeen olikin aika lähteä pois. Jotenkin oli inhottava olo ja Siilinjärven lukuisat mäet erityisen jyrkkiä ja kotona yöllä sitten palelsi. Aamulla oli sitten kuumetta.
Jyrki Katainen ja Pöljä ovat myös tunnettuja Siilinjärveltä, tiedä sitten, onko näillä yhteyttä.
Kun polveen tehtiin tekonivelleikkaus, niin tästä uhkasi tulla välivuosi reissujen suhteen. Kuitenkin joka vuosi pitäisi käydä yhdessä uudessa kansallispuistossa, ankallispuistossa. Minulla on tusinan verran käymättömiä jäljellä. Parasta olisi, jos vielä löytäisi jokaisesta geokätkön. Senhän takia osassa pitäisi käydä vielä uudestaan. En ole vielä ottanut selvää, onko kaikissa geokätköjä. Kätköily tapahtuu jokaisen oikeuksien puitteissa, mutta niitä oikeuksia on rajoitettu kansallispuistoissa.
Puurijärven-Isosuon kansallispuisto on ollut minulla pitkään tähtäimessä. Kaksi lähestymistä pyörällä oli mahdollista, pitempi edestakainen lenkki Vammalan rautatieasemalta Kärjenkallioon tai lyhyempi edestakainen lenkki Kokemäen rautatieasemalta Ronkansuolle. Keksin vielä, että Isosuo ja Mutilahti olisivat jänniä kohteita Vammalan suunnalta. Mutta mitäpä jos yhdistäisi ne ja kulkisi Kokemäeltä Kärjenkallion kautta Vammalaan? Trailmap jännästi näytti, että Kokemäenjoen yli pääsisi kahden lossin kautta. Minua kuitenkin lossit epäilyttivät. Kokemäen kaupungin kartta näyttää Mölkkärin lossin, kun taas toista lossia, Suomisen lossia ei ole ja Satakunnan kansa antaa siitä sellaisen kuvan, että se toimii yksityisesti ja suunnilleen kerran vuodessa. Minut siis ajettaisiin umpikujaan.
Sääennuste näytti epävakaiselta. Jos olisi täysi sorsanilma, niin voisin ajaa Kokemäeltä Ronkansuolle ja takaisin, siitä tulisi kolmisenkymmentä kilometriä. Junalipun varasin Kokemäeltä takaisin. Sitäkään en tiennyt, olisiko pyörälle paikkaa junassa, joten se on hyvä varata etukäteen.
Pyöräilijä suositteli minulle Säpilän riippusiltaa, joten sen varaan suunnittelin reissun. Jos riippusilta olisi poikki, olisi vielä mahdollisuus ajaa Ronkansuolle.
Näillä suunnitelmilla sitten Kokemäelle. Kävin kolmella geokätköllä Kokemäen keskustassa ja sitten rupesi satamaan ja lujaa.
Kokemäen kirkko, 1786.
Sateessa ei löydy kätköä. Sääkartta näyttää kuitenkin, että kysymys on pienestä kuurosta, joten suunnitelmiin se ei vaikuta mitään. Riippusilta ja tie Ronkansuolle ovat muutenkin vähän samassa suunnassa.
Tien varrella on kappeli, joka sisältää kappelin, missä piispa Henrikin oli sanottu olleen. Suomen vanhin puurakennus. Kappeli on 1800-luvulta. Puurakennus sen sisällä on ajoitettu 1400-luvulle, joten Paha Henrik ei ole voinut olla siellä. En tiennyt, mutta kaupungilta voi saada avaimen, jolla pääsee katsomaan rakennusta, missä paha Henrik ei ollut. Reliikit voisi olla vaikea selittää avaruuden muukalaiselle. Ehkäpä niin, että reliikkeihin uskominen on sertifikaatti sille, että on höynäytettävissä moneen muuhunkin.
Vastarannalla eli Paskarannanmäen puolella oli äänessä hömötiainen. Siellä oli myös geokätkö.
Lähdin ajamaan kohden Puurijärvi-Isosuota. Kulorastaita ja järripeippoja oli paljon. Kyttäläntie oli pitkä soratie, tuleehan niitä kilometrejä näinkin. Oli vastatuuli. Ahvenukselta lähti polku lintutornille, joka oli Puurijärvi-Isosuon pohjoispäässä. Siellä oli tietysti geokätkö. Saavutettu uusi kansallispuisto ja geokätkö siinä. Ahvenukselle meni pitkospuut. Aikaisemmat loggaukset geokätkölle olivat kertoneet, että oli huomattavan märkää, mutta se oli ennen pitkoksia. Tornilla ei ole ketään.
Siellä oli kuitenkin noin 60 metsähanhea, pari merihanhea ja noin 300 järripeippoa. Järripeippoja oli todella paljon. Ilmeisesti kylmän purkaus kaukana Lapissa oli ajanut ne liikkeelle.
Ahvenukselta lähdin Yttiläntielle ja kräveli muuttui asfaltiksi, jota olikin joutuisa kulkea seuraavalle lintutornille Kärjenkallioon. Ahvenus oli ollut tosi vaatimaton, mutta Kärjenkalliossa oli paljon opasteita ja se oli selkeästi pääsisäänkäynti kansallispuistoon. Pyörällä pääsin nopeasti katselulavalle. Jälkikäteen minulle vasta selvisi, että pyöräily on sallittua siellä. Pyörällä pääsin myös itse Kärjenkallion tornille, joka on vielä vähän matkaa lavalta.
Näkymä Kärjenkallion tornista
Kärjenkallion tornissa oli muitakin. Loggasin geokätkön ja katsoin lintuja. Ruskosuohaukka tuli uutena, lisäksi oli potti haapanoita ja laulujoutsenia. Merikotka oli kauempana ajellen metsähanhia liikkeelle.
Olin kovin levoton, enkä ollut tornissa kovinkaan pitkään. Luulisi, että torni peittyisi monet kerrat sumuun aamulla. Torni oli melkoisen korkea ja sanotaan, että se on Pohjoismaiden suurimpia lintutorneja. Ei sellaisille, joilla on korkean paikan kammo. Ihme juttu, isokokoinen koirakin oli siellä ylhäällä.
Lähdin ajamaan sieltä Keikyään. Keikyä oli aikoinaan osa Huittista ja Huittisissa tapahtui 1917 meijerikahakka, ensimmäinen aseellinen välikohtaus sitten 1906. Sanottiinpa jopa, että se oli alkusysäys koko sisällissodalle. Keikyässä punaisten muistomerkki on erityisen suuri ja siinä on pitkät listat nimiä.
Keikyän punaisten muistomerkki
Anna Kontula sanoo, että suomalaiset suhtautuvat politiikkaan liiaksi tunteella. Olen perinyt tunne-elämän ailahtelevuuden ja tiedän sen vaarat, siksi minä olen tiukan pragmaattinen. 1917 kuitenkin oli liipasinsormi herkässä. Voi miettiä, edistääkö omin teoin rauhaa vaiko sotaa. Minusta on kiva, että minun polveni taas toimii, enkä maksanut siitä itseäni kipeäksi, on kivaa, kun on katto pään päällä ja ruokaa. Minusta se on hyvin kohtuullista. Nykypäivänä se tekee minusta tulipunaisen kommunistin.
Keikyän riippusilta on Suomen pisin puurakenteinen riippusilta. Totta puhuen, Säpilän silta oli vaikuttavampi. Silta yhdistää Keikyän ja Äetsän. Sastamalan kuntahistoria on tosi epäselvää. Oli Kiikka ja Keikyä, jotka yhdistyivät Äetsäksi, joka yhdistyi Sastamalaan. Sitten on Tyrvää ja Vammala, jotka yhdistyivät ja sitten taas Sastamalaksi. Mistä se nimi Sastamala tulee, jostain muinaisuudesta, niin kuin Akaakin.
Äetsä on selkeä teollisuuspaikkakunta. Punaisia järjestäytyi kaartiin hyvin paljon teollisuuspaikkakunnilla, joten yksi kahakka ei välttämättä ollut se laukaiseva syy, miksi moni rekrytoitui kaartiin.
Äetsästä johti suora ja tasainen väylä Kiikkaan, joka muinaisuudessa tunnettiin rukkien valmistamisesta. Myös Kiikassa oli punaisten muistomerkki ja kirkko.
Kiikan kirkko
Kiikassa on upea kirkko, niin kuin Keikyässäkin, mutta geokätköä en sieltä löytänyt. Kiikan kirkon geokätkö on näköjään hyllytetty. Olisi ehkä sitä silti voinut yrittää etsiä.
Myös Kiikassa oli ollut kahakka ennen varsinaista sisällissodan alkamista, tammikuussa 1918, Ruotsilan kartanon kahakka. Näin se sisällissota tapahtui, alkoi yksittäisistä kahakoista, jotka eskaloituivat sodaksi. Minä sanon, että suomalainen yhteiskunta romahti sisällissotaan.
Olin aika väsynyt ja ajoin suorilta Vammalan asemalle, missä törötin seuraavat kolme tuntia syöden eväitä. Jos en olisi hankkinut lippua etukäteen, olisin päässyt kotiini kaksi tuntia aiemmalla junalla, mutta mistäpä sen tietää, onko paikkoja pyörälle vaiko ei. Mitäpä jos missään junassa ei ole paikkaa pyörälle, vaan joudun polkemaan vielä 60 km kotiin. Siksi oli parempi se, että varasin lipun.
Puurijärvi-Isosuo oli 31. käyty ankallispuisto Suomessa ja 17. mistä minulla on geokätkölöytö. Kymmenen on käymättä.
Tälle sopisi jatko-osa, mutta minulla ei ole mitään suunnitelmaa siitä, milloin toteutan sen.
Marx-opiston viikonloppu kokoontui tällä kertaa Vesalassa, 16 km poispäin Jyväskylän matkakeskuksesta. Se oli sopiva välimatka ajatellen pyöräilyä. Myöhäisessä vaiheessa opisto järjesti myös kyydit, mutta olin jo ehtinyt buukata pyöräni junaan. Niinpä sitten pyörä junaan.
Olen pitkään miettinyt, onko Jyväskylässä mitään nähtävää ja tullut siihen tulokseen, ettei ole. Tämä reissu ei horjuttanut minun mielipidettäni. Jos jotain Jyväskylästä haluaa löytää niin Jyväskylä on oiva paikka liikunnan harrastamiseen, sillä mäkiä on joka paikassa. Tällä reissulla näin niistä muutaman.
Punaisten muistomerkki Vesangassa
Kävin katsomassa punaisten muistomerkkiä Vesangassa. Se pystytettiin 1959. Mitään kummempaa taistelua täällä Vesiankassa ei olla käyty. Syyksi Niklaksen teloitukseen riitti kätketty haulikko ja kolme patruunaa. Jalmari oli myös kätkenyt haulikon, mutta hänellä oli useampi patruuna. Näillä aseilla ei sotaa käydä, mutta se silti riitti siihen, että hänet telotettiin. Moisella Vesiankalla oli myös levähdysalue, jolla oli geokätkö tyyppiä multikätkö, johon piti tehdä laskelmia. Tämäkin levähdysalue oli ihan ruokottoman sotkuinen, mutta kauniilla paikalla. Ollessani levähdysalueella rupesi satamaan ja satoi sitten kaksi päivää putkeen erittäin voimallisesti.
Keski-Suomi on jotenkin komean erämaista, kun pellot ovat pienialaisia. Pirkanmaalla paikoin on hyvinkin suuria peltoalueita, mutta Keski-Suomessa en ole sellaisia nähnyt.
Vesala oli kirkon tila ja siellä kävi joitain rippikoulun isosia indoktrinoitavina. En ole ikinä käynyt rippikoulua. Demokraattisen Sivistysliiton Karttunen sanoi, että on parempi sytyttää yksi kynttilä kuin itkeä pimeyttä. Voi miettiä, mihin sen kynttilänsä sytyttää. Kristilliset tahot sytyttelevät kynttilöitä, mutta he uskovat magiaan. Vaikea toimia elämässä sellaisten kanssa, joiden suunnitelma B tai jopa suunnitelma A on pistää kädet ristiin.
Sunnuntaina sade rupesi sopivasti hellittämään ja oli paluun aika. Ajoin samaa reittiä Jyväskylään. Killerin raviradalla oli jokin tapahtuma, mikä paljastui koiranäyttelyksi.
Menin Taulumäen kirkolle. Minusta ehkä kaikkein merkillepantavin rakennus Jyväskylässä on Taulumäen kirkko. Sen suunnitteli Elsi Borg ja se rakennettiin 1929. Edellinen oli palanut samana päivänä, kun sisällissota alkoi. Palo oli vahinko, eikä liittynyt sotaan mitenkään. Elsi Borg suunnitteli myös Teuvan kirkon. Kummatkin ovat oikein näyttäviä.
Voi miettiä, oliko Jyväskylässä teollisuutta laisinkaan, kun punaisia oli niin vähän. Näin se on, sopimiset ja rauha tekevät historiaa, mikä ei ketään kiinnosta.
Kävin vielä ajelemassa Tourulassa. Jyväskylässä on hyvät pyörätiet ja opasteet, kun taas kartasta katsoen Jyväskylä näyttää tosi räjähtäneeltä. Selkeän pyörätien ansiosta pääsin käymään geokätköllä nopeasti.
Voi miettiä, onko Oulu Suomen äärioikeiston keskus vaiko Jyväskylä. Tässäpä oululainen jengipaita Jyväskylässä.
Matkakeskuksella istuskeli moottoripyöräkerholainen, kenellä oli kantaa ottava tunnus. Kuulemma Soldiers of Odin on uudelleenbrändännyt itsensä moottoripyöräkerhoksi. Minua ei ole moottoripyörät koskaan kiinnostanut pätkääkään, eikä myöskään rasismi. Sen sijaan yksi moottoripyöräkerholainen on ollut kiinnostunut minusta. Toivottavasti hän ei ollut matkalla Tampereelle. Tampereella voisi olla jokin asemapalvelija, joka käännyttäisi junasta nousevat hämärätyypit takaisin junaan.
Juna oli yli tunnin myöhässä matkalla Tampereelle onnettomuuden vuoksi ja teki pitkän pysähdyksen Orivedellä, missä saattoi vähän jaloitella, sekä Suinulassa, missä ovet olivat kiinni. Jos olisi ovet olleet auki Suinulassa, niin olisin saanut uuden mahdollisuuden jäädä matkan varrelle polkiessani sieltä kotiin. Oli käynyt nimittäin niin, että takavanteessa metalli oli väsynyt ja siinä oli kolme reikää. Oli pelkkä ajan kysymys, että koko takavanne pettäisi alta.
Jotain korona-ajan huonoa metallia. Oli se kuitenkin kolme vuotta kestänyt ja siinä oli kahden vuoden takuu.
Jyväskylä esittäytyi siis aika mitättömänä kaupunkina. Toivon kuitenkin, että pienajolle tulee jatkoa joskus ja ajaisin Vaajakosken suuntaan vaihteeksi. Marx-opistoa ei järjestetä seuraavaksi ainakaan täällä. Jännä juttu, että vaikka Jyväskylää ei tuhottu sisällissodassa niin kuin esimerkiksi Tampereelle kävi, Jyväskylän keskusta ei ole yhtään historiallisempi kuin Tampereen.
Loviisassa oli pieni geokätkötapaaminen ja ajattelin, että olen laiminlyönyt Loviisan kaupunkialuetta, vaikka olenkin laajasti seikkaillut esimerkiksi Loviisan merialueella. Siispä sinne.
Onnibus Helsingistä oli hieman myöhässä. Vanhaan aikaan Onnibus oli aina ajoissa. Kerkisin kuitenkin tapahtumaan. Siellä oli kätköilijä, joka oli erityisellä vimmalla kiertänyt Pohjois-Karjalaa geokätköjen perässä. Pohjois-Karjala houkuttelee, vaikka olen siellä aikoinaan matkustellut paljon. No, joka paikkaan ei kerkiä lyhyen kesän puitteissa.
Lähdin tapaamisesta nopeasti palloilemaan kaupungille. Loviisa oli ihmisiä kukkuroillaan. Oli ilmeisesti jokin kirpputoritapahtuma, joka täytti koko kaupungin.
Kirkko oli avoinna, eikä siellä myyty mitään. Loviisan kirkko oli varsin suuri kaupungin kokoon nähden.
Kirkon tunnettu Kristus -veistos.
Lähdin pois kirkosta tutustumatta kirkon potentiaalisesti tärkeimpään antiin matkailijalle: WC-tiloihin. Kirkolla on myös oma geokätkönsä, mutta se on laadittu vaikean mysteerikätkön muotoon, enkä ollut sitä ratkaissut.
Loviisalla on myös oma rautatieasemansa. Vanha rautatieasema olikin upea, mutta se on purettu pois. Nykyinen on vahvasti slaavilaishenkinen ja siellä oleskellaan paikkaan sopivan rennon gopnik-tyylisesti idi nahui, suka blyat’ -hengessä. Junaa on turha odottaa saapuvaksi Loviisaan. Rata kulkee Lahteen. Sillä oli sikäli merkitystä, että saksalaiset nousivat maihin 1918 Hangon ohella myös Loviisassa (7.4.) edeten Lahteen ja katkaisten punaisten vetäytymisreitin itään.
Sen jälkeen olikin sopivaa minun mennä hautausmaalle. Ensin löytyi uusi hautausmaa ja sitten myös vanha. Vanhalta löytyi muistomerkit sekä punaisille että valkoisille, mutta yllätyksekseni siellä oli Nordströmien hauta.
Nordströmeistä voisi tehdä vaikka elokuvan. YLEn Areenassa hänestä on dokumentti. Esittelyteksti sanoo: ”Liikemies Ragnar Nordström oli aikanaan merkittävä vaikuttaja ilman näkyvää yhteiskunnallista asemaa”. Hautakivi sanoo ”suurporvari”. Kuulin kerran, että Aunuksen retkellä oli ryöstetty Aunuksen pankki ja rahat jaettu retken johtajien kesken, niin muut, kuten Talvela, olivat ryypänneet oman osuutensa, mutta Nordström pisti rahat pesämunaksi omaan liiketoimintaansa.
Hänen appiukkonsa Jaakko Seise kääntyi vanhemmalla iällään fasistiksi ja lähti sitoutumattomana Suomen Kansan Järjestön eli kalstalaisten ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 1933. 520 ääntä tuli Salmin pitäjästä Raja-Karjalassa, missä asui sekä Seise että Nordströmit. Se oli Suomen kansallissosialistisin kunta. Vaalien tiimoilta natsikokous pidettiin Nordströmin talossa Salmin Karkunkylässä. Seise kuitenkin kuoli kauan ennen natsien tuhoutumista. Kalsta yritti paeta maasta jatkosodan jälkeen. Suurin fasistinen puolue oli IKL ja se kannatti italialaistyyppistä fasismia. SKJ ei saanut yhtään paikkaa eduskunnassa, toisin kuin IKL.
Nordströmin yritysimperiumi kuitenkin tuhoutui pian sotien jälkeen, mutta senkin jälkeen hän toimi neuvonantajana politiikassa.
Hautausmaalla oli oma lodjauskätkönsä, joka johdatteli kulkemaan reittiä, joka oli minusta vähemmän kiinnostava kuin tämä. Siirryin alakaupunkin, missä oli täysi markkinatouhu.
Olenko kyynistynyt, mutta tuntuu siltä, että myydään samaa rihkamaa, mitä Temu on pullollaan, mutta kovalla hinnalla. Miten minä voin olla niin onnellinen, etten mitään tarvitse.
Bastioni Ungern
Tietysti piti käydä myös Loviisan maalinnoitus katsomassa. Opin, että se oli ruvennut kärsimään maanvajoamasta rakennusvaiheessa ja jäi keskeneräiseksi. Siellä ei taisteltu myöskään Suomen sodan aikana. 1918 siellä taisteltiin valkoisten vetäytyessä helmikuussa. Heidän tappionsa oli kymmenen miestä. Kun heiltä hupenivat ammukset, he jättivät linnakkeen.
Oli aika jättää Loviisa. Vanhempani soittivat ja puhuin Loviisan maalinnoituksesta. ”Etkö muista, leikit siellä lapsena”. No, en todellakaan muista. Sitä varten on matkablogi. että edes jotain muistaisin.
Loviisasta tuli runsaasti geokätkölöytöjä. Mainitsematta jäi Onnelin ja Annelin talo ja tuulimylly ja rautatieasemallakin oli kätkö.
Personal trainer sanoi kevyesti, että voisin tavoitella satasen pyörälenkkiä tänä vuonna ja minä ajattelemattomasti suostuin siihen. Polvileikkaus oli ollut tammikuussa ja polvi oli toipunut erittäin hyvin, mutta yleiskunto oli heikentynyt. Suunnittelin sitten lenkin Pyhäjärven ympäri. Jälkikäteen huomasin, että sillä oli paljon yhteistä Järvien reittien pyörämatkailureitin ”Pyhä, koko kierros” kanssa. Sen pituus on 117 km ja suositeltu aika 1-3 päivää. Komoot laski minulle tasan sata kilometriä ja tiesi kertoa, että se vaatii erittäin hyvää kuntoa. Oikoreitti Lempäälään onkin melkoista vuoristorataa ja olen ajanut ne mäet monta kertaa, joten en nähnyt tarpeelliseksi pysähdellä tuolla välillä. Tällä kertaa kuitenkin tein eri tavalla sen, että menin vanhan Herralanvuolteen rautatiesillan kautta. Olen nähnyt siitä aiemmin kuvia, mutta jostain syystä silta ei kuulu mihinkään pyörämatkailureittiin.
Lempäälän keskusta oli tuttu, ruma asutuskeskittymä, eikä herättänyt kiinnostusta, mutta kuitenkin pysähdyin hetkeksi kirkolla Yrjö Kokon haudan luona. Yrjö Kokon hauta on lähellä kirkon pääovea. Hautausmaalta en ole keksinyt muuta merkittävää ja Lempäälän punaisten muistomerkki on keskustan ulkopuolella Ämmänristinmäessä. Lempäälä oli merkittävä sisällissodan taistelupaikka. Valkoisten vapaudenpatsas taas on ihan kirkon vierellä, mutta mitäs siitä, kun minun suvussani ei niitä juuri ollut.
Siirryin nopeasti kanavan yli ja Vesilahden puolelle. Vesilahti on tunnettu Laukon kartanosta ja Kirkko-Harrista, joka on paikkakunnan kirkkoherra. Hän on ollut useissa Pride-tapahtumissa ja kehottanut ihmisiä käymään Vesilahdella. Olenkin käynyt Vesilahdella muutaman kerran itse kylällä, mutten ole tutustunut laajemmin kuntaan. Vesilahtea ympäröivät laajat pellot ja itse taajamassa nähtävää on vain kirkko. Tällä kertaa kirkko oli auki ja kävin sisällä. Kirkko-Harri ei ollut paikalla, eikä hänen kanssaan olisikaan ollut puhuttavaa. Tämän reissun jälkeen on.
Kirkkosalin maalauskoristelu on 1840-luvulta. Kirkko on hienompi sisältä kuin ulkoa, mikä tuntuu olevan aika yleistä suomalaisissa kirkoissa. Hautausmaalta en ole löytänyt kiinnostavia kohteita muutamaa vanhaa kyläseppä Lindin aikoinaan takomaa ristiä ja kivisakastia lukuunottamatta. Hautausmaan vesi ei ole juotavaksi, mutta kirkossa oli WC. Kirkolla oli myös geokätkö. Olenkohan pari kertaa yrittänyt sitä, mutta sormet ovat olleet kohmeessa, enkä ole saanut sitä esille. Nyt ei ollut ainakaan sitä ongelmaa, vaan lämpötila oli miltei hellelukemissa.
Kirkolta matka jatkui kohti seuraavaa geokätköä Sakoisissa. Siellä on vanhan kartan mukaan ollut Mäsän talo, mistä isoisäni äidille ”tarttui” sukunimi. Nykyään kenelläkään ei ole enää Mäsä sukunimenä. Emma Mäsä kuitenkin syntyi Laukossa, mutta muutti Tampeelle Amuriin 1897. Onkohan hän sukuni ensimmäinen oikea tamperelainen; Messukylä kun oli pitkään vielä oma kuntansa. Vesilahden ensimmäistä esivanhempaa en osaa sanoa, mutta Elin Klasdotter Kurki on minulle pikkuserkku ja hän syntyi 1469 Laukossa. Joskus voisi selvittää jokaisen kunnan ensimmäisen esivanhemman, mutta eiköhän se keskiajan hämärään päädy tällä suunnalla.
Sakoisesta jatkan geokätköjen kautta Suomelaan, mikä on myös ikivanha kylä. Sen läheltä jäi tutkimatta Vähäjärvi, missä näkyi olevan lintutorni. Pitää tehdä oma retkensä sinne. Suomelassa siirryn tielle 301, jossa on jonkin verran liikennettä ja olematon piennar. Pitikin olla skarppina, sillä melkeinpä jäi näkemättä tien varren monumentti.
Vesilahdella taisteltiin kiivaasti 1918 puolustaen Tampereen rintaman sivustaa. Eräs pikkuserkuistani, Selma Lundan, osallistui. Hän oli 16 ja toimi punaisten sairaanhoitajana. Hänen äitinsä oli punaisten pyykkärinä. Tietysti sotilailla piti olla oma pyykkimummonsa. Selmaa kuvattiin kuulusteluissa lapselliseksi ja että kielsi sanoneensa, että laihoista lahtareista tulee huono liha. Eat the rich.
Muistomerkki kuitenkin on pystytetty paikalla teloitetuille. Teloitukset tapahtuivat 5.5.1918 ja monumentti pystytettiin 1956. Valkoisessa Suomessa ei monumentteja paljon voinut pystytellä punaisille. Valkoisille niitä pystyteltiin senkin edestä. Vesilahden monumentille ei ole edes mitään kylttiä ja se onkin kysymykseni Kirkko-Harrille, eikö kyltti pitäisi järjestää.
Pian monumentin jälkeen on Narvan kylä. Tämä on aluetta, missä sisällissota riehui, eikä vanhoja rakennuksia ole juurikaan jäljellä. Mieleni häiriössä en ajanut kylän kautta, vaan päätietä. Narvassa järjestetään markkinoita, mutta nyt kylä oli hiljainen. Siellä on kuitenkin mahdollisuus maatilamajoitukseen.
Ajatukseni kohdistuivat kuitenkin jo Laukon kartanoon. Laukko on tunnettu torppareiden häädöstä 1907. Se päätyi osaksi ”Täällä Pohjantähden Alla” – trilogiaa ja merkittäväksi syyksi sille, miksi Suomi luhistui sisällissotaan reilu vuosikymmen myöhemmin. No, sehän on karkea yksinkertaistus ja voi spekuloida, että jos olisi aikakone ja estäisi häätöjä tapahtumasta, olisiko sisällissota syttynyt. Onneksi Vesilahdella on oma sisällissotakirjailijansa, Tuomas Hoppu. Hän on sanonut, että Suomesta puuttui sellaiset voimakkaat johtajat, jotka olisivat pystyneet sovittelemaan rauhaa osapuolten välille.
Kuten jo aiemmin sanoin, isomummoni oli suoriutunut Laukosta ja Vesilahdelta hyvissä ajoin pois. Hän oli 41-vuotias eikä osallistunut sisällissotaan. Sen sijaan useat pikkuserkkuni joutuivat häädetyiksi. Uudet asukkaat olivat hyvin oikeistolaisia ja repivä konflikti oli valmis. Tottijärvelle perustettiin oma suojeluskuntansakin. Laukon kartano poltettiin sisällissodassa.
Tampereelta kulkee laiva Laukkoon ja tänä vuonna on tehty keikkaristeilyitä. Laukossa on kahvio, joka oli kylläkin vielä kiinni siihen aikaan kun minä olin siellä ja matkamuistoputiikki. Siellä oli myös taidenäyttely. Vanhoja rakennuksia siellä ei sanotusta syystä ole.
Laukon jälkeen katsoin karttaa huolimattomasti ja jouduin menemään frisbeegolf-radan poikki pikkutielle, jota kautta pääsin maantielle. Järvien reittiin ei kuulu poikkeamista kartanolla.
Kunta vaihtui Nokiaksi ja tie seuraili kapeaa lahtea, jonka nimi on Jänijärvi. Mullonen varmaan sanoisi, että nimi sille tulee saamesta ja tarkoittaa virtaa. Näen pelloilla pari viiriäistä, jotka lähtevät lentoon ihan jaloista.
Saavun Tottijärvelle. Tottijärvi oli oma kuntansa vuoteen 1976, kunnes liitettiin Nokiaan. Tottijärven kirkolla on oma monumenttinsa, johon on lueteltu punaisten nimet, niin kuin Nokialla näkyy olevan tapana.
Tottijärven kirkko oli kiinni ja myöskin hautausmaan WC oli kiinni. Sen lisäksi hautausmaan vettä ei voinut juoda. Minulla oli onneksi paljon vettä mukana.
Tottijärven kirkko oli hieno kyllä. Tapuli on vuodelta 1773 ja kirkko 1842. Sääli, että kaikki oli kiinni. Kävin parilla geokätköllä.
Päätin mennä Nokialle Sorvan kautta ja se kuuluu myös pyörämatkailureittiin. Siellä oli muutama melko jyrkkä nousu. Sorvan kylän jälkeen alkoi asfaltti.
Pysähdyin syömään huoltoasemalla, mutta jalat tuntuivat lyijyltä. Ajoin suoraa reittiä Tampereelle. Tiedän, että Nokialla on kirkko ja kirkolla oma punaisten monumenttinsa, mutta olen käynyt siellä jo aiemmin. Tampereen puolella jalkoja rupesi kramppaamaan. Lopulta kramppasi molempia jalkoja ja mietin, pitääkö minun kävellä loppumatka, mutta kävellessä kramppasi yhtä lailla. Ajoin sitten kevyillä vaihteilla. Onneksi kiersin tähän suuntaan, missä kovat nousut olivat alkumatkasta. Lopulta käsiäkin rupesi kramppaamaan. Sitten saavuin kotiin. Mittarissa oli 99,9 kilometriä, joten piti tehdä vielä pikkuinen lisälenkki ja lopullinen pituus oli 101,1 km. Sata metriä jäi uupumaan siksi, kun en mennytkään Narvan kylän kautta.
Kun olin saapunut Leppävirralle, Jari Karttunen demokraattisesta sivistysliitosta nappasi minut kyytiin. Menimme Äiti Amma-keskuksen ohi. Onkohan se tunnetuin rakennus Leppävirralla nykyään. Vaikutti kovin hiljaiselta. Sivut kertovat, että luvassa on ” joogaretriittejä, työpajoja ja henkistä hyvinvointia tukevia kursseja.” Me olimme matkalla kuitenkin henkisen pahoinvoinnin keskukseen Harjulan leirikeskukseen. Siellä ilmeisesti kirkko piti nuorten indoktrinaatioleirejä.
Jos joku menisi hihkumaan HERRAlle jonnekin pellolle, niin ajattelisin, että siltä on järki mennyt. Onneksi en ole koskaan nähnyt sellaista. Jos olisin ollut rippikoulussa, olisin kysynyt, tekeekö pappi sitä. Olisin ehkä joutunut rippikoulun tarkkailuluokalle.
Punaisten Suvipäivien ohjelma keskittyi Itä-Suomen ongelmiin ja yleisemminkin Euroopan kuihtuviin syrjäkyliin. Leppävirrankin asukasluku oli vähentynyt. Koko Itä-Suomen asukasluku vähenee ja talous supistuu. Sen lisäksi Itä-Suomi on aliedustettu eduskunnassa eikä itäsuomalaiset kansanedustajat välttämättä aja Itä-Suomen asiaa. Sen lisäksi puhuttiin Ukrainasta, sitä, ettei ollut mitään suunnitelmaa sodan aloittamiseksi itsenäistyneiden tasavaltojen alueilla.
Ranta oli kaanis ja vesi oli pehmeää. Ihanteellinen paikka viettää kesää.
Lauantaina käytiin punaisten muistomerkillä. Leppävirran muistomerkkiä ei olla mainittu Työväenliikkeen punaisten muistomerkkien listassa. Sen sijaan se on wikipedian listassa. Olen huomannut jotain epätäsmällisyyksiä Työväenliikkeen listassa ja etsinyt muistomerkkiä väärästä paikasta. Minulla rupeaa olemaan melkoinen lista niitä.
Leppävirralla ei ollut mitään rintamaa 1918, vaan käytiin tappamassa ihmisiä talosta taloon. Tunnetusti punaiset teurastivat sikoja Leppävirran kirkossa ja se palautui sitten käyttöönsä verellä tuhrittuna. Tuon ajan ihmiset ihan tosissaan vihasivat kirkkoa. Lopulta leppävirtalaiset vetäytyivät Varkauteen, missä tapahtui kuuluisa Huruslahden arpajaiset, joka kymmenes mies tapettiin.
Jari Karttunen toi työkalut muistomerkille, ne eivät ole osa sitä.
Leppävirran kirkko
Leppävirran tšasouna
Siirryimme takaisin leirille. Yöllä menin makuukammariini portaita ylös ja valot välähtivät millisekunnin ajan. En kuitenkaan ajatellut siitä mitään. Aamulla kuulin, että toinen nainen alakerrassa oli sanonut, että kun minä menin portaita ylös, hän oli kuullut askeleita portaita alas ja joku oli koskettanut hänen olkapäätään. Hän oli sitten kääntynyt ympäri, eikä sängyn vieressä ollut ketään. Toinen kertoi, että hän oli kuullut nimeään kutsuttavan, mutta sama juttu, ei ollut ketään. Eräs osallistujista, joka oli paikallinen, tiesi kertoa, että pari luotettavaa todistajaa oli kuullut päätalossa, kun piano olisi soinut itsekseen.
Vaikka onkin kaikenlaisia kummitteluita, niin se ei tee Raamattua tai Jeesusta todeksi. Ovatkohan ne avanneet jonkin portaalin tuonpuoleiseen rippileirillä.
Ohjelman päätyttyä sain kyydin tien varteen, missä kävin parilla geokätköllä ja siirryin Onnibussilla Kuopioon. Kuopiossa oli Adventure Lab -kierros isolla hautausmaalla. Sielläkin oli punaisten muistomerkki. Kasvatti-isotätini kertoi salakuljettaneensa leipää Kuopion vankileirille.
Donin kasakoiden hieno mausoleumi hautausmaalla
Kuopiossa on paljon asioita, mitä pitäisi tehdä, mutta mihin ei ole ikinä aikaa ja samalla kuitenkin Kuopio on minulle läpeensä tuttu kaupunki.
Illalla sitten Pendolinon kyytiin ja kotona herään siihen, että olen kuumeessa eli olin saanut pöpön täyteen ahdetussa junassa.
Demokraattisen sivistysliiton Punaiset Suvipäivät Leppävirralla lähestyivät aiheena ”Itä-Suomen ongelmat” ja minä tietysti sinne. Ensin kuitenkin menin Kuopioon. Koska Jyväskylä-Kuopio -välille oli annettu bussiyhteys, enkä luottanut siihen laisinkaan, tein reitityksen Tikkurilan kautta ja jouduin lähtemään liikenteeseen pikkutunneilla. Tällä kertaa kukaan ei yrittänyt lyödä minua.
Kuopio ja Leppävirta, olen viettänyt kummassakin paljon aikaa ja kulkenut ristiin rastiin lähes joka paikassa. Mitään uutta ei ollut luvassa. Yleensä suosin itselleni entuudestaan tuntemattomia paikkoja ja Pohjois-Savo on siksi jäänyt laiminlyödyksi.
Geokätköilyssä on myös kampanja kerätä sata kätköä tai Adventure Lab -lokaatiota lyhyessä ajassa ja Kuopio täytti tätä tarvetta. Ensimmäinen kohde oli Minna Canthin patsas. Olenkohan nähnyt Suomen kaikki Minna Canthin patsaat. Kuopion patsaan kuitenkin näin ensin.
Seuraavaksi menen Snellmanin puistoon ja Kuopion tuomiokirkkoon. Sielläkin olen ollut monta kertaa nuorena ja käyttäytynyt huonosti ja ollut huonon käytöksen kohteena.
Kirkon peruskivestä oli löytynyt jotain kirkon rakentamisen aikaisia taikakaluja. Sen lisäksi kiviä kirkkoon oli raahattu Haminalahdesta saakka. Moni asia muuttuu, mutta tuomiokirkko näyttää aina samanlaiselta.
Sitten menin tietysti torille, jossa oli väkeä melkeinpä enemmän kuin mitä sinne mahtuisi ja jopa musiikkia. Keräilin Adventure Lab-lokaatioita, joita oli ympäri toria. Sen lisäksi siellä oli yksi virtuaalikätkö. Kalakukkoa en ostanut, koska olin menossa leirille. Sitä paitsi olen dieetillä.
Joka paikkaan liittyy muistoja. Torilla oli aina perinteiset tammimarkkinat, joista sai viipurinrinkeliä. Muinaisuudessa perunoita mitattiin kappoina. Ruisleipä oli niin jäpäkkää, että melkein katkoi veitsen sitä leikatessaan. Nuorisolla oli tapana istuskella toripöydillä silloin, kun tori oli hiljainen.
Kävin läheisellä hautausmaalla, minne oli haudattu nuorena kuollut isoisäni. Hän jätti jälkeensä tyttären, joka adoptoitiin savolaisperheeseen. Lasken, ettei nämä savolaiset kuulu minun sukuuni, kun eivät ole verisukua, mutta ne pysyivät lain ja herran nuhteen rajoissa, mitä ei voi sanoa verisukulaisistani aina. Mummo oli Vehmersalmen Juonionlahdesta, mikä onkin ihan Leppävirran kunnan rajalla. Hänen tarinoistaan opin tuntemaan jo Leppävirtaa.
Kävin läheisellä hautausmaalla ja sitten kävelin takaisin asemalle. Adventure Lab-lokaatio oli helluntaikirkon luona. Lähellä oli myös paikka, joka tarjosi alennusta rock-tapahtuman vuoksi. Mistä tarjottiinkaan alennusta? Strippauksesta. Kirkot eivät tarjoa alennuksia oli rock tai pop. Matkakeskuksen alue oli äärettömän ankkea ennen, nyt sinne oli tehty rakennuksia ja nimitetty paikka Spedenaukioksi. Spedehän, eh nimittäin, oli syntyisin Kuopiosta. ”Tässä seisoo kuollut mies, jolla ei ole rahaa. On tämäkin elämää!”. Olen tutustunut Speden tuotantoon enemmän kuin Minna Canthin, J.V. Snellmanin tai Aapelin tuotantoihin.