Olen mietiskellyt, kannattaako käydä sellaisessa museossa laisinkaan, jonka aihepiiri ei kiinnosta tai joka jopa inhottaa. No, minä olisin saattanut jahkailla vissiin maailman tappiin saakka, mutta kun minulla on pitkä geokätköilyputki päällä ja oli geokätkötapaaminen Poliisimuseossa. Kun liikkuu pyörällä tai muuten rajoitetusti ja on vielä lunta maassa ja jos haluaa pitkää löytöputkea tehdä, niin kannattaa säästää maastossa käymistä ja käydä näissä miiteissä, sillä geokätkömiitti lasketaan löydöksi.
Rikosmuseo on erikseen ja sinne pääsy on rajoitettu. Minustahan museo, jonne ei pääse, ei ole museo laisinkaan, vaan varasto, mutta ilmeisesti pääsy on varattu erityisryhmille. On se silloin ”oikea” museo.
Nyt kävi niin, että taas kerran poliisin ongelmista tuli julkisia Taposen eron takia. Vuosien mittaan on kertynyt kaikenlaista, kuten äärioikeiston suosimista, väkivaltaa itsenäisyyspäivänä ja Aarnion tapaus. Aina on sanottu, että ”poliisi on ihminen”. He kuitenkin käyttävät valtaa ja siihen riittyy vastuu.
Mietin siksi, että annetaanko suomalaisista kytistä kiiltokuvamainen kuva museossa, mutta ei nyt pelkästään ollut niin.
Minusta museo esitteli eri vuosikymmeniltä poliisitoimintaa kiinnostavasti. Esimerkiksi kieltolain ajalta oli alushame, jossa oli taskut pirtutöniköille. Ainakin kerran historiassa naisten asusteissa on ollut riittävästi taskuja.
Erävalvonta on sellainen asia, jossa on minun helpointa hyväksyä poliisitoiminta. Maailmalla on esimerkiksi linnunmunankeräilijöitä ja niitä tulee harvinaisten munien takia Suomeen. Tiedän tapauksia, että legitiimeiltä lintuharrastajiltakin on toimien perään vähän kyselty. Tuoreeltaanhan on paljastunut suurikin metsästysrikosjuttu Lapinlahdelta.
Kiinnostavaa oli myös kommunistien toiminta jatkosodan aikaan Tampereella. Täällä harrastettiin sotatoimiin kohdistuneita sabotaasitekoja, mutta ne jäivät merkitykseltään vähäisiksi.
Luonnollisesti suurin osa näyttelystä esitteli laitteistoa ja ajoneuvoja, mitkä ovatkin tulleet tutuiksi vähintäänkin vanhoista elokuvista tai maanteiden varsilta. Enemmänkin olisi saanut olla.
Sain selville, että tämä Navalonin tasavalta on jokin taideprojekti ja tietysti mikrovaltio, floating paradise. Kelluvalle lautalle on tehty istutuksia ja tämä lautta on kellunut jossain Helsingin suunnalla. ”Katti Koskisen taideprojekti Mikrovaltio Navalon/Floating Paradise pyrkii luomaan uusia elämisen muotoja merellä kelluvilla saarilla. Päämääränä on luoda biologinen ja omavarainen alusta ja tukea kestävää kehitystä sekä maalla että merellä.”
Muonamies teki työtä nälkäpalkalla, minkä lisäksi hän sai pienen rahallisen korvauksen ja katon päänsä päälle. Muistuttaa aika paljon sitä, kuinka kovin moni nykyäänkin työtä tekee. Raha riittää ruokaan ja asuntoon, muttei mihinkään muuhun. Erityisesti ajattelen työttömiä, jotka joutuvat ravaamaan erilaisissa rangaistusluontoisissa tempputyöllistämistoimissa. 
Keikyän riippusilta on
Moisella Vesiankalla oli myös levähdysalue, jolla oli geokätkö tyyppiä multikätkö, johon piti tehdä laskelmia. Tämäkin levähdysalue oli ihan ruokottoman sotkuinen, mutta kauniilla paikalla. Ollessani levähdysalueella rupesi satamaan ja satoi sitten kaksi päivää putkeen erittäin voimallisesti.
Jotain korona-ajan huonoa metallia. Oli se kuitenkin kolme vuotta kestänyt ja siinä oli kahden vuoden takuu.
Kalakukkoa en ostanut, koska olin menossa leirille. Sitä paitsi olen dieetillä.
Matkakeskuksen alue oli äärettömän ankkea ennen, nyt sinne oli tehty rakennuksia ja nimitetty paikka Spedenaukioksi. Spedehän, eh nimittäin, oli syntyisin Kuopiosta. ”Tässä seisoo kuollut mies, jolla ei ole rahaa. On tämäkin elämää!”. Olen tutustunut Speden tuotantoon enemmän kuin Minna Canthin, J.V. Snellmanin tai Aapelin tuotantoihin.