Piti mennä Portoon, Portugaliin geokätköilyn megatapahtumaan. Olin varannut Air Francen lennot ja varta vasten peräti viisi tuntia vaihtoaikaa. Sitten ihmiset kyselevät, onko tunnin vaihtoaika riittävä. Se kannattaa pitää Mielessä tätä lukiessa.
Yövyin Forenomissa Helsinki-Vantaalla hyvän yön. Hieman oli lämmintä, mutta muuten toimiva majoitus. Vähän ihmettelin sitä, että kun google mapsin avulla suunnistin, niin joutui pitkät pätkät kävelemään ajoradan reunaa. Eikö lentokentälle johda edes jalkakäytävää. Trailmapin mukaan johtaa, mutta tulee lisälenkkiä.
Turvatarkastuksessa polveni tekonivel skannattiin huolellisesti.
No, sitten istun Air Francen koneessa ja mietin, kuuluuko koneen normaalisti pitää tuollaista ääntä, mutta ajattelin, että onpa vanha ja kulunut kone. No, kapteeni oli sitä mieltä, että ei kuulu ja vika on venttiilissä (valve). Pitää laskeutua Arlandaan.
Arlandassa tulee koneeseen keltaisiin pukeutuneita miehiä ja kapteeni kuuluttaa, että ei löydy varaosia Ruotsista tähän hätään. Ilmeisesti Claes Ohlsonilla oli käyty ja Temusta tilattu. Kone joudutaan tyhjentämään. Lentoemännältä kuulin ohimennen, että suoritetaan hätäpoistuminen.
Niinpä me hätäpoistuimme Arlandaan ja meille sanottiin, että lentomme reititetään uudelleen. Niinpä minut reititettiin Schipholin kautta Portoon ja etenin sitä varten terminaaliin viisi ja polveni skannattiin uudestaan. Oikeasti minun olisi ehkä kannattanut häipyä sillä välin geokätkölle, sillä aikaa oli runsaasti.
Siinä sitten odotellessa kävi ilmeiseksi, että lento Schipholista Portoon oli peruttu, eikä uutta lentoa ollut luvassa. Myöhemmin minut reititettiin Madridiin. Koko Euroopan kentät tutuiksi? Madrid olisi ollut seuraavana aamuna, joten olisi pitänyt nukkua yö rottien seurana Schipholissa. Sitä paitsi Madrid ei ollut riittävän lähellä Portoa. Katselin myös videota tuubasta, kuinka Pariisin pohjoispuolella oli raivonnut pyörremyrsky. En tiedä, liittyikö peruminen siihen.
Minä kuitenkaan en tiennyt vielä Madridista, enkä halunnut lähteä tyhjän vuoksi Schipholiin. Viitosterminaaliin mennessä olin mennyt Arlanda expressin kylttien ohi, joten pyrin sinne. Mutta Arlanda on kuin katiska, eikä sieltä pääse ulos. Kysymällä pääsin kuitenkin vihdoinkin poistumaan sieltä. Ihmettelen, miten lentokentät rakennetaan labyrinteiksi.
En jaksa ihmetellä enää, miten lentoyhtiöillä ei ole tiskiä eikä elävää ihmistä lentokentällä vastaamaan kysymyksiin, sillä näin on kaikkialla. Jos olisi ollut, niin kenties minulle olisi piffattu menolippu takaisin Suomeen tai monta muuta mahdollista parempaa ratkaisua kuin yöpyminen Schipholissa jossain penkillä rottien ympäröimänä. Nyt katsoin, että samana päivänä pääsee lentämään Helsinki-Vantaalle, mutta maksaisi tonnin. Ajattelin, että pakko olla halvempi vaihtoehto jossain.
Arlanda Express, siis. Minä en tiedä, missä Arlanda on. Geokätköilijä ottaa nopeasti selvää. Se on oikeasti lähellä Pekka Töpöhännän Upsalaa. Aika kaukana, siis. Matkaa laivaterminaaliin tulee 43,3 km.
Niinpä tulen keskelle Tukholmaa jollekin rautatieasemalle. En ole Tukholmassa käynyt käymällä kuin joskus kuusivuotiaana, ehkä. Terminaaliin on useita kilometrejä yhä, eikä missään lähellä ole tunnelbanan pysäkkiä. Niinpä menen taksilla sinne.
Jopas onkin tylsä terminaali, ei ole mitään ravintelia eikä syötävää. Onneksi kuitenkin lähellä on geokätkö. Käynkin siellä.
Pääs laeva. Sissepääs. Laivalla saan tietää, että iltaruokailu maksaa viisi kymppiä, aamiainen kaksi kymppiä. Ostan pussin suolapähkinöitä. Menen omaan hyttiini, syön suolapähkinät ja nukun seuraavat 12 tuntia. Madventures sanoo ”huolellinen kuositus on Madventuresin suositus”. Minä olen aina käsittänyt, että kuositukseen kuuluu nukkuminen, lepo. Sellainen on ADHD-ihmiselle vaikeaa. Yhtä hyvin siihen kuuluu syöminen. Senkin suhteen olen ADHD: syön kun nälkä käy sietämättömästi ja nopeasti ja sitten mennään taas. Mitä luin Portosta, niin se ei ole meno siellä, vaan siellä nimenomaisesti venytetään tätä ruokailua.
Mietin, mistä minä nautin. Tunnetusti en nauti paljon mistään. Lähinnä nautin pyöräilystä. Tällä kertaa nautin syvästä unesta.
Poistun hytistäni vähän ennen perille tuloa ja näen ikkunasta sen paikan, minne puolisoni tuhkat siroteltiin 13 vuotta sitten. Aina vetää kyyneleet silmiin. Kun puhutaan tunteista, niin tunneskaalani negatiivinen pää on hyvin edustettu. Kun näen hautapaikan, niin on kuin Natural Born Killersin kohta ”bad bad bad”, mutta sen sijaan ”sad sad sad”.
Tulen Helsinkiin ja Helsingissä geokätkölle. Sitten ratikkaan ja huomaan, että juna lähtee niin kuin just heti. Syön ”aamupalan” vasta kotona. Vakavasti ottaen, mietin, kerkiäisinkö Eurohosteliin laivasta aamupalalle, mutta en tietenkään kerinnyt.
Kaikki kakka aina kasaantuu. Rannekelloni oli kateissa. Yleensä näiden rannekkeitten kanssa käy niin, että kun laitan reppua selkään, niin kello putoaa kädestä. Ajattelin siksi, että kun tulen kotiin, kello löytyy keskeltä lattiaa ja moitin itseäni siitä, etten kääntynyt ympäri ja huomannut sitä siinä. No, arvasit jo, miten kävi, kello ei ollut lattialla, kello oli pyyhkiytynyt kädestä pois ties missä.
Sain selville, että tämä Navalonin tasavalta on jokin taideprojekti ja tietysti mikrovaltio, floating paradise. Kelluvalle lautalle on tehty istutuksia ja tämä lautta on kellunut jossain Helsingin suunnalla. ”Katti Koskisen taideprojekti Mikrovaltio Navalon/Floating Paradise pyrkii luomaan uusia elämisen muotoja merellä kelluvilla saarilla. Päämääränä on luoda biologinen ja omavarainen alusta ja tukea kestävää kehitystä sekä maalla että merellä.”
Muonamies teki työtä nälkäpalkalla, minkä lisäksi hän sai pienen rahallisen korvauksen ja katon päänsä päälle. Muistuttaa aika paljon sitä, kuinka kovin moni nykyäänkin työtä tekee. Raha riittää ruokaan ja asuntoon, muttei mihinkään muuhun. Erityisesti ajattelen työttömiä, jotka joutuvat ravaamaan erilaisissa rangaistusluontoisissa tempputyöllistämistoimissa. 
