Tampereelta liikennöi Haapamäen museojunia Vammalaan ja Mämmilään eli siis Orivedelle. Sunnuntaiksi luvattiin kurjaa keliä ja päädyin siksi junaan sen sijaan että olisin pyöräillyt geokätkölle. Oli minun geokätköilyputken 140. päivä. Kun putki alkoi, oli joulukuu ja päivät pimenivät ja talvi syveni. En tietenkään lopeta putkea nyt kun olosuhteet ovat helpommat.
Vammalassa olen kuitenkin seikkaillut tänä vuonna jo jo pelkästään geokätköjen vuoksi. Silloin kävin katsomassa, mikä tämä Herra Hakkaraisen talo on, minne kaikki kyltit siellä osoittavat ja totesin sen soveltuvan lähinnä lapsille. Minähän tykkään Mauri Kunnaksen töistä, mutta samana päivänä kuitenkin oli muutakin tekemistä. Toinen kerta Vammalassa oli Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen perinteisellä Pirkanmaan kierroksella, milloin kävimme esimerkiksi Mannerheimin salonkivaunulla ja Kuorsumaanjärvellä. Minä olin ollut uskossa, että Hitler-vaunu olisi Mikkelin rautatieasemalla, mutta se oikea vaunu onkin Vammalassa 12-tien varrella.
Vammalan sijasta valitsin kyydin saman kaupungin Karkkuun. Juna teki pienen pysähdyksen myös Nokian Siurossa, mikä mahdollisti sen, että näin Siuron kirkon mäen päällä.
Wikipedian mukaan lättähatut liikennöivät vuoteen 1988 saakka. Miten minä ajattelen aina slaavilaista Hard bass -junaa. Kuuluisa juna oli Электропоезд ЭР2-1293, eikä se pomppinut missään slaavilaisessa maassa vaan Eestissä Vasalemman ja Kulnan välillä.
Moni oli tullut radan varteen kuvaamaan lättähattua. Itse en ajatellut junan olevan kovin ihmeellinen, olen ihan varmasti kulkenut aikoinaan lättähatulla itsekin, muisti ei vain pelaa. Osasyy sille, miksi kirjoitan blogia on se, ettei minulla muisti pelaa.
Tulin sitten Karkkuun ja siellä nopeasti geokätkölle. Radan sai ylittää ja radan toisella puolella oli multikätkön ensimmäinen piste. Siinä piti olla chirp eli langaton lähetin. GPS:äni otti moitteettomasti vastaan viestin, mutta loppupiste oli noin kilometrin päässä. Minulla ei ollut aikaa käydä siellä, vaan se jäi toiseen kertaan.
Sen sijaan tutustuin autiotaloon siinä lähellä. Karkussa oli ennen lestitehdas ja rakennukset liittyivät siihen. Nyt ne vain lahosivat pystyyn.
Sääli, että hienot, vanhat rakennukset lahoavat pystyyn. Voi miettiä, kuinka paljon perinnettä ja historiaa arvostetaan enää. Tänään oli liputuspäivä evakoille ja Karjalassa on paljon tuollaisia rakennuksia, jotka lahoavat pystyyn ellei ole sitten romahtaneet. Mikko Niskasen elokuvassa ”Hopeaa rajan takaa” on kohtaus, missä katsotaan rakennuksia, jotka ovat joko hylättyjä tai uusien omistajien käytössä.
Kasvatti-isoisäni oli kirvesmies ja hänellä oli tapana käydä katsomassa purettavia rakennuksia, mitä hän oli ollut itse rakentamassa, että miten olivat materiaalit kestäneet ajan hammasta. Onkohan sellaista ylpeyttä omaa käden jälkeä jäljellä.
Karkussa tuli vuodenpinnalistalle tiltaltti, rautiainen ja laulurastas. Kokeilin Merlin-sovellusta. Merlin ei ymmärtänyt heikkoa rautiaisen ääntä, vaan tarjoili jopa vihervarpusta tai punarintaa. Tuollainen sovellus on kiinnostava, kun helposti lukitsee oman määrityksensä johonkin, eikä pysty ajattelemaan laatikon ulkopuolelta yhtään.
Lättähatulla sitten takaisin. Moni minuakin vanhempi oli kuin lapsi karkkikaupassa. Eikö niille kukaan ole kertonut, että junassa istutaan paikoillaan, eikä pompita penkiltä käytävälle. Ehkä nekin ovat innostuneet Hardbass-junasta.
Jossain määrin nykyaika muistuttaa 1980-luvun huonoista puolista. TERFfit sanovat olevansa uusia punkkareita, mutta ovatkin uusia tedejä, väkivaltaan taipuvaisia äänekkäitä runkkareita, kun taas kaikille muille se oli kymmenen vuotta Fucking Åmålia.
Lättähatut on korvattu kiskobusseilla ja nekin rupeavat olemaan käyttöikänsä päässä. Mikä sitten korvaakaan ne, niin toivon, että on runsaasti tilaa pyörille.
Huomasin, että Leukaluiden salmesta pääsisi pyörällä luikahtamaan läpi oikoreittinä, mutta se olisi kyllä klassinen huono oikaisu. Olen miettinyt, että mitäpä jos pyöräilisi Vammalasta Tampereelle. No, se on taas yksi tulevaisuuden projekteista, tänä vuonna ei kyllä kerkiä.
Sain selville, että tämä Navalonin tasavalta on jokin taideprojekti ja tietysti mikrovaltio, floating paradise. Kelluvalle lautalle on tehty istutuksia ja tämä lautta on kellunut jossain Helsingin suunnalla. ”Katti Koskisen taideprojekti Mikrovaltio Navalon/Floating Paradise pyrkii luomaan uusia elämisen muotoja merellä kelluvilla saarilla. Päämääränä on luoda biologinen ja omavarainen alusta ja tukea kestävää kehitystä sekä maalla että merellä.”
Muonamies teki työtä nälkäpalkalla, minkä lisäksi hän sai pienen rahallisen korvauksen ja katon päänsä päälle. Muistuttaa aika paljon sitä, kuinka kovin moni nykyäänkin työtä tekee. Raha riittää ruokaan ja asuntoon, muttei mihinkään muuhun. Erityisesti ajattelen työttömiä, jotka joutuvat ravaamaan erilaisissa rangaistusluontoisissa tempputyöllistämistoimissa. 
Keikyän riippusilta on