Avainsana: Hämeenlinna

Kanta-Hämeen kierros pyöräillen ja geokätköillen

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Ajattelin aloittaa Iittalasta, vai onko se Kalvola? Olen ollut siellä aiemmin Selkätiellä, joka on Suomen vanhimpia teitä. Tällä kertaa kävin Kalvolan kirkolla. Kirkko on vähän matkaa Iittalan ulkopuolella. Minulla on joitain sukujuuria, jotka häviävät tänne.

 

Kalvolan kirkon näkee myös junasta, jos oikein osaa katsoa.

Kävin myös hautausmaalla. Kiinnostavaa on vitriinissä oleva risti, joka on raahattu Summasta Karjalankannakselta jatkosodan aikana. Hautausmaan monumentin on suunnitellut Tapio Wirkkala, joka taas on lähtöisin Hangosta. Wirkkalan taloa ei Hangossa kuitenkaan enää ole.

Hautausmaalla on myös vuoden 1918 punaisten muistomerkki. En tiedä tämän seudun historiaa sisällissodan ajalta. Työväenliike-sivusto kertoo, että sinne on haudattu 132 surmansa saanutta punaista kalvolalaista.

Siirryn takaisin Iittalan tehdasrakennuksille. Siellä on perin hiljaista näin syksyllä, mutta tiemmä pääsee katsomaan lasin valmistusta tehdaskierrokselle. Pyöräilijä ei tietenkään voi ottaa mitään lasiesineitä mukaansa, jos sattuisi vaikka silmänsä sellaisiin iskemäänkin.

Kunta vaihtuu tässä välillä Hattulaksi. Tulen Sattulan kylätiekokeilulle. Tiellä on vain yksi kaista ja pitää väistää oikealle. Legendaarinen Velogi on tehnyt videonkin aiheesta.

Minä en osannut ajaa pientareella, vaan ajoin keskellä tietä niin kuin kyltti sanoi. Sopihan se, kun ei ollut edes mitään liikennettä.

Sattulan jälkeen tulin Parolaan, missä oli kieltotauluja pitkin teiden piennarta. Kuitenkin kätkö näytti olevan juuri siellä. Sinne meni tasan yksi sallittu tie, jota kautta menin sitten Parolannummen laidalle.

Siellä oli muistokivi sille, kun suomen kielestä tuli virallinen kieli Suomen suuriruhtinaskunnassa. Ihme juttu, päätös syntyi täällä, keskellä hämäläistä metsää.

 

Paikalla on myös leijonapatsas Aleksanteri II vierailun kunniaksi. Aleksanteri II oli katsastamassa Suomen armeijaa täällä ja samalla reissulla sitten määräsi suomen viralliseksi kieleksi. Toteutus tälle oli vitkallista ja niinpä vasta 1902 uudistus oli täysin valmis.

Patsas ja muistokivi olivat metsän ympäröimiä, mutta paikalta näkyi myös nummelle, joka näytti sellaiselta paikalta, missä saattoi olla lintuja. Siellä kuitenkin kaukana möyri tankki.

Jatkoinpa kuitenkin sieltä eteenpäin ja Hattula vaihtui Hämeenlinnaksi. Kävin muutamalla geokätköllä Hämeenlinnan puolella. Tarkoitus oli kerätä 30 kunnasta 30 kätköä kustakin ja Hämeenlinnasta oli tulossa 20. sellainen kunta. Vain seitsemän kätköä puuttui.

Hämeenlinnassa tulin Ahveniston korkealle harjulle. Siellä oli useita punaisten hautapaikkoja. En ollut mieltänyt Hämeenlinnaa merkittäväksi kaupungiksi vuoden 1918 taisteluiden suhteen. Sen sijaan siellä oli vankileiri. Muistaakseni parikin sukulaistani olisi ammuttu Hämeenlinnassa ja yksi selvisi istumalla tuomionsa leirillä. Niitä ammuttuja sitten oli haudattu sinne Ahvenistolle. Harjukuopassa hautausmaan kyljessä on hauta-alue, itse hautausmaalla on kaksi hautaa ja sairaalan alueella on lisää.

Toverihaudan hautakivi Ahveniston montussa

Ahveniston rotkoihin on haudattu useita satoja punaisia. Alhaalla rotkossa olevassa haudassa, Ahvenisto I:ssä, on 28.5.1918 ammuttuja Tammelasta tuotuja punaisia. Ylempänä, vierekkäisissä haudoissa, on haudattuina 1.6.1918 ammuttuja hämäläisiä ym. (Ahvenisto II) sekä 3.6.1918 ammuttuja valkeakoskelaisia (Ahvenisto III).

Hauta Ahveniston hautausmaalla
Toinen toverihauta Ahveniston hautausmaalla

Ahveniston hautausmaan haudoista sanoo Työväenliike-sivusto: ”Vainajien omaiset hankkivat vuonna 1923 yhteisvoimin hautakiven suurelle joukkohaudalle kirkkoneuvoston kiellosta huolimatta. Kirkkovaltuusto ryhtyi toimenpiteisiin muistopatsaan poistamiseksi hautausmaalta ja saadakseen kiven pystyttäjät syytteeseen. Muistokivi hävitettiinkin poliisiviranomaisen toimesta. Joukkohautaan on arvioista riippuen haudattuna 1 500 – 3 000 punaista. Suurin osa on teloitettuja, osa myös vankileirillä kuolleita. ”

Lukuhan on ihan hurja ja vertautuu ehkä lähinnä Tammisaaren vankileirin joukkohautoihin.

Siirryn Kanta-Hämeen keskussairaalan alueelle. Olin ihmetellyt puheita ortodoksisesta kirkosta, mitä ei oltu karttaankaan merkitty millään tavalla.

Ahveniston kirkko on pyhitetty Pyhän Johannes Kastajan mestauksen muistolle. Puurakenteinen kirkko on valmistunut vuonna 1894 ja sen vihki käyttöön arkkipiispa Antoni 2.6. samana vuonna. Kirkossa ei ole sähköjä tai lämmitystä, joten se on käytössä vain kesäisin.

”Ahveniston sairaalan, keskussairaalan ja vanhan ortodoksikirkon vieressä sijaitsevalle ”Ahveniston nummelle”, on haudattu Hämeenlinnan vankileirillä kuolleita punaisia. Yhdessä hautausmaan joukkohaudan kanssa se on Hämeenlinnan suurimpia joukkohautoja.”

Keskussairaalasta siirryn Loimalahteen viettämään leiriviikonloppua. Minusta on tullut vähän huono nukkuja, enkä oikein osaa saada unta meluisassa leirikeskuksessa, mutta sauna on oikein hyvä.

Sunnuntaina lähden sitten liikenteeseen sateen tauottua. Joudun kiipeämään Ahveniston harjun yli, minkä jälkeen suuntaan suoraan Hämeen linnalle. Tyydyn ottamaan vain valokuvan.

Olenhan minä ollut tietysti linnassa sisälläkin, mutta siitä on jonkin verran aikaa. Sinne pitäisi tulla taas uudestaan. Minulla täyttyi 30 kätkölöytöä Hämeenlinnasta lähellä linnaa.

Linnalta pääsee rantoja seurailemalla ja sillan yli Aulangon graniittilinnalle, mikä saa olla viimeinen kohde tälle päivälle.

Itse Aulangollakin pitäisi joskus kierrellä. Olen ollut näissä maisemissa joskus 2015, joten tovi on ehtinyt vierähtää. Minusta tuntuu myös, että Hämeenlinnassa on loputtomasti nähtävää. Ahveniston hauta-alue tai Kalvolan haudat eivät olleet edes ainoita punaisten hautoja Hämeenlinnassa. Olen käynyt laajan kaupungin alueella punaisten haudoilla aiemmin Alvettulassa ja Lammilla. Pakko sanoa, että Hämeenlinnan haudat kuitenkin yllättivät.

Lintuvuorta ja Elämyspihaa

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Nyt on geokätköilyn matkamuistokampanjassa sellainen haaste, että haetaan erilaisia kätkötyyppejä. Olen sitten poiminut niitä Tampeelta, mutta virtuaalikätköä ei ole missään lähellä. Siksipä taas pyörä junaan ja lähden Janakkalan Turenkiin. En tiedä, kumpi on tutumpi ihmisille, Janakkala kuntana vaiko Turenki sen keskuksena. Olen kuitenkin ollut leirikeskuksessa Janakkalan kirkonkylän lähellä kahdesti. Janakkalan kätköilin omalle geokätkökartalleni Turengissa. Siinäpä on minun suhteeni Janakkalaan. Useimmiten kunnan läpi viuhahdetaan joko junalla tai autolla, suuntaan etelä-pohjoinen. Historiaa kunnassa on vaikka miten, joten nähtävää riittää. Luontokohteita sen sijaan on vähemmän.

Siispä Turenkiin. Ensimmäinen geokätkö on paikallisella työväentalolla. Janakkalassa oli paljon työväentaloja ja tämä on rakennettu jo 1910. Sitäpä en ihastellut pitkään, koska asunnoton oli omaksunut paikan itselleen ja kakki parhaimmillaan nurmikolle.

Koska olen kirkkobongari, niin tutustuin myös Turengin kirkkoon, joka oli sellainen moderni punatiilirakennus, jota voisi luulla vaikka uimahalliksi.

Kirkolta kuitenkin lähdin varsinaiseen päivän kohteeseen eli Lastujärven kodalle. Kodassa piti ottaa kuva kodan sisältä järvelle, niin että näkyy jotain omia tavaroita tai vastaavaa.

Ihan kiva oli istuskella ja kuunnella hömötiaisia, kun niitä ei paljon enää kuule, mutta matka jatkui. Hyvä, että lähdinkin varhain, sillä ajoin harhaan joitain kilometrejä. En koko ajan tuijota gepsukkaa. No, taas oli uusi paikka ja uudet maisemat.

Ajoinkin sitten Lintuvuorelle, missä tiedän olevan tšasounan. Lintuvuoren tšasouna on kaunis kuin karkki, vaikka onkin moderni. Se oli ortodoksisen perheen oma tšasouna, mutta kun jälkipolvet maallistuivat, niin sille ei enää ollut tarvetta, vaan se siirrettiin Orivedeltä Lintuvuoreen. Tänään ei ollut palvelusta, enkä olisikaan siihen voinut osallistua, kun en ollut asianmukaisesti pukeutunut, vaan pyöräilemässä ja geokätköilemässä. Paikalla oli kuitenkin munkin äiti koirineen ja hän vastaili kysymyksiini tšasounasta. Eräs kelloista oli tuotu vanhasta Valamosta. He eivät olleet ortodoksisuku, vaan poika oli heti nuoresta iästä lähtien tuntenut vetoa ortodoksisuutta kohtaan ja heti liittynyt kirkkoon kun vain saattoi. Hän myös vietti paljon aikaa Athosvuoren yhteisössä. Lintuvuoren tšasounalla on oma sivu.

Minun suvullani ei ole ikinä ollut omaa tšasounaa, kirkollisia tarpeita on toimittanut oman paikkakunnan kirkko tai tšasouna oikein hyvin.

Olin mennyt geokätkön ohi tänne tullessani ja päätin mennä katsomaan sitä. Jos olisin katsonut etukäteen tarkkaan, niin olisin huomannut sen 250 favopistettä ja että noin joka toinen kävijä, joka pystyy favoja jakelemaan, oli sille sellaisen antanut. Toisin sanoen, kätköön on oltu erittäin tyytyväisiä.

Elämyspiha on kuin Parikkalan maailmankuulu patsaspuisto, vaan ken on kuullut Janakkalan Elämyspihasta. No, en minä ainakaan. Kuten arvata saattaa, kätköä jouduin sieltä etsimään erityisen hartaasti. Se oli taiteilijan itsensä tekemä ja erinomaisen kekseliäästi toteutettu. Kiilasi heti Suomen parhaimpien löytämieni kätköjen joukkoon.

Melko erikoinen paikkakunta, toinen väsää pihalleen Disneylandia, toinen Athos-vuorta.

Palasin Turengin kylälle. Siellä oli Turengin Sarastuksen sali, jossa oli multikätkön alkupiste. Multikätkö esitteli paikallista voimamiestä Janne Virtasta. Laskin koordinaatit loppupisteelle, joka oli – Lintuvuorella. No, en minä sinne taas uudestaan lähde. Sen sijaan lähdin ajamaan kohden Hämeenlinnaa.

Hämeenlinnaan oli vain 15 kilometriä. Pyörätie oli oikein hyvä. Hämeenlinnassa oli eräs haastekätkö, jonka olen suorittanut, mutta jonka purkilla en ole ikinä käynyt kuittaamassa suoritustani. Se on Katumusjärven rannalla. Siispä meninkin sinne. Siellä oli mukava uimaranta Katumajärven rannalla ja polku lehdossa. Kätkön piti olla puun juurella. Puita olikin paljon ja niillä paljon juurakoita. Itikat olivat parvena kimpussa. Kun kätkö sitten löytyi ihan selkeästä paikasta, niin näin, että metsässä oli vuohia. Minkähän takia vuohia pidetään metsässä ilman mitään aitausta.

Itikkapusikosta etsiydyin rautatieasemalle. Sielläkin oli kätkö, mikä ei tahtonut löytyä. Edellisten loggauksia lukiessani huomio kiinnittyi ihan toiseen paikkaan. Sieltä se kätkö sitten paljastui. Joskus on tärkeää lukea edellisten kommentteja.

Kävin vielä katselemassa linnaa näköalapaikalta. Se näkyy myös junasta. Kerran minulle soitettiin, kun olin junassa ja tämä kyseli, missä minä oikein olin. Sanoin, että olin junassa ja ehkä ollaan Iittalassa. Hän kuitenkin kyseli koko ajan tarkennusta. Katsoin junan ikkunasta ulos, kun tuli Hämeen linna näkyviin. Sanoin puhelimeen: ”Tuo ei näytä miltään lasitehtaalta!” ja kaikki vaunussa nauroivat.

Linna tulee vaatimaan vielä ihan oman käyntinsä. Ehkä jopa useita käyntejä. Olenhan minä, tietysti, linnassa käynyt, mutta siitä on aikaa.