Nyt on geokätköilyn matkamuistokampanjassa sellainen haaste, että haetaan erilaisia kätkötyyppejä. Olen sitten poiminut niitä Tampeelta, mutta virtuaalikätköä ei ole missään lähellä. Siksipä taas pyörä junaan ja lähden Janakkalan Turenkiin. En tiedä, kumpi on tutumpi ihmisille, Janakkala kuntana vaiko Turenki sen keskuksena. Olen kuitenkin ollut leirikeskuksessa Janakkalan kirkonkylän lähellä kahdesti. Janakkalan kätköilin omalle geokätkökartalleni Turengissa. Siinäpä on minun suhteeni Janakkalaan. Useimmiten kunnan läpi viuhahdetaan joko junalla tai autolla, suuntaan etelä-pohjoinen. Historiaa kunnassa on vaikka miten, joten nähtävää riittää. Luontokohteita sen sijaan on vähemmän.
Siispä Turenkiin. Ensimmäinen geokätkö on paikallisella työväentalolla. Janakkalassa oli paljon työväentaloja ja tämä on rakennettu jo 1910. Sitäpä en ihastellut pitkään, koska asunnoton oli omaksunut paikan itselleen ja kakki parhaimmillaan nurmikolle.
Koska olen kirkkobongari, niin tutustuin myös Turengin kirkkoon, joka oli sellainen moderni punatiilirakennus, jota voisi luulla vaikka uimahalliksi.
Kirkolta kuitenkin lähdin varsinaiseen päivän kohteeseen eli Lastujärven kodalle. Kodassa piti ottaa kuva kodan sisältä järvelle, niin että näkyy jotain omia tavaroita tai vastaavaa.
Ihan kiva oli istuskella ja kuunnella hömötiaisia, kun niitä ei paljon enää kuule, mutta matka jatkui. Hyvä, että lähdinkin varhain, sillä ajoin harhaan joitain kilometrejä. En koko ajan tuijota gepsukkaa. No, taas oli uusi paikka ja uudet maisemat.
Ajoinkin sitten Lintuvuorelle, missä tiedän olevan tšasounan. Lintuvuoren tšasouna on kaunis kuin karkki, vaikka onkin moderni. Se oli ortodoksisen perheen oma tšasouna, mutta kun jälkipolvet maallistuivat, niin sille ei enää ollut tarvetta, vaan se siirrettiin Orivedeltä Lintuvuoreen. Tänään ei ollut palvelusta, enkä olisikaan siihen voinut osallistua, kun en ollut asianmukaisesti pukeutunut, vaan pyöräilemässä ja geokätköilemässä. Paikalla oli kuitenkin munkin äiti koirineen ja hän vastaili kysymyksiini tšasounasta. Eräs kelloista oli tuotu vanhasta Valamosta. He eivät olleet ortodoksisuku, vaan poika oli heti nuoresta iästä lähtien tuntenut vetoa ortodoksisuutta kohtaan ja heti liittynyt kirkkoon kun vain saattoi. Hän myös vietti paljon aikaa Athosvuoren yhteisössä. Lintuvuoren tšasounalla on oma sivu.
Minun suvullani ei ole ikinä ollut omaa tšasounaa, kirkollisia tarpeita on toimittanut oman paikkakunnan kirkko tai tšasouna oikein hyvin.
Olin mennyt geokätkön ohi tänne tullessani ja päätin mennä katsomaan sitä. Jos olisin katsonut etukäteen tarkkaan, niin olisin huomannut sen 250 favopistettä ja että noin joka toinen kävijä, joka pystyy favoja jakelemaan, oli sille sellaisen antanut. Toisin sanoen, kätköön on oltu erittäin tyytyväisiä.
Elämyspiha on kuin Parikkalan maailmankuulu patsaspuisto, vaan ken on kuullut Janakkalan Elämyspihasta. No, en minä ainakaan. Kuten arvata saattaa, kätköä jouduin sieltä etsimään erityisen hartaasti. Se oli taiteilijan itsensä tekemä ja erinomaisen kekseliäästi toteutettu. Kiilasi heti Suomen parhaimpien löytämieni kätköjen joukkoon.
Melko erikoinen paikkakunta, toinen väsää pihalleen Disneylandia, toinen Athos-vuorta.
Palasin Turengin kylälle. Siellä oli Turengin Sarastuksen sali, jossa oli multikätkön alkupiste. Multikätkö esitteli paikallista voimamiestä Janne Virtasta. Laskin koordinaatit loppupisteelle, joka oli – Lintuvuorella. No, en minä sinne taas uudestaan lähde. Sen sijaan lähdin ajamaan kohden Hämeenlinnaa.
Hämeenlinnaan oli vain 15 kilometriä. Pyörätie oli oikein hyvä. Hämeenlinnassa oli eräs haastekätkö, jonka olen suorittanut, mutta jonka purkilla en ole ikinä käynyt kuittaamassa suoritustani. Se on Katumusjärven rannalla. Siispä meninkin sinne. Siellä oli mukava uimaranta Katumajärven rannalla ja polku lehdossa. Kätkön piti olla puun juurella. Puita olikin paljon ja niillä paljon juurakoita. Itikat olivat parvena kimpussa. Kun kätkö sitten löytyi ihan selkeästä paikasta, niin näin, että metsässä oli vuohia. Minkähän takia vuohia pidetään metsässä ilman mitään aitausta.
Itikkapusikosta etsiydyin rautatieasemalle. Sielläkin oli kätkö, mikä ei tahtonut löytyä. Edellisten loggauksia lukiessani huomio kiinnittyi ihan toiseen paikkaan. Sieltä se kätkö sitten paljastui. Joskus on tärkeää lukea edellisten kommentteja.
Kävin vielä katselemassa linnaa näköalapaikalta. Se näkyy myös junasta. Kerran minulle soitettiin, kun olin junassa ja tämä kyseli, missä minä oikein olin. Sanoin, että olin junassa ja ehkä ollaan Iittalassa. Hän kuitenkin kyseli koko ajan tarkennusta. Katsoin junan ikkunasta ulos, kun tuli Hämeen linna näkyviin. Sanoin puhelimeen: ”Tuo ei näytä miltään lasitehtaalta!” ja kaikki vaunussa nauroivat.
Linna tulee vaatimaan vielä ihan oman käyntinsä. Ehkä jopa useita käyntejä. Olenhan minä, tietysti, linnassa käynyt, mutta siitä on aikaa.
Lastujärven kodalla on tullut monet illat istuskeltua 🙂 Mutta tuo Lintuvuoren tšasouna olikin ihan uusi tuttavuus!
Täytyy myöntää, en ollut kuullut Janakkalan Elämyspihasta.
Kun en kätköilyä harrasta tai aihepiiriä kovin hyvin tunne, niin kysynpä, että mikä tekee hyvän kätkön? Tekstistä olin lukevinani, että haastavuus ainakin olisi plussaa? Voiko kätkö kuitenkin olla myös liian haastava? Entä onko kekseliäästi kätkön toteuttaneelle ”favoista” jotain hyötyä?
Hyvä kätkö esittelee merkittävän paikan tai on luovasti toteutettu, puhutaankin hyvästä kätkötoteutuksesta. Mieluiten on tietysti molempia, niin kuin Elämyspihan tapauksessa: luovasti toteutettu kätkö, joka esittelee kiinnostavan paikan.
Ilman muuta kätkö voi olla liian haastava. Esimerkiksi tiedän yhden, jossa oli useita numerolukollisia laatikoita. Kun oli yhden avannut, sai laatikosta koodin seuraavaan ja viimeisestä löytyi logivihko. Se olisi ehkä ollut hauska ja monesta olikin, mutta kun itikoita parveili ympärillä, niin eipä se niin hauska ollutkaan.
Favoista tulee lähinnä mainetta ja kunniaa. Joitakin on haastateltu myös sanomalehdissä. Geokätköilijöiden megatapahtumissa haastatellaan myös. Jos siis omaa pellepelottoman vikaa ja on vielä hyvä nikkaroimaan, niin saapa halvalla itselleen kunniaa.
Janakkala, miksei Hämeenlinnakin, ovat jotenkin olleet liian lähellä. Menomatkalla ei malta pysähtyä, kun on kiire (?) pitemmälle – ja paluumatkalla taas kiire kotiin.
Tsanounat voivat kyllä olla kovinkin kauniita, mieleen tulee joku Valamossa näkemäni ja toinen Kirkkonummella.
En ollutkaan tiennyt, että tšasounia on yksityisomistuksessa. No toisaalta ihmisillä on monia rauhoittumis/rukoilupaikkoja – luonnossa tai tehtyjä
Yksityisiä tšasounia on ollut pitempään kuin ortodoksinen kirkko on ollut olemassa erillään katolilaisesta kirkosta.
Mahtavaa geokätköilyhäröilyä, kuulostaa niin tutulta 🙂 Hienoa, että reissu oli onnistunut ja tuollaiset kekseliäät kätköt ilahduttavat aina suuresti.
Täällä Hämeenlinnan oma tyttö luki mielenkiinnolla juttuasi. Tuo linna kuuluu omaan lenkkeilymaisemaani enkä ole vielä ikinä sen katseluun Vanajaveden yli kyllästynyt. Itselläni geokätköily on hiipunut hiipumistaan, mutta toi patsaspuisto täytyy kyllä käydä ”hoitamassa”. Kuulin nyt ensimmäistä kertaa koko paikasta:)
Geokätköilyn nyanssit eivät ole tuttuja minulle, joten on hauska lukea siitä blogistasi. 🙂 Siinä saa kyllä yhdistettyä halutessaan kivasti monta juttua: kuntoilua, maisemia, nähtävyyksiä, ja sitten tietty sen varsinaisen geokätköilyn.
Hieno tuo tsasouna!
Ja ei tuo laavupaan pöllömmällä paikalla ole.
Ei ole tuolla seudulla tullut käytyä.
Janakkalan elämyspiha on täysin tuntematon juttu, mutta niin on itse Janakkalakin. En ole koskaan ollut koko paikassa. Olen nimittäin aina ollut aika huono kiertelemään Suomessa, vasta korona opetti meikäläiselle, että Suomikin on mielenkiintoinen matkakohde.