Personal trainer sanoi kevyesti, että voisin tavoitella satasen pyörälenkkiä tänä vuonna ja minä ajattelemattomasti suostuin siihen. Polvileikkaus oli ollut tammikuussa ja polvi oli toipunut erittäin hyvin, mutta yleiskunto oli heikentynyt. Suunnittelin sitten lenkin Pyhäjärven ympäri. Jälkikäteen huomasin, että sillä oli paljon yhteistä Järvien reittien pyörämatkailureitin ”Pyhä, koko kierros” kanssa. Sen pituus on 117 km ja suositeltu aika 1-3 päivää. Komoot laski minulle tasan sata kilometriä ja tiesi kertoa, että se vaatii erittäin hyvää kuntoa. Oikoreitti Lempäälään onkin melkoista vuoristorataa ja olen ajanut ne mäet monta kertaa, joten en nähnyt tarpeelliseksi pysähdellä tuolla välillä. Tällä kertaa kuitenkin tein eri tavalla sen, että menin vanhan Herralanvuolteen rautatiesillan kautta. Olen nähnyt siitä aiemmin kuvia, mutta jostain syystä silta ei kuulu mihinkään pyörämatkailureittiin.
Lempäälän keskusta oli tuttu, ruma asutuskeskittymä, eikä herättänyt kiinnostusta, mutta kuitenkin pysähdyin hetkeksi kirkolla Yrjö Kokon haudan luona. Yrjö Kokon hauta on lähellä kirkon pääovea. Hautausmaalta en ole keksinyt muuta merkittävää ja Lempäälän punaisten muistomerkki on keskustan ulkopuolella Ämmänristinmäessä. Lempäälä oli merkittävä sisällissodan taistelupaikka. Valkoisten vapaudenpatsas taas on ihan kirkon vierellä, mutta mitäs siitä, kun minun suvussani ei niitä juuri ollut.
Siirryin nopeasti kanavan yli ja Vesilahden puolelle. Vesilahti on tunnettu Laukon kartanosta ja Kirkko-Harrista, joka on paikkakunnan kirkkoherra. Hän on ollut useissa Pride-tapahtumissa ja kehottanut ihmisiä käymään Vesilahdella. Olenkin käynyt Vesilahdella muutaman kerran itse kylällä, mutten ole tutustunut laajemmin kuntaan. Vesilahtea ympäröivät laajat pellot ja itse taajamassa nähtävää on vain kirkko. Tällä kertaa kirkko oli auki ja kävin sisällä. Kirkko-Harri ei ollut paikalla, eikä hänen kanssaan olisikaan ollut puhuttavaa. Tämän reissun jälkeen on.
Kirkkosalin maalauskoristelu on 1840-luvulta. Kirkko on hienompi sisältä kuin ulkoa, mikä tuntuu olevan aika yleistä suomalaisissa kirkoissa. Hautausmaalta en ole löytänyt kiinnostavia kohteita muutamaa vanhaa kyläseppä Lindin aikoinaan takomaa ristiä ja kivisakastia lukuunottamatta. Hautausmaan vesi ei ole juotavaksi, mutta kirkossa oli WC. Kirkolla oli myös geokätkö. Olenkohan pari kertaa yrittänyt sitä, mutta sormet ovat olleet kohmeessa, enkä ole saanut sitä esille. Nyt ei ollut ainakaan sitä ongelmaa, vaan lämpötila oli miltei hellelukemissa.
Kirkolta matka jatkui kohti seuraavaa geokätköä Sakoisissa. Siellä on vanhan kartan mukaan ollut Mäsän talo, mistä isoisäni äidille ”tarttui” sukunimi. Nykyään kenelläkään ei ole enää Mäsä sukunimenä. Emma Mäsä kuitenkin syntyi Laukossa, mutta muutti Tampeelle Amuriin 1897. Onkohan hän sukuni ensimmäinen oikea tamperelainen; Messukylä kun oli pitkään vielä oma kuntansa. Vesilahden ensimmäistä esivanhempaa en osaa sanoa, mutta Elin Klasdotter Kurki on minulle pikkuserkku ja hän syntyi 1469 Laukossa. Joskus voisi selvittää jokaisen kunnan ensimmäisen esivanhemman, mutta eiköhän se keskiajan hämärään päädy tällä suunnalla.
Sakoisesta jatkan geokätköjen kautta Suomelaan, mikä on myös ikivanha kylä. Sen läheltä jäi tutkimatta Vähäjärvi, missä näkyi olevan lintutorni. Pitää tehdä oma retkensä sinne. Suomelassa siirryn tielle 301, jossa on jonkin verran liikennettä ja olematon piennar. Pitikin olla skarppina, sillä melkeinpä jäi näkemättä tien varren monumentti.
Vesilahdella taisteltiin kiivaasti 1918 puolustaen Tampereen rintaman sivustaa. Eräs pikkuserkuistani, Selma Lundan, osallistui. Hän oli 16 ja toimi punaisten sairaanhoitajana. Hänen äitinsä oli punaisten pyykkärinä. Tietysti sotilailla piti olla oma pyykkimummonsa. Selmaa kuvattiin kuulusteluissa lapselliseksi ja että kielsi sanoneensa, että laihoista lahtareista tulee huono liha. Eat the rich.
Muistomerkki kuitenkin on pystytetty paikalla teloitetuille. Teloitukset tapahtuivat 5.5.1918 ja monumentti pystytettiin 1956. Valkoisessa Suomessa ei monumentteja paljon voinut pystytellä punaisille. Valkoisille niitä pystyteltiin senkin edestä. Vesilahden monumentille ei ole edes mitään kylttiä ja se onkin kysymykseni Kirkko-Harrille, eikö kyltti pitäisi järjestää.
Pian monumentin jälkeen on Narvan kylä. Tämä on aluetta, missä sisällissota riehui, eikä vanhoja rakennuksia ole juurikaan jäljellä. Mieleni häiriössä en ajanut kylän kautta, vaan päätietä. Narvassa järjestetään markkinoita, mutta nyt kylä oli hiljainen. Siellä on kuitenkin mahdollisuus maatilamajoitukseen.
Ajatukseni kohdistuivat kuitenkin jo Laukon kartanoon. Laukko on tunnettu torppareiden häädöstä 1907. Se päätyi osaksi ”Täällä Pohjantähden Alla” – trilogiaa ja merkittäväksi syyksi sille, miksi Suomi luhistui sisällissotaan reilu vuosikymmen myöhemmin. No, sehän on karkea yksinkertaistus ja voi spekuloida, että jos olisi aikakone ja estäisi häätöjä tapahtumasta, olisiko sisällissota syttynyt. Onneksi Vesilahdella on oma sisällissotakirjailijansa, Tuomas Hoppu. Hän on sanonut, että Suomesta puuttui sellaiset voimakkaat johtajat, jotka olisivat pystyneet sovittelemaan rauhaa osapuolten välille.
Kuten jo aiemmin sanoin, isomummoni oli suoriutunut Laukosta ja Vesilahdelta hyvissä ajoin pois. Hän oli 41-vuotias eikä osallistunut sisällissotaan. Sen sijaan useat pikkuserkkuni joutuivat häädetyiksi. Uudet asukkaat olivat hyvin oikeistolaisia ja repivä konflikti oli valmis. Tottijärvelle perustettiin oma suojeluskuntansakin. Laukon kartano poltettiin sisällissodassa.
Tampereelta kulkee laiva Laukkoon ja tänä vuonna on tehty keikkaristeilyitä. Laukossa on kahvio, joka oli kylläkin vielä kiinni siihen aikaan kun minä olin siellä ja matkamuistoputiikki. Siellä oli myös taidenäyttely. Vanhoja rakennuksia siellä ei sanotusta syystä ole.
Laukon jälkeen katsoin karttaa huolimattomasti ja jouduin menemään frisbeegolf-radan poikki pikkutielle, jota kautta pääsin maantielle. Järvien reittiin ei kuulu poikkeamista kartanolla.
Kunta vaihtui Nokiaksi ja tie seuraili kapeaa lahtea, jonka nimi on Jänijärvi. Mullonen varmaan sanoisi, että nimi sille tulee saamesta ja tarkoittaa virtaa. Näen pelloilla pari viiriäistä, jotka lähtevät lentoon ihan jaloista.
Saavun Tottijärvelle. Tottijärvi oli oma kuntansa vuoteen 1976, kunnes liitettiin Nokiaan. Tottijärven kirkolla on oma monumenttinsa, johon on lueteltu punaisten nimet, niin kuin Nokialla näkyy olevan tapana.
Tottijärven kirkko oli kiinni ja myöskin hautausmaan WC oli kiinni. Sen lisäksi hautausmaan vettä ei voinut juoda. Minulla oli onneksi paljon vettä mukana.
Tottijärven kirkko oli hieno kyllä. Tapuli on vuodelta 1773 ja kirkko 1842. Sääli, että kaikki oli kiinni. Kävin parilla geokätköllä.
Päätin mennä Nokialle Sorvan kautta ja se kuuluu myös pyörämatkailureittiin. Siellä oli muutama melko jyrkkä nousu. Sorvan kylän jälkeen alkoi asfaltti.
Pysähdyin syömään huoltoasemalla, mutta jalat tuntuivat lyijyltä. Ajoin suoraa reittiä Tampereelle. Tiedän, että Nokialla on kirkko ja kirkolla oma punaisten monumenttinsa, mutta olen käynyt siellä jo aiemmin. Tampereen puolella jalkoja rupesi kramppaamaan. Lopulta kramppasi molempia jalkoja ja mietin, pitääkö minun kävellä loppumatka, mutta kävellessä kramppasi yhtä lailla. Ajoin sitten kevyillä vaihteilla. Onneksi kiersin tähän suuntaan, missä kovat nousut olivat alkumatkasta. Lopulta käsiäkin rupesi kramppaamaan. Sitten saavuin kotiin. Mittarissa oli 99,9 kilometriä, joten piti tehdä vielä pikkuinen lisälenkki ja lopullinen pituus oli 101,1 km. Sata metriä jäi uupumaan siksi, kun en mennytkään Narvan kylän kautta.