Kun olin saapunut Leppävirralle, Jari Karttunen demokraattisesta sivistysliitosta nappasi minut kyytiin. Menimme Äiti Amma-keskuksen ohi. Onkohan se tunnetuin rakennus Leppävirralla nykyään. Vaikutti kovin hiljaiselta. Sivut kertovat, että luvassa on ” joogaretriittejä, työpajoja ja henkistä hyvinvointia tukevia kursseja.” Me olimme matkalla kuitenkin henkisen pahoinvoinnin keskukseen Harjulan leirikeskukseen. Siellä ilmeisesti kirkko piti nuorten indoktrinaatioleirejä.
Jos joku menisi hihkumaan HERRAlle jonnekin pellolle, niin ajattelisin, että siltä on järki mennyt. Onneksi en ole koskaan nähnyt sellaista. Jos olisin ollut rippikoulussa, olisin kysynyt, tekeekö pappi sitä. Olisin ehkä joutunut rippikoulun tarkkailuluokalle.
Punaisten Suvipäivien ohjelma keskittyi Itä-Suomen ongelmiin ja yleisemminkin Euroopan kuihtuviin syrjäkyliin. Leppävirrankin asukasluku oli vähentynyt. Koko Itä-Suomen asukasluku vähenee ja talous supistuu. Sen lisäksi Itä-Suomi on aliedustettu eduskunnassa eikä itäsuomalaiset kansanedustajat välttämättä aja Itä-Suomen asiaa. Sen lisäksi puhuttiin Ukrainasta, sitä, ettei ollut mitään suunnitelmaa sodan aloittamiseksi itsenäistyneiden tasavaltojen alueilla.
Ranta oli kaanis ja vesi oli pehmeää. Ihanteellinen paikka viettää kesää.
Lauantaina käytiin punaisten muistomerkillä. Leppävirran muistomerkkiä ei olla mainittu Työväenliikkeen punaisten muistomerkkien listassa. Sen sijaan se on wikipedian listassa. Olen huomannut jotain epätäsmällisyyksiä Työväenliikkeen listassa ja etsinyt muistomerkkiä väärästä paikasta. Minulla rupeaa olemaan melkoinen lista niitä.
Leppävirralla ei ollut mitään rintamaa 1918, vaan käytiin tappamassa ihmisiä talosta taloon. Tunnetusti punaiset teurastivat sikoja Leppävirran kirkossa ja se palautui sitten käyttöönsä verellä tuhrittuna. Tuon ajan ihmiset ihan tosissaan vihasivat kirkkoa. Lopulta leppävirtalaiset vetäytyivät Varkauteen, missä tapahtui kuuluisa Huruslahden arpajaiset, joka kymmenes mies tapettiin.
Jari Karttunen toi työkalut muistomerkille, ne eivät ole osa sitä.
Leppävirran kirkko
Leppävirran tšasouna
Siirryimme takaisin leirille. Yöllä menin makuukammariini portaita ylös ja valot välähtivät millisekunnin ajan. En kuitenkaan ajatellut siitä mitään. Aamulla kuulin, että toinen nainen alakerrassa oli sanonut, että kun minä menin portaita ylös, hän oli kuullut askeleita portaita alas ja joku oli koskettanut hänen olkapäätään. Hän oli sitten kääntynyt ympäri, eikä sängyn vieressä ollut ketään. Toinen kertoi, että hän oli kuullut nimeään kutsuttavan, mutta sama juttu, ei ollut ketään. Eräs osallistujista, joka oli paikallinen, tiesi kertoa, että pari luotettavaa todistajaa oli kuullut päätalossa, kun piano olisi soinut itsekseen.
Vaikka onkin kaikenlaisia kummitteluita, niin se ei tee Raamattua tai Jeesusta todeksi. Ovatkohan ne avanneet jonkin portaalin tuonpuoleiseen rippileirillä.
Ohjelman päätyttyä sain kyydin tien varteen, missä kävin parilla geokätköllä ja siirryin Onnibussilla Kuopioon. Kuopiossa oli Adventure Lab -kierros isolla hautausmaalla. Sielläkin oli punaisten muistomerkki. Kasvatti-isotätini kertoi salakuljettaneensa leipää Kuopion vankileirille.
Donin kasakoiden hieno mausoleumi hautausmaalla
Kuopiossa on paljon asioita, mitä pitäisi tehdä, mutta mihin ei ole ikinä aikaa ja samalla kuitenkin Kuopio on minulle läpeensä tuttu kaupunki.
Illalla sitten Pendolinon kyytiin ja kotona herään siihen, että olen kuumeessa eli olin saanut pöpön täyteen ahdetussa junassa.
Kalakukkoa en ostanut, koska olin menossa leirille. Sitä paitsi olen dieetillä.
Matkakeskuksen alue oli äärettömän ankkea ennen, nyt sinne oli tehty rakennuksia ja nimitetty paikka Spedenaukioksi. Spedehän, eh nimittäin, oli syntyisin Kuopiosta. ”Tässä seisoo kuollut mies, jolla ei ole rahaa. On tämäkin elämää!”. Olen tutustunut Speden tuotantoon enemmän kuin Minna Canthin, J.V. Snellmanin tai Aapelin tuotantoihin.