Avainsana: Ii

Iijoki-sarja päättyy, Ouluun

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Aamusella oli siivoustapahtuma joen toisella puolella Illinsaaressa. Eipä minulla ollut paljon aikaa osallistua siivoukseen, vaan vein sinne yhden tienvarresta löytämäni tölkin. Illinsaari oli kuntoilupaikka ja vastaava paikka Jokelassa oli sotkuinen, mutta Iissä se oli siisti. Siivoojia oli enemmän kuin roskia, joten ei ollut paha omatunto siitä, että osallistuin vain yhdellä roskalla. Samalla reissulla ongittiin kätkö puusta. Illinsaaren nimen arvellaan tulleen idän Iljasta. Iissähän oli porukkaa rampannut idästä aikoinaan enemmänkin.

Palasin takaisin B&B Villa Kauppilaan syömään aamiaista. Toinen geokätköilijä lähti ajamaan Simoon. Olin jotenkin halukas tien päälle ja lähdin ajamaan ennen huoneen luovuttamishetkeä aamupäivällä. Menomatkalla kävin loggaamassa kätkön Iin kuntoportailla ja se Iistä.

Menin ohi Haukiputaan Kelloon. Kellossa oli ennen Jehovan todistajien konventtisali. Olen kerran käynyt siellä sisällä. Kauniisti sanottuna demografia kuristaa Jehovan todistajia; vanhempi väki kuolee pois, eikä nuorempia tule tilalle kompensoimaan tätä. Sen lisäksi jonkin verran luopuu tai erotetaan. Tuollaiset isot tilat ovat optisesti aika noloja, kun väki näkee liikkeen hiipumisen ja tyhjät penkit.

Kasteallas. Oulun huonoin kylpylä

Asia, jonka varmaan he itsekin myöntävät on se, että uskon sisältö on muuttunut melkoisesti vuodesta 1989, milloin tuo rakennettiin. Jehovan todistajat olivat varsinaisia lukutoukkia silloin. Ongelma Raamatun luvussa on se, että lukiessa sitä kannesta kanteen usko häviää siihen kyllä.

Kellosta lähdin etsimään onkikätköjä, mutta onkeni meni palasiksi. Itse asiassa sen saa kyllä kuntoon, mutta se ei ollut helppo eikä nopea kasattava. Onneksi kuitenkin täälläkin oli innokkaita onkijoita useimmilla kätköillä. Sain kuitenkin vähemmän kätköjä kuin mihin olin varautunut. Suoritin haastetta 30 kätköä 30 kunnasta ja tarkoitus oli tehdä Oulusta 23. tällainen kunta ja jokunen jäi vielä puutumaan. Itikat söivät yllättävänkin kiihkeästi.

Onki takaisin tarakalle ja miettimään vaihtoehtoisia purnukoita. Päätin tutustua lähiöön nimeltä Pateniemi. Pateniemi oli aikoinaan osa Haukiputaan kuntaa, mutta Haukipudas on nykyisin liitetty Ouluun. Lähiönä se ei ole mitenkään ihmeellinen ja geokätkötkin olivat ihan tavanomaisia.

Jatkoin matkaa kohden keskustaa, kunnes tuli työmaa, joka esti kulun. Siellä oli erilaisia kilpiä ja Nallikari oli sellainen paikka, minkä minä tiesin. Menin siis Nallikarin leirintäalueelle. Ikävä kyllä joka paikassa vaadittiin puomin koodi, ikään kuin joku ulkopuolinen menisi Nallikariin istumaan vessanpytyllä tai lataamaan kännykkää, siis muukin kuin minä. Keittiön ovi oli kuitenkin auki, joten sain pulloihini vettä ja kännykkäni ladattua. Vessaan pääsin luikahtamaan.

Nallikarillahan on hiekkaranta, mutta sielläkin oli jokin massiivinen työmaa, eikä huvittanut istuskella nauttimassa peräsmeren tuulahduksista. Sen sijaan sieltä meni kiinnostavasti Korkiasaaren silta Pikisaareen, joten meninpä sitten sinne.

Pikisaari olikin mukava puutalokaupunginosa ja siellä oli vielä läpeensä töhritty huvimajakin, mistä saattoi katsella vaikkapa lintuja Rommakonselällä.

Pikisaari

Ajattelin, että saattaisinkohan keritä pyörineni aikaisempaan junaan ja lähdin aseman suuntaan. Kaupunkiin tullessa vastassa oli kauhean näköinen arkkitehtoninen möhkäle, teatteri. Asemalla selvisi, etten kyllä pääse mihinkään junaan ennen omaa yöjunaani. Sitä paitsi asema sulkeutuu varhain. Lähdin käymään Linnansaaressa. Oulussa on ollut linna, enkä minä ole nähnyt sitä vielä, siksipä sinne.

Oulun linna

Olin keskustassa ja kävin katsomassa kirkon, joka oli nyt paketoituna remontissa, joten siinä ei ollut paljoakaan nähtävää. Vähän samalla suunnalla oli kuuluisa Paska Kaupunni -graffiti, jossa nykyisin lukee parasrakas kaupunni. Olenkin epäillyt, että osa suomalaista tykkää paskasta, ei muuten olisi tällainen eduskunta.

Raksilan Prismassa rakastettiin sen sijaan Pohjois-Suomea ja kehoitettiin tukemaan Pohjois-Suomea. Minun Prismassani ei ole lainkaan tuollaista kehotusta. Ajattelin, että Oulu on vähän kuin Kuopio: on rautatieasema, jonka toisella puolella on bussiasema ja samalla puolella on hautausmaa. Toisella puolella taas on itse kaupunki. Päätinkin käydä hautausmaalla. Sielläkään ei ollut muuta vessaa kuin pari bajamajaa. Hautausmaalla oli kuitenkin adventure lab-kierroksia, joten kiertelin haudoilta haudoille.

Hautausmaalla on sellainenkin punaisten muistomerkki, ettei siihen ole haudattu yhtään minun sukulaistani. Väliin onkin tuntunut siltä, että tämä punakaartihomma on ollut pelkästään minun sukuni yritys ja on kiva huomata, että myös oululaiset antoivat panoksensa, mutta sitten ikävä kyllä ottivatkin panoksesta.

Tarkk’ampujilla oli kiväärit toisiaan vasten kasassa. Sehän tietää, että jokaisen ampujan pitää napata kivääri samaan aikaan tai kasa kaatuu. Hieno hauta. Jos olisi siivoojien hauta, niin olisiko pölynimurit aseteltu noin.

Oulun ensimmäisen taksinkuljettajan hauta. Vossikat eivät kulkeneet yöllä. En tiedä hevosia. Eikö hevosilla voi kulkea yöllä, eikö hevosta saa helposti hereille. No, automobiili kulki yöllä ja kuulemma taksat olivat korkeat. Jos tai kun hevosilla on tämä jaksamisongelma, niin eipä ihme, että amerikan sukulaiset lähettelivät kuvia hyrysysyistään. Intiön hautausmaalla raakuskeli mustavariksia.

Menin vielä odottelemaan linja-autoaseman leveille penkeille ennen siirtymistäni junaan.  Junassa heti kärkeen lapsi hölötti pappapappapappapappapappapappa….. Vannon, kun olin ihan pyörän vieressä lemmikkivaunussa, niin eläimet osaavat olla yöllä hiljemmin kuin ihmislapset.

 

Iissä

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Nukuttuani yön Seikkailijan Hirsikammarissa B&B Villa Kauppilassa ja nautittuani aamiaisen lähdin geokätköilyn megatapahtuman paikalle. Sitä ennen kuitenkin kävin Iijoen rantaa seuraavalla polulla ja parilla geokätköllä sillä suunnalla. Ennen kaikkea siellä oli vanha pappila. Pappilan rakennukset oli keritty uusia moneen kertaan, joten se ei ollut sinällään nähtävyys. Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik kävi siellä 1752. Pitikin tarkistaa, kuka ihmeen Aadolf Fredrik. Hänen oli Kustaa III:n isä. Iin pappila on poltettu moneen otteeseen, esimerkiksi isonvihan aikana ja sitä aiemmin venäläisten ryöstöretkillä.

Pappilan lähellä on ympäristötaidetta ja piknik-alue, mistä näkee Iijoelle. Siirryin itse tapahtumaan, missä päivän mittaan kävi ainakin 813 osallistujaa. Vieraita oli tullut ainakin Skandinaviasta.

Tuttuun tapaan oli tarjolla erilaisia pelejä. Pelistä sai tuloksena koodin ja koodilla sai sitten Adventure Lab-tyylisen kätkön. Mega järjesti myös erilaista ohjelmaa, kuten melontaa, mutta en osallistunut siihen tällä kertaa. Usein olen osallistunut Megassa risteilylle, mutta tällä kertaa sellaista ei ollut.

Jatkoin tapahtumasta Iin kirkolle ja Iin Haminan alueelle. Iin Haminassa on mukavia vanhoja rakennuksia, mutta alue on kovin pieni. Sen lisäksi on iso museoalue.

Viimeinen uitto Iissä oli 1988. Uitot olivat merkittävä työllistäjä Iissä.

Lähdin käymään yöpaikassa lataamassa kännykkääni, mutta se latautuikin nopeasti. Myös minä olin iskussa ja ilma näytti mukavalta, joten lähdin etsimään ongittavia kätköjä kuuden kilometrin päähän Iijokea ylös. Jokaisella niistä kätköstä olikin onkija, joten minun ei tarvinnut nähdä vaivaa. Wiggler-vapani olikin uusi ja paketissaan ja olin huomannut, että sen molemmat päät tuppasivat tippumaan. Normaalisti teleskooppivapa vaati kahden kangaskassin systeemin, molempiin päihin kangaskassit, mutta eipä ollut kasseja nyt. Kerranpa sitten vapa aukesi ja jouduin palaamaan omia jälkiäni ja etsimään korkin polulta.

Saavuin Marionin kauhalle, joka oli ainakin viikonlopun ajan Iin kuvatuin matkailunähtävyys. Marion 7400 oli suurin Suomessa käytetty laahakaivinkone ja työt sillä päättyivät 1972. Kaivinkone oli pienen kerrostalon kokoinen. Iissä se kaivoi yläkanavaa. Itse Marion on romutettu ja vain kauha jäi muistoksi.

Kauhalta etenin päätielle, mistä oli yhdeksän kilometriä Iihin. Lähdin palaamaan, sillä olin luvannut itselleni, että tästä tulisi lyhyt päivä.

Majapaikassa pistin uimapuvun päälle ja kävin kastautumassa Iijoessa. Iijoelle oli Villa Kauppilasta melko jyrkkä lasku portaita.

Olin jo pyjamassa, kun Yli-Iissä asuva tuttavani halusi tavata minut. Keskustelimme asioista poropizzan äärellä geokätkötarkastajien pitäessä kokoustaan samassa ravintolassa. Kiva, kun en joka asiassa ole vapaaehtoinen. Aika monessa asiassa kun minä olen.

Tämän jälkeen painuin pehkuihin, koska uusi päivä ja ihan uudet haasteet taas tulossa.

Ii

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Teinpäs blogihistoriani lyhyimmän otsikon. Iissä oli geokätköilyn megatapahtuma tänä vuonna ja olin varannut majoituksen ja junamatkan hyvissä ajoin. Junamatkan itselleni ja pyörälleni. Halusin kokea Oulun kuuluisat pyörätiet, joskin näin kesällä vain.

Yleensä nämä jutut alkavat saapumisella kohteeseen, mutta yöjuna lähti aamuyöllä ja kun ajoin sinne, niin Sammonkadulla oli kahden miehen välinen tappelu. Toinen tappelijoista hyökkäsi minua kohten huutaen ”haluatko turpaan?!”, hän oli selkeästi aineissa. Toinen mies pysäytti hänet. Olin tietysti pyörällä, mutta aivan välittömästi ajatukset meni siihen, mitä olin tai shin mun kung fu -salilla oppinut.

Yö meni torkahdellen, yöjunan päivävaunu on aina raastava kokemus. Oulu oli sateinen, vaikka pahin saderintama oli jo mennyt ohi. Olin katsonut kartasta, että siltaa yli Oulujoen ja sitten, no, kauas.  Tulin Tuiraan ja kyltit ohjasivat sieltä menemään vasemmalle. Löytyi pyöräreitti 1, joka oli hyvin merkitty ja selkeä ja kulki pitkin lähiömetsiä ja johdatti minut Haukiputaalle.

Haukiputaalla kävin kirkolla, joka näytti modernilta, eli jugend-tyyliseltä, koska se oli aikoinaan uudistettu, mutta ytimeltään se on hyvinkin vanha ja siellä on vanhoja maalauksia, jotka olisin nähnyt, jos kirkko olisi ollut auki.

Haukiputaalta jatkoin Iihin maantien piennarta lätäköitä väistellen, mutta pianpa alkoi Iin pyörätie. Odottelin muutaman tunnin huoltoasemalla. Tajusin siinä istuskellessani, että lähellä oli haastekätkö, minkä ehdot täytin ja kävinkin heti alkuun siellä. Sain ajoissa kännykkääni B &B Villa Kauppilan koodin, millä pääsin huoneeseeni, Seikkailumatkailijan hirsikammariin. Muutama kilometri ja olin perillä.

Vesi, vessa ja vuode, mitä voi enempää toivoa. No, kammarissa oli nauloja tarpeeksi ripustaa kaikki mahdolliset reissussa kostuneet ja kastuneet vaatteet. Vesi ja vessa olivat päärakennuksessa. Enpä tiedä, jos olisi koko ajan satanut lujaa, niin se olisi ollut kurjan pitkä matka, mutta eipä satanut.

Iltaisella oli geokätköilijöitten ensimmäinen tapaaminen noin neljän kilometrin päässä J&S Burgerilla. Voi olla niistä mitä mieltä tahansa, mutta ainakin kylmäsavu-pororouhe-nauta -burger oli hyvä. Sitä paitsi kätköilijät saivat alennusta.

Illalla iski varhain väsymys valvotun edellisen yön ja ajettujen kilometrien takia, mutta äänieristys oli vanhassa talossa nolla. En tiedä, olisiko se jossain toisessa huoneessa ollut yhtään parempi. Uni tuli kuitenkin lopulta.