Jyväskylän pienajo

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Tälle sopisi jatko-osa, mutta minulla ei ole mitään suunnitelmaa siitä, milloin toteutan sen.

Marx-opiston viikonloppu kokoontui tällä kertaa Vesalassa, 16 km poispäin Jyväskylän matkakeskuksesta. Se oli sopiva välimatka ajatellen pyöräilyä. Myöhäisessä vaiheessa opisto järjesti myös kyydit, mutta olin jo ehtinyt buukata pyöräni junaan. Niinpä sitten pyörä junaan.

Olen pitkään miettinyt, onko Jyväskylässä mitään nähtävää ja tullut siihen tulokseen, ettei ole. Tämä reissu ei horjuttanut minun mielipidettäni. Jos jotain Jyväskylästä haluaa löytää niin Jyväskylä on oiva paikka liikunnan harrastamiseen, sillä mäkiä on joka paikassa. Tällä reissulla näin niistä muutaman.

Punaisten muistomerkki Vesangassa

Kävin katsomassa punaisten muistomerkkiä Vesangassa. Se pystytettiin 1959. Mitään kummempaa taistelua täällä Vesiankassa ei olla käyty. Syyksi Niklaksen teloitukseen riitti kätketty haulikko ja kolme patruunaa. Jalmari oli myös kätkenyt haulikon, mutta hänellä oli useampi patruuna. Näillä aseilla ei sotaa käydä, mutta se silti riitti siihen, että hänet telotettiin.
Moisella Vesiankalla oli myös levähdysalue, jolla oli geokätkö tyyppiä multikätkö, johon piti tehdä laskelmia. Tämäkin levähdysalue oli ihan ruokottoman sotkuinen, mutta kauniilla paikalla. Ollessani levähdysalueella rupesi satamaan ja satoi sitten kaksi päivää putkeen erittäin voimallisesti.

Keski-Suomi on jotenkin komean erämaista, kun pellot ovat pienialaisia. Pirkanmaalla paikoin on hyvinkin suuria peltoalueita, mutta Keski-Suomessa en ole sellaisia nähnyt.

Vesala oli kirkon tila ja siellä kävi joitain rippikoulun isosia indoktrinoitavina. En ole ikinä käynyt rippikoulua. Demokraattisen Sivistysliiton Karttunen sanoi, että on parempi sytyttää yksi kynttilä kuin itkeä pimeyttä. Voi miettiä, mihin sen kynttilänsä sytyttää. Kristilliset tahot sytyttelevät kynttilöitä, mutta he uskovat magiaan. Vaikea toimia elämässä sellaisten kanssa, joiden suunnitelma B tai jopa suunnitelma A on pistää kädet ristiin.

Sunnuntaina sade rupesi sopivasti hellittämään ja oli paluun aika. Ajoin samaa reittiä Jyväskylään. Killerin raviradalla oli jokin tapahtuma, mikä paljastui koiranäyttelyksi.

Menin Taulumäen kirkolle. Minusta ehkä kaikkein merkillepantavin rakennus Jyväskylässä on Taulumäen kirkko. Sen suunnitteli Elsi Borg ja se rakennettiin 1929. Edellinen oli palanut samana päivänä, kun sisällissota alkoi. Palo oli vahinko, eikä liittynyt sotaan mitenkään. Elsi Borg suunnitteli myös Teuvan kirkon. Kummatkin ovat oikein näyttäviä.

Sisällissota ei juurikaan koskettanut Jyväskylää, vaan työväestö ja porvarit onnistuivat sovittelemaan erimielisyytensä. Jyväskyläläisiä työväen aatteen miehiä kuoli sisällissodassa alle 20, joista yksi itse sodassa ja loput teloitettuna.

Voi miettiä, oliko Jyväskylässä teollisuutta laisinkaan, kun punaisia oli niin vähän. Näin se on, sopimiset ja rauha tekevät historiaa, mikä ei ketään kiinnosta.

Kävin vielä ajelemassa Tourulassa. Jyväskylässä on hyvät pyörätiet ja opasteet, kun taas kartasta katsoen Jyväskylä näyttää tosi räjähtäneeltä. Selkeän pyörätien ansiosta pääsin käymään geokätköllä nopeasti.

Voi miettiä, onko Oulu Suomen äärioikeiston keskus vaiko Jyväskylä. Tässäpä oululainen jengipaita Jyväskylässä.

Matkakeskuksella istuskeli moottoripyöräkerholainen, kenellä oli kantaa ottava tunnus. Kuulemma Soldiers of Odin on uudelleenbrändännyt itsensä moottoripyöräkerhoksi. Minua ei ole moottoripyörät koskaan kiinnostanut pätkääkään, eikä myöskään rasismi. Sen sijaan yksi moottoripyöräkerholainen on ollut kiinnostunut minusta. Toivottavasti hän ei ollut matkalla Tampereelle. Tampereella voisi olla jokin asemapalvelija, joka käännyttäisi junasta nousevat hämärätyypit takaisin junaan.

Juna oli yli tunnin myöhässä matkalla Tampereelle onnettomuuden vuoksi ja teki pitkän pysähdyksen Orivedellä, missä saattoi vähän jaloitella, sekä Suinulassa, missä ovet olivat kiinni. Jos olisi ovet olleet auki Suinulassa, niin olisin saanut uuden mahdollisuuden jäädä matkan varrelle polkiessani sieltä kotiin. Oli käynyt nimittäin niin, että takavanteessa metalli oli väsynyt ja siinä oli kolme reikää. Oli pelkkä ajan kysymys, että koko takavanne pettäisi alta.

Jotain korona-ajan huonoa metallia. Oli se kuitenkin kolme vuotta kestänyt ja siinä oli kahden vuoden takuu.

Jyväskylä esittäytyi siis aika mitättömänä kaupunkina. Toivon kuitenkin, että pienajolle tulee jatkoa joskus ja ajaisin Vaajakosken suuntaan vaihteeksi. Marx-opistoa ei järjestetä seuraavaksi ainakaan täällä. Jännä juttu, että vaikka Jyväskylää ei tuhottu sisällissodassa niin kuin esimerkiksi Tampereelle kävi, Jyväskylän keskusta ei ole yhtään historiallisempi kuin Tampereen.

Loviisa

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Loviisassa oli pieni geokätkötapaaminen ja ajattelin, että olen laiminlyönyt Loviisan kaupunkialuetta, vaikka olenkin laajasti seikkaillut esimerkiksi Loviisan merialueella. Siispä sinne.

Onnibus Helsingistä oli hieman myöhässä. Vanhaan aikaan Onnibus oli aina ajoissa. Kerkisin kuitenkin tapahtumaan. Siellä oli kätköilijä, joka oli erityisellä vimmalla kiertänyt Pohjois-Karjalaa geokätköjen perässä. Pohjois-Karjala houkuttelee, vaikka olen siellä aikoinaan matkustellut paljon. No, joka paikkaan ei kerkiä lyhyen kesän puitteissa.

Lähdin tapaamisesta nopeasti palloilemaan kaupungille. Loviisa oli ihmisiä kukkuroillaan. Oli ilmeisesti jokin kirpputoritapahtuma, joka täytti koko kaupungin.

Kirkko oli avoinna, eikä siellä myyty mitään. Loviisan kirkko oli varsin suuri kaupungin kokoon nähden.

Kirkon tunnettu Kristus -veistos.

Lähdin pois kirkosta tutustumatta kirkon potentiaalisesti tärkeimpään antiin matkailijalle: WC-tiloihin. Kirkolla on myös oma geokätkönsä, mutta se on laadittu vaikean mysteerikätkön muotoon, enkä ollut sitä ratkaissut.

Loviisalla on myös oma rautatieasemansa. Vanha rautatieasema olikin upea, mutta se on purettu pois. Nykyinen on vahvasti slaavilaishenkinen ja siellä oleskellaan paikkaan sopivan rennon gopnik-tyylisesti idi nahui, suka blyat’ -hengessä. Junaa on turha odottaa saapuvaksi Loviisaan. Rata kulkee Lahteen. Sillä oli sikäli merkitystä, että saksalaiset nousivat maihin 1918 Hangon ohella myös Loviisassa (7.4.) edeten Lahteen ja katkaisten punaisten vetäytymisreitin itään.

Sen jälkeen olikin sopivaa minun mennä hautausmaalle. Ensin löytyi uusi hautausmaa ja sitten myös vanha. Vanhalta löytyi muistomerkit sekä punaisille että valkoisille, mutta yllätyksekseni siellä oli Nordströmien hauta.

Nordströmeistä voisi tehdä vaikka elokuvan. YLEn Areenassa hänestä on dokumentti. Esittelyteksti sanoo: ”Liikemies Ragnar Nordström oli aikanaan merkittävä vaikuttaja ilman näkyvää yhteiskunnallista asemaa”. Hautakivi sanoo ”suurporvari”. Kuulin kerran, että Aunuksen retkellä oli ryöstetty Aunuksen pankki ja rahat jaettu retken johtajien kesken, niin muut, kuten Talvela, olivat ryypänneet oman osuutensa, mutta Nordström pisti rahat pesämunaksi omaan liiketoimintaansa.

Hänen appiukkonsa Jaakko Seise kääntyi vanhemmalla iällään fasistiksi ja lähti sitoutumattomana Suomen Kansan Järjestön eli kalstalaisten ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 1933. 520 ääntä tuli Salmin pitäjästä Raja-Karjalassa, missä asui sekä Seise että Nordströmit. Se oli Suomen kansallissosialistisin kunta. Vaalien tiimoilta natsikokous pidettiin Nordströmin talossa Salmin Karkunkylässä. Seise kuitenkin kuoli kauan ennen natsien tuhoutumista. Kalsta yritti paeta maasta jatkosodan jälkeen. Suurin fasistinen puolue oli IKL ja se kannatti italialaistyyppistä fasismia. SKJ ei saanut yhtään paikkaa eduskunnassa, toisin kuin IKL.

Nordströmin yritysimperiumi kuitenkin tuhoutui pian sotien jälkeen, mutta senkin jälkeen hän toimi neuvonantajana politiikassa.

Hautausmaalla oli oma lodjauskätkönsä, joka johdatteli kulkemaan reittiä, joka oli minusta vähemmän kiinnostava kuin tämä. Siirryin alakaupunkin, missä oli täysi markkinatouhu.

Olenko kyynistynyt, mutta tuntuu siltä, että myydään samaa rihkamaa, mitä Temu on pullollaan, mutta kovalla hinnalla. Miten minä voin olla niin onnellinen, etten mitään tarvitse.

Bastioni Ungern

Tietysti piti käydä myös Loviisan maalinnoitus katsomassa. Opin, että se oli ruvennut kärsimään maanvajoamasta rakennusvaiheessa ja jäi keskeneräiseksi. Siellä ei taisteltu myöskään Suomen sodan aikana. 1918 siellä taisteltiin valkoisten vetäytyessä helmikuussa. Heidän tappionsa oli kymmenen miestä. Kun heiltä hupenivat ammukset, he jättivät linnakkeen.

Oli aika jättää Loviisa. Vanhempani soittivat ja puhuin Loviisan maalinnoituksesta. ”Etkö muista, leikit siellä lapsena”. No, en todellakaan muista. Sitä varten on matkablogi. että edes jotain muistaisin.

Loviisasta tuli runsaasti geokätkölöytöjä. Mainitsematta jäi Onnelin ja Annelin talo ja tuulimylly ja rautatieasemallakin oli kätkö.

Suvun sijoja Pyhäjärvireitillä

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Personal trainer sanoi kevyesti, että voisin tavoitella satasen pyörälenkkiä tänä vuonna ja minä ajattelemattomasti suostuin siihen. Polvileikkaus oli ollut tammikuussa ja polvi oli toipunut erittäin hyvin, mutta yleiskunto oli heikentynyt. Suunnittelin sitten lenkin Pyhäjärven ympäri. Jälkikäteen huomasin, että sillä oli paljon yhteistä Järvien reittien pyörämatkailureitin ”Pyhä, koko kierros” kanssa. Sen pituus on 117 km ja suositeltu aika 1-3 päivää. Komoot laski minulle tasan sata kilometriä ja tiesi kertoa, että se vaatii erittäin hyvää kuntoa. Oikoreitti Lempäälään onkin melkoista vuoristorataa ja olen ajanut ne mäet monta kertaa, joten en nähnyt tarpeelliseksi pysähdellä tuolla välillä. Tällä kertaa kuitenkin tein eri tavalla sen, että menin vanhan Herralanvuolteen rautatiesillan kautta. Olen nähnyt siitä aiemmin kuvia, mutta jostain syystä silta ei kuulu mihinkään pyörämatkailureittiin.

Lempäälän keskusta oli tuttu, ruma asutuskeskittymä, eikä herättänyt kiinnostusta, mutta kuitenkin pysähdyin hetkeksi kirkolla Yrjö Kokon haudan luona. Yrjö Kokon hauta on lähellä kirkon pääovea. Hautausmaalta en ole keksinyt muuta merkittävää ja Lempäälän punaisten muistomerkki on keskustan ulkopuolella Ämmänristinmäessä. Lempäälä oli merkittävä sisällissodan taistelupaikka. Valkoisten vapaudenpatsas taas on ihan kirkon vierellä, mutta mitäs siitä, kun minun suvussani ei niitä juuri ollut.

Siirryin nopeasti kanavan yli ja Vesilahden puolelle. Vesilahti on tunnettu Laukon kartanosta ja Kirkko-Harrista, joka on paikkakunnan kirkkoherra. Hän on ollut useissa Pride-tapahtumissa ja kehottanut ihmisiä käymään Vesilahdella. Olenkin käynyt Vesilahdella muutaman kerran itse kylällä, mutten ole tutustunut laajemmin kuntaan. Vesilahtea ympäröivät laajat pellot ja itse taajamassa nähtävää on vain kirkko. Tällä kertaa kirkko oli auki ja kävin sisällä. Kirkko-Harri ei ollut paikalla, eikä hänen kanssaan olisikaan ollut puhuttavaa. Tämän reissun jälkeen on.

Kirkkosalin maalauskoristelu on 1840-luvulta. Kirkko on hienompi sisältä kuin ulkoa, mikä tuntuu olevan aika yleistä suomalaisissa kirkoissa. Hautausmaalta en ole löytänyt kiinnostavia kohteita muutamaa vanhaa kyläseppä Lindin aikoinaan takomaa ristiä ja kivisakastia lukuunottamatta. Hautausmaan vesi ei ole juotavaksi, mutta kirkossa oli WC. Kirkolla oli myös geokätkö. Olenkohan pari kertaa yrittänyt sitä, mutta sormet ovat olleet kohmeessa, enkä ole saanut sitä esille. Nyt ei ollut ainakaan sitä ongelmaa, vaan lämpötila oli miltei hellelukemissa.

Kirkolta matka jatkui kohti seuraavaa geokätköä Sakoisissa. Siellä on vanhan kartan mukaan ollut Mäsän talo, mistä isoisäni äidille ”tarttui” sukunimi. Nykyään kenelläkään ei ole enää Mäsä sukunimenä. Emma Mäsä kuitenkin syntyi Laukossa, mutta muutti Tampeelle Amuriin 1897. Onkohan hän sukuni ensimmäinen oikea tamperelainen; Messukylä kun oli pitkään vielä oma kuntansa. Vesilahden ensimmäistä esivanhempaa en osaa sanoa, mutta Elin Klasdotter Kurki on minulle pikkuserkku ja hän syntyi 1469 Laukossa. Joskus voisi selvittää jokaisen kunnan ensimmäisen esivanhemman, mutta eiköhän se keskiajan hämärään päädy tällä suunnalla.

Sakoisesta jatkan geokätköjen kautta Suomelaan, mikä on myös ikivanha kylä. Sen läheltä jäi tutkimatta Vähäjärvi, missä näkyi olevan lintutorni. Pitää tehdä oma retkensä sinne. Suomelassa siirryn tielle 301, jossa on jonkin verran liikennettä ja olematon piennar. Pitikin olla skarppina, sillä melkeinpä jäi näkemättä tien varren monumentti.

Vesilahdella taisteltiin kiivaasti 1918 puolustaen Tampereen rintaman sivustaa. Eräs pikkuserkuistani, Selma Lundan, osallistui. Hän oli 16 ja toimi punaisten sairaanhoitajana. Hänen äitinsä oli punaisten pyykkärinä. Tietysti sotilailla piti olla oma pyykkimummonsa. Selmaa kuvattiin kuulusteluissa lapselliseksi ja että kielsi sanoneensa, että laihoista lahtareista tulee huono liha. Eat the rich.

Muistomerkki kuitenkin on pystytetty paikalla teloitetuille. Teloitukset tapahtuivat 5.5.1918 ja monumentti pystytettiin 1956. Valkoisessa Suomessa ei monumentteja paljon voinut pystytellä punaisille. Valkoisille niitä pystyteltiin senkin edestä. Vesilahden monumentille ei ole edes mitään kylttiä ja se onkin kysymykseni Kirkko-Harrille, eikö kyltti pitäisi järjestää.

Pian monumentin jälkeen on Narvan kylä. Tämä on aluetta, missä sisällissota riehui, eikä vanhoja rakennuksia ole juurikaan jäljellä. Mieleni häiriössä en ajanut kylän kautta, vaan päätietä. Narvassa järjestetään markkinoita, mutta nyt kylä oli hiljainen. Siellä on kuitenkin mahdollisuus maatilamajoitukseen.

Ajatukseni kohdistuivat kuitenkin jo Laukon kartanoon. Laukko on tunnettu torppareiden häädöstä 1907. Se päätyi osaksi ”Täällä Pohjantähden Alla” – trilogiaa ja merkittäväksi syyksi sille, miksi Suomi luhistui sisällissotaan reilu vuosikymmen myöhemmin. No, sehän on karkea yksinkertaistus ja voi spekuloida, että jos olisi aikakone ja estäisi häätöjä tapahtumasta, olisiko sisällissota syttynyt. Onneksi Vesilahdella on oma sisällissotakirjailijansa, Tuomas Hoppu. Hän on sanonut, että Suomesta puuttui sellaiset voimakkaat johtajat, jotka olisivat pystyneet sovittelemaan rauhaa osapuolten välille.

Kuten jo aiemmin sanoin, isomummoni oli suoriutunut Laukosta ja Vesilahdelta hyvissä ajoin pois. Hän oli 41-vuotias eikä osallistunut sisällissotaan. Sen sijaan useat pikkuserkkuni joutuivat häädetyiksi. Uudet asukkaat olivat hyvin oikeistolaisia ja repivä konflikti oli valmis. Tottijärvelle perustettiin oma suojeluskuntansakin. Laukon kartano poltettiin sisällissodassa.

Tampereelta kulkee laiva Laukkoon ja tänä vuonna on tehty keikkaristeilyitä. Laukossa on kahvio, joka oli kylläkin vielä kiinni siihen aikaan kun minä olin siellä ja matkamuistoputiikki. Siellä oli myös taidenäyttely. Vanhoja rakennuksia siellä ei sanotusta syystä ole.

Laukon jälkeen katsoin karttaa huolimattomasti ja jouduin menemään frisbeegolf-radan poikki pikkutielle, jota kautta pääsin maantielle. Järvien reittiin ei kuulu poikkeamista kartanolla.

Kunta vaihtui Nokiaksi ja tie seuraili kapeaa lahtea, jonka nimi on Jänijärvi. Mullonen varmaan sanoisi, että nimi sille tulee saamesta ja tarkoittaa virtaa. Näen pelloilla pari viiriäistä, jotka lähtevät lentoon ihan jaloista.

Saavun Tottijärvelle. Tottijärvi oli oma kuntansa vuoteen 1976, kunnes liitettiin Nokiaan. Tottijärven kirkolla on oma monumenttinsa, johon on lueteltu punaisten nimet, niin kuin Nokialla näkyy olevan tapana.

Tottijärven kirkko oli kiinni ja myöskin hautausmaan WC oli kiinni. Sen lisäksi hautausmaan vettä ei voinut juoda. Minulla oli onneksi paljon vettä mukana.

Tottijärven kirkko oli hieno kyllä. Tapuli on vuodelta 1773 ja kirkko 1842. Sääli, että kaikki oli kiinni. Kävin parilla geokätköllä.

Päätin mennä Nokialle Sorvan kautta ja se kuuluu myös pyörämatkailureittiin. Siellä oli muutama melko jyrkkä nousu. Sorvan kylän jälkeen alkoi asfaltti.

Pysähdyin syömään huoltoasemalla, mutta jalat tuntuivat lyijyltä. Ajoin suoraa reittiä Tampereelle. Tiedän, että Nokialla on kirkko ja kirkolla oma punaisten monumenttinsa, mutta olen käynyt siellä jo aiemmin. Tampereen puolella jalkoja rupesi kramppaamaan. Lopulta kramppasi molempia jalkoja ja mietin, pitääkö minun kävellä loppumatka, mutta kävellessä kramppasi yhtä lailla. Ajoin sitten kevyillä vaihteilla. Onneksi kiersin tähän suuntaan, missä kovat nousut olivat alkumatkasta. Lopulta käsiäkin rupesi kramppaamaan. Sitten saavuin kotiin. Mittarissa oli 99,9 kilometriä, joten piti tehdä vielä pikkuinen lisälenkki ja lopullinen pituus oli 101,1 km. Sata metriä jäi uupumaan siksi, kun en mennytkään Narvan kylän kautta.

Leppävirralla

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Kun olin saapunut Leppävirralle, Jari Karttunen demokraattisesta sivistysliitosta nappasi minut kyytiin. Menimme Äiti Amma-keskuksen ohi. Onkohan se tunnetuin rakennus Leppävirralla nykyään. Vaikutti kovin hiljaiselta. Sivut kertovat, että luvassa on ” joogaretriittejä, työpajoja ja henkistä hyvinvointia tukevia kursseja.” Me olimme matkalla kuitenkin henkisen pahoinvoinnin keskukseen Harjulan leirikeskukseen. Siellä ilmeisesti kirkko piti nuorten indoktrinaatioleirejä.

Jos joku menisi hihkumaan HERRAlle jonnekin pellolle, niin ajattelisin, että siltä on järki mennyt. Onneksi en ole koskaan nähnyt sellaista. Jos olisin ollut rippikoulussa, olisin kysynyt, tekeekö pappi sitä. Olisin ehkä joutunut rippikoulun tarkkailuluokalle.

Punaisten Suvipäivien ohjelma keskittyi Itä-Suomen ongelmiin ja yleisemminkin Euroopan kuihtuviin syrjäkyliin. Leppävirrankin asukasluku oli vähentynyt. Koko Itä-Suomen asukasluku vähenee ja talous supistuu. Sen lisäksi Itä-Suomi on aliedustettu eduskunnassa eikä itäsuomalaiset kansanedustajat välttämättä aja Itä-Suomen asiaa. Sen lisäksi puhuttiin Ukrainasta, sitä, ettei ollut mitään suunnitelmaa sodan aloittamiseksi itsenäistyneiden tasavaltojen alueilla.

Ranta oli kaanis ja vesi oli pehmeää. Ihanteellinen paikka viettää kesää.

Lauantaina käytiin punaisten muistomerkillä. Leppävirran muistomerkkiä ei olla mainittu Työväenliikkeen punaisten muistomerkkien listassa. Sen sijaan se on wikipedian listassa. Olen huomannut jotain epätäsmällisyyksiä Työväenliikkeen listassa ja etsinyt muistomerkkiä väärästä paikasta. Minulla rupeaa olemaan melkoinen lista niitä.

Leppävirralla ei ollut mitään rintamaa 1918, vaan käytiin tappamassa ihmisiä talosta taloon. Tunnetusti punaiset teurastivat sikoja Leppävirran kirkossa ja se palautui sitten käyttöönsä verellä tuhrittuna. Tuon ajan ihmiset ihan tosissaan vihasivat kirkkoa. Lopulta leppävirtalaiset vetäytyivät Varkauteen, missä tapahtui kuuluisa Huruslahden arpajaiset, joka kymmenes mies tapettiin.

Jari Karttunen toi työkalut muistomerkille, ne eivät ole osa sitä.

Leppävirran kirkko

Leppävirran kirkko

Leppävirran tšasouna

Siirryimme takaisin leirille. Yöllä menin makuukammariini portaita ylös ja valot välähtivät millisekunnin ajan. En kuitenkaan ajatellut siitä mitään. Aamulla kuulin, että toinen nainen alakerrassa oli sanonut, että kun minä menin portaita ylös, hän oli kuullut askeleita portaita alas ja joku oli koskettanut hänen olkapäätään. Hän oli sitten kääntynyt ympäri, eikä sängyn vieressä ollut ketään. Toinen kertoi, että hän oli kuullut nimeään kutsuttavan, mutta sama juttu, ei ollut ketään. Eräs osallistujista, joka oli paikallinen, tiesi kertoa, että pari luotettavaa todistajaa oli kuullut päätalossa, kun piano olisi soinut itsekseen.

Vaikka onkin kaikenlaisia kummitteluita, niin se ei tee Raamattua tai Jeesusta todeksi. Ovatkohan ne avanneet jonkin portaalin tuonpuoleiseen rippileirillä.

Ohjelman päätyttyä sain kyydin tien varteen, missä kävin parilla geokätköllä ja siirryin Onnibussilla Kuopioon. Kuopiossa oli Adventure Lab -kierros isolla hautausmaalla. Sielläkin oli punaisten muistomerkki. Kasvatti-isotätini kertoi salakuljettaneensa leipää Kuopion vankileirille.

Donin kasakoiden hieno mausoleumi hautausmaalla

Kuopiossa on paljon asioita, mitä pitäisi tehdä, mutta mihin ei ole ikinä aikaa ja samalla kuitenkin Kuopio on minulle läpeensä tuttu kaupunki.

Illalla sitten Pendolinon kyytiin ja kotona herään siihen, että olen kuumeessa eli olin saanut pöpön täyteen ahdetussa junassa.

Kuopioon ja Leppävirralle

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Demokraattisen sivistysliiton Punaiset Suvipäivät Leppävirralla lähestyivät aiheena ”Itä-Suomen ongelmat” ja minä tietysti sinne. Ensin kuitenkin menin Kuopioon. Koska Jyväskylä-Kuopio -välille oli annettu bussiyhteys, enkä luottanut siihen laisinkaan, tein reitityksen Tikkurilan kautta ja jouduin lähtemään liikenteeseen pikkutunneilla. Tällä kertaa kukaan ei yrittänyt lyödä minua.

Kuopio ja Leppävirta, olen viettänyt kummassakin paljon aikaa ja kulkenut ristiin rastiin lähes joka paikassa. Mitään uutta ei ollut luvassa. Yleensä suosin itselleni entuudestaan tuntemattomia paikkoja ja Pohjois-Savo on siksi jäänyt laiminlyödyksi.
Geokätköilyssä on myös kampanja kerätä sata kätköä tai Adventure Lab -lokaatiota lyhyessä ajassa ja Kuopio täytti tätä tarvetta. Ensimmäinen kohde oli Minna Canthin patsas. Olenkohan nähnyt Suomen kaikki Minna Canthin patsaat. Kuopion patsaan kuitenkin näin ensin.

Seuraavaksi menen Snellmanin puistoon ja Kuopion tuomiokirkkoon. Sielläkin olen ollut monta kertaa nuorena ja käyttäytynyt huonosti ja ollut huonon käytöksen kohteena.

Kirkon peruskivestä oli löytynyt jotain kirkon rakentamisen aikaisia taikakaluja. Sen lisäksi kiviä kirkkoon oli raahattu Haminalahdesta saakka. Moni asia muuttuu, mutta tuomiokirkko näyttää aina samanlaiselta.

Sitten menin tietysti torille, jossa oli väkeä melkeinpä enemmän kuin mitä sinne mahtuisi ja jopa musiikkia. Keräilin Adventure Lab-lokaatioita, joita oli ympäri toria. Sen lisäksi siellä oli yksi virtuaalikätkö.
Kalakukkoa en ostanut, koska olin menossa leirille. Sitä paitsi olen dieetillä.

Joka paikkaan liittyy muistoja. Torilla oli aina perinteiset tammimarkkinat, joista sai viipurinrinkeliä. Muinaisuudessa perunoita mitattiin kappoina. Ruisleipä oli niin jäpäkkää, että melkein katkoi veitsen sitä leikatessaan. Nuorisolla oli tapana istuskella toripöydillä silloin, kun tori oli hiljainen.

Kävin läheisellä hautausmaalla, minne oli haudattu nuorena kuollut isoisäni. Hän jätti jälkeensä tyttären, joka adoptoitiin savolaisperheeseen. Lasken, ettei nämä savolaiset kuulu minun sukuuni, kun eivät ole verisukua, mutta ne pysyivät lain ja herran nuhteen rajoissa, mitä ei voi sanoa verisukulaisistani aina. Mummo oli Vehmersalmen Juonionlahdesta, mikä onkin ihan Leppävirran kunnan rajalla. Hänen tarinoistaan opin tuntemaan jo Leppävirtaa.

Kävin läheisellä hautausmaalla ja sitten kävelin takaisin asemalle. Adventure Lab-lokaatio oli helluntaikirkon luona. Lähellä oli myös paikka, joka tarjosi alennusta rock-tapahtuman vuoksi. Mistä tarjottiinkaan alennusta? Strippauksesta. Kirkot eivät tarjoa alennuksia oli rock tai pop.
Matkakeskuksen alue oli äärettömän ankkea ennen, nyt sinne oli tehty rakennuksia ja nimitetty paikka Spedenaukioksi. Spedehän, eh nimittäin, oli syntyisin Kuopiosta. ”Tässä seisoo kuollut mies, jolla ei ole rahaa. On tämäkin elämää!”. Olen tutustunut Speden tuotantoon enemmän kuin Minna Canthin, J.V. Snellmanin tai Aapelin tuotantoihin.

Entisen kuopiolaisen vinkkinä kehottaisin hakeutumaan vaikkapa Karhonsaareen, Haminalahteen tai Puijolle, ehkäpä Laivonsaareen tai Neulaniemen luonnonsuojelualueelle.  Vanuvuorelle on tullut torni. Kävin siellä ennen sitä tornia.

Iijoki-sarja päättyy, Ouluun

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Aamusella oli siivoustapahtuma joen toisella puolella Illinsaaressa. Eipä minulla ollut paljon aikaa osallistua siivoukseen, vaan vein sinne yhden tienvarresta löytämäni tölkin. Illinsaari oli kuntoilupaikka ja vastaava paikka Jokelassa oli sotkuinen, mutta Iissä se oli siisti. Siivoojia oli enemmän kuin roskia, joten ei ollut paha omatunto siitä, että osallistuin vain yhdellä roskalla. Samalla reissulla ongittiin kätkö puusta. Illinsaaren nimen arvellaan tulleen idän Iljasta. Iissähän oli porukkaa rampannut idästä aikoinaan enemmänkin.

Palasin takaisin B&B Villa Kauppilaan syömään aamiaista. Toinen geokätköilijä lähti ajamaan Simoon. Olin jotenkin halukas tien päälle ja lähdin ajamaan ennen huoneen luovuttamishetkeä aamupäivällä. Menomatkalla kävin loggaamassa kätkön Iin kuntoportailla ja se Iistä.

Menin ohi Haukiputaan Kelloon. Kellossa oli ennen Jehovan todistajien konventtisali. Olen kerran käynyt siellä sisällä. Kauniisti sanottuna demografia kuristaa Jehovan todistajia; vanhempi väki kuolee pois, eikä nuorempia tule tilalle kompensoimaan tätä. Sen lisäksi jonkin verran luopuu tai erotetaan. Tuollaiset isot tilat ovat optisesti aika noloja, kun väki näkee liikkeen hiipumisen ja tyhjät penkit.

Kasteallas. Oulun huonoin kylpylä

Asia, jonka varmaan he itsekin myöntävät on se, että uskon sisältö on muuttunut melkoisesti vuodesta 1989, milloin tuo rakennettiin. Jehovan todistajat olivat varsinaisia lukutoukkia silloin. Ongelma Raamatun luvussa on se, että lukiessa sitä kannesta kanteen usko häviää siihen kyllä.

Kellosta lähdin etsimään onkikätköjä, mutta onkeni meni palasiksi. Itse asiassa sen saa kyllä kuntoon, mutta se ei ollut helppo eikä nopea kasattava. Onneksi kuitenkin täälläkin oli innokkaita onkijoita useimmilla kätköillä. Sain kuitenkin vähemmän kätköjä kuin mihin olin varautunut. Suoritin haastetta 30 kätköä 30 kunnasta ja tarkoitus oli tehdä Oulusta 23. tällainen kunta ja jokunen jäi vielä puutumaan. Itikat söivät yllättävänkin kiihkeästi.

Onki takaisin tarakalle ja miettimään vaihtoehtoisia purnukoita. Päätin tutustua lähiöön nimeltä Pateniemi. Pateniemi oli aikoinaan osa Haukiputaan kuntaa, mutta Haukipudas on nykyisin liitetty Ouluun. Lähiönä se ei ole mitenkään ihmeellinen ja geokätkötkin olivat ihan tavanomaisia.

Jatkoin matkaa kohden keskustaa, kunnes tuli työmaa, joka esti kulun. Siellä oli erilaisia kilpiä ja Nallikari oli sellainen paikka, minkä minä tiesin. Menin siis Nallikarin leirintäalueelle. Ikävä kyllä joka paikassa vaadittiin puomin koodi, ikään kuin joku ulkopuolinen menisi Nallikariin istumaan vessanpytyllä tai lataamaan kännykkää, siis muukin kuin minä. Keittiön ovi oli kuitenkin auki, joten sain pulloihini vettä ja kännykkäni ladattua. Vessaan pääsin luikahtamaan.

Nallikarillahan on hiekkaranta, mutta sielläkin oli jokin massiivinen työmaa, eikä huvittanut istuskella nauttimassa peräsmeren tuulahduksista. Sen sijaan sieltä meni kiinnostavasti Korkiasaaren silta Pikisaareen, joten meninpä sitten sinne.

Pikisaari olikin mukava puutalokaupunginosa ja siellä oli vielä läpeensä töhritty huvimajakin, mistä saattoi katsella vaikkapa lintuja Rommakonselällä.

Pikisaari

Ajattelin, että saattaisinkohan keritä pyörineni aikaisempaan junaan ja lähdin aseman suuntaan. Kaupunkiin tullessa vastassa oli kauhean näköinen arkkitehtoninen möhkäle, teatteri. Asemalla selvisi, etten kyllä pääse mihinkään junaan ennen omaa yöjunaani. Sitä paitsi asema sulkeutuu varhain. Lähdin käymään Linnansaaressa. Oulussa on ollut linna, enkä minä ole nähnyt sitä vielä, siksipä sinne.

Oulun linna

Olin keskustassa ja kävin katsomassa kirkon, joka oli nyt paketoituna remontissa, joten siinä ei ollut paljoakaan nähtävää. Vähän samalla suunnalla oli kuuluisa Paska Kaupunni -graffiti, jossa nykyisin lukee parasrakas kaupunni. Olenkin epäillyt, että osa suomalaista tykkää paskasta, ei muuten olisi tällainen eduskunta.

Raksilan Prismassa rakastettiin sen sijaan Pohjois-Suomea ja kehoitettiin tukemaan Pohjois-Suomea. Minun Prismassani ei ole lainkaan tuollaista kehotusta. Ajattelin, että Oulu on vähän kuin Kuopio: on rautatieasema, jonka toisella puolella on bussiasema ja samalla puolella on hautausmaa. Toisella puolella taas on itse kaupunki. Päätinkin käydä hautausmaalla. Sielläkään ei ollut muuta vessaa kuin pari bajamajaa. Hautausmaalla oli kuitenkin adventure lab-kierroksia, joten kiertelin haudoilta haudoille.

Hautausmaalla on sellainenkin punaisten muistomerkki, ettei siihen ole haudattu yhtään minun sukulaistani. Väliin onkin tuntunut siltä, että tämä punakaartihomma on ollut pelkästään minun sukuni yritys ja on kiva huomata, että myös oululaiset antoivat panoksensa, mutta sitten ikävä kyllä ottivatkin panoksesta.

Tarkk’ampujilla oli kiväärit toisiaan vasten kasassa. Sehän tietää, että jokaisen ampujan pitää napata kivääri samaan aikaan tai kasa kaatuu. Hieno hauta. Jos olisi siivoojien hauta, niin olisiko pölynimurit aseteltu noin.

Oulun ensimmäisen taksinkuljettajan hauta. Vossikat eivät kulkeneet yöllä. En tiedä hevosia. Eikö hevosilla voi kulkea yöllä, eikö hevosta saa helposti hereille. No, automobiili kulki yöllä ja kuulemma taksat olivat korkeat. Jos tai kun hevosilla on tämä jaksamisongelma, niin eipä ihme, että amerikan sukulaiset lähettelivät kuvia hyrysysyistään. Intiön hautausmaalla raakuskeli mustavariksia.

Menin vielä odottelemaan linja-autoaseman leveille penkeille ennen siirtymistäni junaan.  Junassa heti kärkeen lapsi hölötti pappapappapappapappapappapappa….. Vannon, kun olin ihan pyörän vieressä lemmikkivaunussa, niin eläimet osaavat olla yöllä hiljemmin kuin ihmislapset.

 

Iissä

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Nukuttuani yön Seikkailijan Hirsikammarissa B&B Villa Kauppilassa ja nautittuani aamiaisen lähdin geokätköilyn megatapahtuman paikalle. Sitä ennen kuitenkin kävin Iijoen rantaa seuraavalla polulla ja parilla geokätköllä sillä suunnalla. Ennen kaikkea siellä oli vanha pappila. Pappilan rakennukset oli keritty uusia moneen kertaan, joten se ei ollut sinällään nähtävyys. Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik kävi siellä 1752. Pitikin tarkistaa, kuka ihmeen Aadolf Fredrik. Hänen oli Kustaa III:n isä. Iin pappila on poltettu moneen otteeseen, esimerkiksi isonvihan aikana ja sitä aiemmin venäläisten ryöstöretkillä.

Pappilan lähellä on ympäristötaidetta ja piknik-alue, mistä näkee Iijoelle. Siirryin itse tapahtumaan, missä päivän mittaan kävi ainakin 813 osallistujaa. Vieraita oli tullut ainakin Skandinaviasta.

Tuttuun tapaan oli tarjolla erilaisia pelejä. Pelistä sai tuloksena koodin ja koodilla sai sitten Adventure Lab-tyylisen kätkön. Mega järjesti myös erilaista ohjelmaa, kuten melontaa, mutta en osallistunut siihen tällä kertaa. Usein olen osallistunut Megassa risteilylle, mutta tällä kertaa sellaista ei ollut.

Jatkoin tapahtumasta Iin kirkolle ja Iin Haminan alueelle. Iin Haminassa on mukavia vanhoja rakennuksia, mutta alue on kovin pieni. Sen lisäksi on iso museoalue.

Viimeinen uitto Iissä oli 1988. Uitot olivat merkittävä työllistäjä Iissä.

Lähdin käymään yöpaikassa lataamassa kännykkääni, mutta se latautuikin nopeasti. Myös minä olin iskussa ja ilma näytti mukavalta, joten lähdin etsimään ongittavia kätköjä kuuden kilometrin päähän Iijokea ylös. Jokaisella niistä kätköstä olikin onkija, joten minun ei tarvinnut nähdä vaivaa. Wiggler-vapani olikin uusi ja paketissaan ja olin huomannut, että sen molemmat päät tuppasivat tippumaan. Normaalisti teleskooppivapa vaati kahden kangaskassin systeemin, molempiin päihin kangaskassit, mutta eipä ollut kasseja nyt. Kerranpa sitten vapa aukesi ja jouduin palaamaan omia jälkiäni ja etsimään korkin polulta.

Saavuin Marionin kauhalle, joka oli ainakin viikonlopun ajan Iin kuvatuin matkailunähtävyys. Marion 7400 oli suurin Suomessa käytetty laahakaivinkone ja työt sillä päättyivät 1972. Kaivinkone oli pienen kerrostalon kokoinen. Iissä se kaivoi yläkanavaa. Itse Marion on romutettu ja vain kauha jäi muistoksi.

Kauhalta etenin päätielle, mistä oli yhdeksän kilometriä Iihin. Lähdin palaamaan, sillä olin luvannut itselleni, että tästä tulisi lyhyt päivä.

Majapaikassa pistin uimapuvun päälle ja kävin kastautumassa Iijoessa. Iijoelle oli Villa Kauppilasta melko jyrkkä lasku portaita.

Olin jo pyjamassa, kun Yli-Iissä asuva tuttavani halusi tavata minut. Keskustelimme asioista poropizzan äärellä geokätkötarkastajien pitäessä kokoustaan samassa ravintolassa. Kiva, kun en joka asiassa ole vapaaehtoinen. Aika monessa asiassa kun minä olen.

Tämän jälkeen painuin pehkuihin, koska uusi päivä ja ihan uudet haasteet taas tulossa.

Ii

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Teinpäs blogihistoriani lyhyimmän otsikon. Iissä oli geokätköilyn megatapahtuma tänä vuonna ja olin varannut majoituksen ja junamatkan hyvissä ajoin. Junamatkan itselleni ja pyörälleni. Halusin kokea Oulun kuuluisat pyörätiet, joskin näin kesällä vain.

Yleensä nämä jutut alkavat saapumisella kohteeseen, mutta yöjuna lähti aamuyöllä ja kun ajoin sinne, niin Sammonkadulla oli kahden miehen välinen tappelu. Toinen tappelijoista hyökkäsi minua kohten huutaen ”haluatko turpaan?!”, hän oli selkeästi aineissa. Toinen mies pysäytti hänet. Olin tietysti pyörällä, mutta aivan välittömästi ajatukset meni siihen, mitä olin tai shin mun kung fu -salilla oppinut.

Yö meni torkahdellen, yöjunan päivävaunu on aina raastava kokemus. Oulu oli sateinen, vaikka pahin saderintama oli jo mennyt ohi. Olin katsonut kartasta, että siltaa yli Oulujoen ja sitten, no, kauas.  Tulin Tuiraan ja kyltit ohjasivat sieltä menemään vasemmalle. Löytyi pyöräreitti 1, joka oli hyvin merkitty ja selkeä ja kulki pitkin lähiömetsiä ja johdatti minut Haukiputaalle.

Haukiputaalla kävin kirkolla, joka näytti modernilta, eli jugend-tyyliseltä, koska se oli aikoinaan uudistettu, mutta ytimeltään se on hyvinkin vanha ja siellä on vanhoja maalauksia, jotka olisin nähnyt, jos kirkko olisi ollut auki.

Haukiputaalta jatkoin Iihin maantien piennarta lätäköitä väistellen, mutta pianpa alkoi Iin pyörätie. Odottelin muutaman tunnin huoltoasemalla. Tajusin siinä istuskellessani, että lähellä oli haastekätkö, minkä ehdot täytin ja kävinkin heti alkuun siellä. Sain ajoissa kännykkääni B &B Villa Kauppilan koodin, millä pääsin huoneeseeni, Seikkailumatkailijan hirsikammariin. Muutama kilometri ja olin perillä.

Vesi, vessa ja vuode, mitä voi enempää toivoa. No, kammarissa oli nauloja tarpeeksi ripustaa kaikki mahdolliset reissussa kostuneet ja kastuneet vaatteet. Vesi ja vessa olivat päärakennuksessa. Enpä tiedä, jos olisi koko ajan satanut lujaa, niin se olisi ollut kurjan pitkä matka, mutta eipä satanut.

Iltaisella oli geokätköilijöitten ensimmäinen tapaaminen noin neljän kilometrin päässä J&S Burgerilla. Voi olla niistä mitä mieltä tahansa, mutta ainakin kylmäsavu-pororouhe-nauta -burger oli hyvä. Sitä paitsi kätköilijät saivat alennusta.

Illalla iski varhain väsymys valvotun edellisen yön ja ajettujen kilometrien takia, mutta äänieristys oli vanhassa talossa nolla. En tiedä, olisiko se jossain toisessa huoneessa ollut yhtään parempi. Uni tuli kuitenkin lopulta.

Lintuatlasretki Itä-Lappi

Kirjoitettu kirjoittaja &s

On Suomen 4. lintuatlaksen toiseksi viimeinen maastokausi. Lintuharrastajat ovat etelässä, tutkimatonta aluetta on pohjoisessa. Luonnontieteellinen museo ja Birdlife Suomi päättävät viedä etelän harrastajia pohjoiseen. Ilmoittaudun atlasretkistä toiselle, koska Itä-Lappi on tuntemattomampi minulle.

Matkustin Rovaniemelle päivävaunussa lapsen uikuttaessa koko yön äitiään. Makuuvaunu olisi maksanut 250 euroa. VR:n hintapolitiikka on ihan absurdi.

Perillä olen tietysti väsynyt, mutta ei muuta kuin autoon ja Savukoskelle. Heti ensimmäisenä päivänä kävimme maastossa Martin takana, Vintilänkairassa. Siellä oli paljon hakattua metsää. Savukosken syrjäseutuja on hakattu jo Läskikapinan aikana 1922 . Silloin Itä-Karjalasta tuli pari agitaattoria savottakämpille ja he saivat houkuteltua joukon palkkaan tyytymättömiä savottajätkiä kapinaan ja marssimaan rajan yli Neuvosto-Venäjälle. Suomelle tämä oli varoitus siitä, että heimosota voidaan siirtää myös Suomen alueelle.

Olemme liikkeellä parittain. Poromies kyselee minulta meidän toimiamme ja nimittää minua ”erilaiseksi nuoreksi”, vaikka olen todennäköisesti vanhempi kuin hän.

Näemme maakotkan ja löydämme lapintiaisten pesän. Pohjansirkku laulaa.

Seuraavana päivänä käymme bongaamassa lapinuunilinnun alueen läheltä. Lapinuunilintu on Suomen harvinaisimpia pesimälajeja. Englanniksi se on Arctic Warbler. Se kuvaa nimeä paremmin. Kuljemme tietä kohden Ruuvaojaa. Tien varrella on Kemijoen koskipaikkoja.

Pahtakoski Kemijoessa

Suositeltava tapa eräillä Savukoskella on kalastus. Tuntureita on kovin niukasti, metsät ovat rikkinäisiä. Sellaiselta Lappi näyttää varsinaisten turistikohteitten ulkopuolella.

Tämä on kuitenkin minulle ihan uutta seutua, koillinen Savukoski. Minun ja Juhan mukana on myös Eveliina ja Heidi, jonka tiputimme heidän omalle alueelleen. Toisena päivänä he kahlaavat Alimmaisen Suoltijoen yli ja kävelevät ylipäätään pitkiä matkoja.

Hyttysiä on paljon jopa Lapin mittapuulla. Ei voi ajatella lyhythihaisissa liikkumista. Se onkin, ettei ajankohta juhannuksen tietämissä ole paras aika olla Lapissa, paitsi jos haluaa nähdä lintuja. Lähdimme maastoon jo aamuyöllä kolmen tietämissä.

Kävin majapaikan lähellä geokätköllä. Minulla oli kourallinen Pirkanmaalla pyörineitä kulkijoita eli koodattuja esineitä, joilla oli tarkoitus liikkua kätköltä toiselle tai geokätkötapahtumasta toiseen. Ne vain tuppasivat jäämään pyörimään Pirkanmaalle. Nyt kestää vähän aikaa, ennen kuin ne tulevat takaisin.

Siirryimme Lokkaan ja tietysti niin, että välillä pysähdyimme katsomaan lintuja. Matkalla löytyi hiiripöllö.

Oikeastaan ensimmäistä kertaa näin Lokan tekoaltaan. Olen ollut, tietysti, Vuotson kanavalla, mutta se on eri asia. Suomen suurin ympäristörikos, Kekkosen kosto. Ihminen leikkii jumalaa ja aiheuttaa vedenpaisumuksen toisille. En ole onnistunut edes löytämään kunnon karttaa alueelta ennen tekoallasta. Onneksi Vuotos on saatu torpattua. Allasevakot eivät kuulu minun sukuhistoriaani, vaan ihan muut evakot. Onneksi Karjalan evakoilla sentään itse maa on olemassa.
Majoitumme mökissä tekoaltaan laitamilla. Seuraavina kahtena päivänä retkeilen Lokasta etelään Vintilänkairassa. Myös nämä seudut ovat kärsineet laajoista hakkuista. Havaitsen varpushaukan. Sen lisäksi ampuhaukka ja tuulihaukka, kaakkurin ja kuikka. Teeriä on paljon. Yhtenä päivänä riekko tulee esille. En ole nähnyt riekkoa moneen vuoteen. Kuukkeleita näkyy joka päivä. Monelle lintuharrastajalle nämä ovat elämänpinnoja, esimerkiksi parini Juha ei ollut nähnyt kuukkelia koskaan. Hänelle lapinuunilintu oli myös elämänpinna, minulle se on toinen kerta.

Seuraavina kahtena päivänä työskentelimme Koitelaiskairan puolella, Viuvalon lähellä. Sain käveltäväkseni alueen, missä oli laajat hakkuut. Kuitenkin joitain vanhan metsän sirpaleita oli. Yhdessä sellaisessa lauloi taviokuurna ja purolla sitten lapinuunilintu. Halusin varmistua lapinuunilinnun äänestä ja soitin sitä kännykästä, niin lapinuunilintu tuli siihen lähelle sitten kurkkaamaan.

Kun oli lämmin ja olin herännyt aikaisin, niin asettauduin makaamaan laakealle kivelle ja saatoin torkahtaakin. Heräsin siihen, kun kuulin askeleita läheltä. Käännyin katsomaan ja poronvasa oli tullut ihan lähelle. Vasa kavahti pakoon. Olisi pitänyt huutaa, että nuolukiveksikö minua luulit!

Viimeisenä varsinaisena maastopäivänä menin Koitelaiskairan luonnonsuojelualueelle, missä oli aivan kirveenkoskematonta metsää. Siellä harvempi rinkkaa kantaa, ei siellä ollut edes porojen polkuja.

Kävelin Viuvaloon saakka ja siinä välillä oli pari geokätköä ja sinisuohaukka. Jännää, ettei luonnonsuojelualueella ollut paljon lintuja, vain kuukkeleita, teeri ja leppälintuja.

Seinätunturi ja Nattaset

Seuraavana päivänä lähdimme pois ja minä olin eri kokoonpanossa kuin ennen. Ilman muuta kävimme myös yhdellä alueella paluumatkalla, Kipittivaarassa. Näimme vielä punajalkahaukan Sodankylän Kelujärvellä.
Minulle jäi noin 50 km paksu siivu rajalle näkemättä ulottuen Sallasta Sevettijärven taakse ja se on kiistatta parempi, kuin mitä olen nähnyt. En kuitenkaan valita: kaksi lapinuunilintua, kaksi pöllöä. kotka, kolme lajia haukkoja, kolme lajia kanalintuja, kolme lajia tikkoja, kaksi harvinaisempaa sirkkua. Pikkusirkku tuli esille Viuvalon lähellä. Olin ajatellut, että pikkusirkku pyrkii piiloon maan lähelle, mutta nyt se lennähti puuhun.

Matkaseura oli oikein mukavaa ja eri puolilta eteläistä Suomea. Löysin paljon aihetta puheelle, koska olen ollut joka paikassa. Nyt vain on kiila keskellä Lappia ja lisäksi tuo leveä reunus itärajalla joissa en ole käynyt.

Lintuatlaksessa on vielä jäljellä loput maastokaudesta ja viimeinen maastokausi ensi vuonna. Omat kotikulmani ovat erinomaisesti selvitettyjä, mutta olen onnistunut silti parantamaan.

Kävin polven tekonivelleikkauksessa Coxassa 23.1. ja pelkäsin, etten ole maastokuntoinen, mutta hyvinpä polvi taipui. Itse asiassa minä kuulun kuntoutuneissa parhaimpaan päähän.

Paluumatkalle olin saanut makuuvaunupaikan. Lapset kiljuivat jo valmiiksi asemalla, joten oli oikein mukava päästä makuuvaunuun lepäämään.

Ystävyyden majatalo

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Olen ollut pitkään tietoinen, että Salon maaseudulla toimii tällainen ja arvellut, että se on jokin jeesus-homma ja muutenkin suhtautunut skeptisesti. Tänä vuonna Demokraattisen sivistysliiton Marx-opisto kuitenkin järjestettiin täällä ja kuulemma viimeistä kertaa, sillä talo on esteellinen.
Olin ollut 23. tammikuuta polven tekonivelleikkauksessa, enkä tiennyt, oliko minusta tällaiseen reissuun vielä. Se oli ensimmäinen yöpymisen vaatinut matka. Geokätköilyn puitteissa kerkisin käymään karkauspäivänä Jyväskylässä.
Julkisilla Tampereelta jouduin lähtemään tuiki varhain junalla Turkuun. Ihmettelin, että miksikäs on jossain Kyrön-Auran seutuvilla karja pellolla. Kun katsoin vähän tarkempaa, niin oli valkohäntäpeuroja, ihan laumoittain.
Turussa kävelin linja-autoasemalle. Oikeasti bussi olisi kulkenut myös rautatieaseman kautta, joten turhat 900 metriä. Sitten Saloon.
Salo nyt ei ole kovin muuttunut vuosien varrella. Keskusta sai minut miettimään sarjaa Suomen kuolleimmista kaupunkikeskustoista. Salossa nähtävä on muualla.

Itse Ystävyyden majatalo oli melkoinen nähtävyys, niin kuin jokin taidegalleria.

Tarkkaavaiset opistolaiset huomasivatkin, että kirjahyllyssä oli Harry Pottereita ja Kommunismin musta kirja. Jälkimmäiselle on tehty suomalainen vastine ”Kapitalismin musta näyttely”. Äkkipäätä laskin, että Suomessakin kapitalismi aiheutti enemmän uhreja kuin sosialismi pelkästään itsenäisyyden aikana.

Minulla jäi tietysti aikaa käydä yhdellä geokätköllä. Oikeasti jalkani kanssa ei olisi pitänyt vielä tässä toipumisen vaiheessa mennä maastoon. Minulle oli sanottu, että jalkaa kuntoutetaan kävelemällä, mutta olin unohtanut, että kävely olisi pitänyt olla kadulla. No, minä menin pitkin metsiä kätkölle, kun tie oli liian liukas. Salosta on minulla 3. eniten kätkölöytöjä Suomen kunnista, joten tunnen Salon läpikotaisin, mutta aina on jokin kolkka käymättä.

Sauna oli järven rannalla oleva puusauna, josta pääsi miltei suorilta avantoon. Se on hyvä minulle, kun minulla aina jalat jäätyvät. Kävinpä sitten avannossa, vaikka en ole todellakaan mikään avannossa käymisen ystävä. Nyt on kuitenkin talviturkki heitetty. Seuraavan kerran luonnonvesiin uskaltaudun ehkä jossain elokuussa.

Ohjelma oli tehty aika tiukaksi, mutta eipä majatalon ympäristössä ollut paljoa tehtävää. Kiva puhua sellaisten kanssa, jotka ovat jotakuinkin samalla sivulla maailman tapahtumien suhteen. Seuraavana päivänä sain kyydin Pasilan asemalle. Suomusjärven kohdalla vanha merikotka lenteli auton ohi.

Vähän harmittaa, ettei jatkossa ole opistoa täällä, mutta tänne on vähän vaivalloista tulla Tampereen suunnalta ja Salo on itselleni kovin tuttu, joten miellummin sitten jossain toisaalla.