Minulla oli aika polven tekonivelleikkaukseen 23.1 Coxaan, eikä se ollut pieni juttu. Mitä enemmän luin siitä, sitä enemmän rupesi tuntumaan, etten tänä vuonna pääse reissuun minnekään, enkä etenkään ennen juhannusta. Ulkomaanmatkat oli syytä unohtaa ja varautua viettämään kotielämää toiveikkaan talvimielen vallitessa. Toiveikas sen suhteen, että tässä vielä reissataan.
Kevään ensimmäinen koitos oli Marx-opisto Ystävyyden majatalolla maaliskuussa. Uskoin, etten pystyisi menemään sinne, mutta rohkeasti varasin paikan sinne. Ensimmäinen kerta leikkauksen jälkeen, kun poistuin paikkakunnalta.
Kuten odottaa saattaa, oli liukasta ja jäistä, mutta hainpa sieltä vielä geokätkön.
Suurempi urakka oli lintuatlaksen neljäs maastokausi Lapissa, joka päivä kävelin noin kymmenkunta kilometriä. Kyllä siinä polvi sai heilua. 
En ole sattuneesta syystä koskaan tykännyt kävellä. Tämä kesä oli vielä aivan enneätysmäinen hyttyskesä Lapissa. Ei ehkä vielä saanut sumutettua nimikirjaimiaan hyönteisten muodostamaan seinään, niin kuin kerran Kevolla, mutta aika lähelle.
Lapin reissu laajensi kokemustani Itäkairasta. Linnustollisesti reissu oli onnistunut ja päivitin monen lintulajin listallani tälle vuosituhannelle. Lapinuunilintuja oli kaksi, kun olin nähnyt sen vain kerran aiemmin. Pikkusirkku, maakotka ja punajalkahaukka olivat lajiston helmiä.
En kerinnyt kauaa levätä Lapin jälkeen, kun lähdin Iihin geokätköilyn megatapahtumaan. Sinne ajoin pyörällä Oulusta ja paluumatkalla tutustuin Ouluun paremmin kuin mitä koskaan ennen.
Osallistuin viiteen Pride-tapahtumaan. Niistä kaksi oli minulle uusia.
Loppukesästä oli Punaiset Suvipäivät Leppävirralla, joten ehätin käymään myös Savon suvessa. Rakennuksessa kummitteli, mutta minulta meni kummittelut ohi.
Ajoin Pyhäjärven ympäri Pirkanmaalla ja kävin ensimmäistä kertaa Laukon kartanossa ja suuressa osassa Vesilahtea.
Iski aika paha bonkkaus, kun koko lihassetti kramppasi. Nyt tiedän fyysisen suorituskykyni rajat.
Syksyn saadessa kävin Loviisassa päiväseltään. Syksyisen Marx-opiston vietin Jyväskylässä, missä satoi koko viikonlopun.
Syksyn edetessä rupesin miettimään, että jokin uusi ankallispuisto tälle vuodelle pitää käydä kokemassa ja se sai olla Puurijärvi-Isosuo. Ajoin pyörällä Kokemäeltä Vammalaan riippusiltojen kautta. Upeaa seutua Kokemäenjoen varressa, enkä ollut tiennyt niistä yhtään mitään.
Syksyllä kävin päiväseltään Siilinjärvellä geokätköilijöiden siivoustapahtumassa.
Ajattelin jo, että vuosi on taputeltu, kun kuulin geokätköilyretkestä Rakvereen ja Viljandiin Eestissä marraskuussa ja tietysti olin halukas menemään sinne. Koko reissun ajan satoi ja suuren osan aikaa vielä tuulikin voimakkaasti. Tuuli meinasi tiputtaa minut Rakveren linnan vallilta. Nyt kuitenkin tunnen Eestiä siivun verran enemmän.
Pää on ihan tyhjä vielä vuoden 2025 suhteen. Minä olen sellainen, etten uskalla luvata mitään. Ei kai ole fiksua luvata, kun Suomi hakee konfliktia koko ajan, eikä tiedä, vaikka sellainen vielä tulisikin. On kuitenkin reilua sanoa, että olen tietoinen kolmesta suuresta geokätköilytapahtumasta Suomessa ja aikeissa mennä niihin. Mikään niistä ei näytä miltään isolta reissulta. Olen iskenyt silmäni Brandenburgissa järjestettävään megatapahtumaan syksyllä.
Lintuatlaksen viimeinen maastokausi on ensi vuonna.
Aina valmis?