Rannikon kansan tarinat, Viimsissä

Eestissä oli geokätköilyn megatapahtuma ”Rannikon kansan tarinat” ja tämä oli viides mega, johon osallistuin tänä vuonna. Minä tietysti välittömästi ajattelen rantaremmin tarinoita. Viisi megaa on paljon, mutta niistä kaksi oli ulkomailla.

Aikataulut hermostuttavat minua, niin päätinpä lähteä matkaan bussilla, koska junat myöhästelevät usein, paitsi että bussi oli myöhässä. Syykin oli selvä, massiiviset tietyöt sekä Tampereella että päähesulissa.

Menen laivaan ja jo hyttiin mennessä tapaan geokätköilijöitä Tampereelta. Tampereen aktiivisesti miiteissä käyvistä geokätköilijöistä suuri prosentti eli melkein kaikki osallistuivat tapahtumaan Viimsissä. Osa oli lähtenyt jo aiemmin.

Matka oli yksinkertainen: menen hyttiin, nukun hytissä, herään ja kävelen ulos laivasta. Terminaalin ulkopuolella ei näy takseja. Ajattelin, että se siis siitä taksivaihtoehdosta. Kävelen Viru-keskukseen ja olin jo etukäteen katsonut Googlen katunäkymästä, että siellä on sisällä bussiasema. Tallinnan joukkoliikennekartassa bussi 1 Viimsin keskustaan lähtee sieltä.

No, menin sinne ja siellä oli eri bussivuoroja taululla lähtöaikoineen, mutta numeroa 1 ei missään. Tässä vaiheessa katselin aikataulun perään ja se oli netissä. Huomasin, ettei netti toimi kännykässä. Siellä ei myöskään ollut ilmaista wifiä missään. Eikö aikoinaan ollut niin, että ilmaista wifiä pidettiin ihmisoikeutena ja Eestin piti olla jotenkin edistyksellinen näissä tietoteknisissä asioissa. Sanottakoon, että minulla oli roaming päällä, annoin valita operaattorin, mutta kävin myös kaikki vaihtoehdot läpi. Minulla oli myös kaksi kännykkää mukana, kumpikaan ei toiminut (sama DNA-liittymä). Käpy palaa niin kovasti, että mietin, pitääkö kuluttajaviranomaiseen ottaa yhteyttä vaiko vaihtaa liittymää. Pitääkö joka maasta ostaa puhelin? Se ei olisi ollut edes mahdollista, koska kaikki tuntui olevan kiinni lauantai-aamuna. Onkohan täällä jokin outo pyhäpäivä.

Menin läheiselle bussipysäkille, siinä oli printatut aikataulut. Tulipa kerrankin tarpeeseen. Bussi todellakin kulkee, arjet ja viikonloput. Odotin bussia, ostin lipun lähimaksulla, helppo homma. (Jälkikäteen katsoin kotona, oliko veloitettu oikein. Bussimatkan hinta oli kaksi euroa, veloitti vain euron. Sama myös Viimsistä palatessa).

Viimsin keskus, ruokakauppa Selver. Ne olivat rakentaneet kauppahelvetin, mutta siellä oli rauhoitettu siirtolohkare. No, viranomaiset olivat päättäneet, ettei murikkaa siirretä minnekään, niin nyt se sitten seisoo siellä ruokakaupassa ja veistos on siinä kaverina.

Siirtolohkareen kaverina on geokätkö. Minullahan on käsi-GPS ja geokätköt on ladattuna siihen. Se, mikä ei tullut latauksessa oli lukon koodi. Wifit esille. Lähellä on Hesburger, jossa on ilmainen wifi. Astun sisälle Heseen, saan lukon koodin, poistun Hesestä, menen takaisin Selveriin ja loggaan kätkön. Selveristä saan myös eväitä: sushia, peuranmakkaraa ja ”smuutin”. Kärsin yhä suolivaivoista ja pitää katsoa, mitä syö. Olen kuitenkin alussa vaivan hoitamisen kanssa. Mangosmuuti olikin hyvä.

Käyn toisella kätköllä ja huomasin, että on ruvennut satamaan. Se oli kuitenkin ohimenevä kuuro. Lähdin kävelemään kolme kilometriä kohteeseen. Viimsi on oma kuntansa, täällä on omat bussinsa. Katsoin, ettei V1 tai V2 kulje lauantaina. No, V5 olisi kulkenut. Yhdentekevää. Matkalla perille näen satakuntalaisia pysäköintialueella ja menen juttelemaan niiden kanssa.

Tulen koordinaatteihin hieman ajoissa. Kaikki tutut kasvot olivat paikalla ja suomalaisten lisäksi väkeä etenkin Latviasta, mutta myös Ruotsista, Puolasta ja Tšekistä. Niillä on pieni maan lippu nimikyltissä ja latvialaisilla oli isokin maansa lippu. Suomalaisilla lukee ”Satakunnan geokätköilijät” tai vastaavaa.

Megan tehtävät oli kirjoittaa nimi logikirjaan eli tässä tapauksessa kirjoitettiin puiseen kalaan, joka laitettiin verkkoon.

Koodillisille lätkille ja kolikoille eli kulkijoille oli levitetty liina ruohikolle. Minulla oli Suomesta tulleita laittaa sinne ja nappasin vuorostani suoraan Puolasta tulleita mukaan Suomeen vietäväksi. Niitä sitten tarjoilen miiteissä muille ja tiputtelen kätköpurkkeihin eri puolilla Suomea. Esineen ulkomaalainen omistaja seuraa sitten kulkijansa matkaa kohden sen lopullista häviämistä. Niin, minulla ei ole suuri luottamus siihen, että nämä kulkijat säilyisivät katoamatta. Minun matkassani ne kuitenkin selviytyivät Suomeen.

Seuraavaksi katselen itse museota, koskapa minun Adventure Lab -sovellukseni ei selkeästikään toimi kännykässä, niin kuin ei mikään muukaan. Eestiläisille on iso juttu kiikkuminen isoissa kyläkeinuissa, se kävi selväksi jo niiden edellisessä Megassa. Sen lisäksi oli ihan joltain Väinämöiseltä kuulostavaa laulua ja tanhua kansallispuvuissa. Päällisin puolin en näe eroa, vaikka olisi jokin niittymarien tanhuryhmä. Voisi olla jopa jostain osin Karjalaa.

Pirtun salakuljetus liittyi näihin tarinoihin ja minä kun ajattelin, että pirtua salakuljettivat vain suomalaiset ja karjalaiset. Itse asiassa oma kaukainen sukulaisenikin osallistui tähän, mutta joutui norsuun (SLON, USLON) väärien ruplien vuoksi. Sepä sukututkimuksessa on, sormi, eli kaikki museot ja kertomukset osoittaa nyt vaikka pirtun salakuljetusta, mutta rahanväärennöksistä joudut itse ottamaan selvää. Eestin ja Suomen välissä riskit olivat merkittävästi pienempiä.

Mietin, mikähän on eestiläisten suhde karjalaisuuteen. Ainakin uskonto on eri. Eestissä luterilaisten takana oli saksalaiset, eikä saksalaisia kiinnostanut eestin oppiminen eikä myöskään toisinpäin, niin rahvaan suhde kristinuskoon jäi etäiseksi. Samaa tapahtui muuallakin, Venäjä lähetti venäjänkielisiä pappeja Karjalaan, kansa ei ymmärtänyt ja piti omat, perinteiset tapansa.

Huusseille rupesi kerääntymään jonoa ja arvelin, että voisin lähteä jo talsimaan pois. Läheisellä pysäkillä oli paljon porukkaa ja suomalaisia, menin sinne. Kuulemma bussi 114 menee suoraan Tallinnan keskustaan. Niinpä se sitten menikin.

Olin ajatellut, että voisin ehkä ajaa pyörällä Viimsiin ja takaisin, mutta päädyin julkisiin. Kuitenkin näytti, että kaikki väylät olivat raskaasti liikennöityjä. Paikalliset pyöräilijät tuntuivat kuitenkin treenaavan Viimsissä autoliikenteen seassa. Eräs suomalainen geokätköilijä pannutti pahasti Viimsissä ja joutui jättämään pyöränsä sinne. Enpä haluaisi, että itselleni kävisi niin.

Lopun aikaa olin aika paljon Rotermannin korttelissa. Tallinnan geokätköt on tosi paljon käytyjä ja siellä oli vain Adventure Labeja, jotka eivät toimineet, koska yhteys oli, mikä oli.

Yöksi laivaan, taas. Terminaalissa meno oli siistiytynyt vuosien saatossa, kun hintaero ei tehnyt reissaamisesta kannattavaa. Aikoinaan tienasin Tallinnan reissun ostamalla lihaa ja käymällä juuksuurissa, nyt ei tietenkään voi.