Itäpiste on sellainen asia, jota on vaikea lähteä purkamaan muun tekstin lomassa, joten kirjoitan ihan oman kirjoituksen ajatuksistani.
Aloitan heti suosittelemalla Olof Enckellin kirjaa ”Rajan vartio: jalkamatkoja Raja-Karjalassa”. Hän teki matkansa kesällä ja syksyllä 1938. Karelianismi saavutti jonkinlaisen psykoosin itsenäisyyden ajan alkuvuosina ja siihen liittyi välillä humoristisia ja banaalisiakin piirteitä. Olof Enckell käveli Laatokan rannalta Hattuvaaraan rajan pintaa kirjaten omat mietteensä. Se olisi voinut olla karelianismin krapula ja tuhota moisen vouhotuksen, mutta historia päätti toisin ja Suomi menetti Karjalan ja Karjala kodifioitui evakkojen myötä mystiseksi paikaksi, missä käetkin kukkuvat paremmin kuin muualla ja kesät ovat lämpimämpiä tai sateettomampia. Olof Enckell kuitenkin tuli sellaisena aikana, jolloin rajan sulku oli johtanut suurelta osin Karjalan köyhtymiseen ja periferioitumiseen. Kulta-aika, jos sellainen on koskaan ollut, oli tuolloin jo menneisyyttä. Nykyistä Venäjän puolen Karjalaa kuvailee parhaiten Santtu Karhun kappale ”Kurjas Karjalas”. Karjala on kurja, mutta se on kuitenkin ainoa kotimaa.
Itäpiste on myös sellaista Karjalaa, mikä kelpaa minullekin Karjalaksi. Viipuri ja Karjalankannas dominoivat karjalaisuutta jo ihan sen takia, että siellä asui paljon väestöä. Vasta viime vuosina on keskitytty Raja-Karjalan asioihin. Silti, Karjalasta esitellään karttaa, missä entinen Suomen alue on piirretty yksityiskohtaisesti, mutta Venäjän puoli on valkoinen. Sinne Venäjän puolelle kuitenkin oli ennen Suomen itsenäistymistä tiiviit yhteydet. Ennen sotia yhteyksiä oli laittomasti. Tunnetusti ihmisiä muilutettiin rajan taakse ja toisaalta sieltä salakuljetettiin pirtua Suomeen.
Olof Enckellin aikaan itäisin piste sijaitsi lähellä Unusjärveä Sholtinjärven eteläpäässä Suojärven pohjoisessa, 84 kilometriä kaakkoon. Koordinaatit ovat palttiarallaa N 62° 24.197, E 032° 48.276 (Karjalan kartat varoittaa ”Aineistosta saadut koordinaatit eivät ole täysin tarkkoja”).
Nyt kun olen päässyt mittausten makuun, niin esiäitini Irina Mihailintytär Fominin syntymäpaikka 1755 Rukajärvi on itäpisteestä 143 km pohjoiskaakkoon. Hänen miehensä syntymäpaikka ja yhteinen koti, Perttijärvi on 171 km eteläkaakkoon. 1700-luku ja vaeltaa tuon matkan salolla, susien ja karhujen seassa, ahmojakin oli ja eli ja elää nykyäänkin, miehelään Perttijärvelle. Mitä ihmettä. Suku elää siellä Perttijärvellä ja Suurmäessä. Sitten, vuonna 1812 siihen peninkulman päähän tulee Suomen suuriruhtinaskunnan raja. Eräänä päivänä, esiäitini Matrona Loginova (s. 1815) ylittää sen, eikä taakseen katsele. Syy tälle on selkeä, sillä hän on vanhauskoinen ja vanhauskoisia vainottiin Venäjällä.
4 km Itäpisteestä oli tällainen kyltti 21.3.1992. Laavu oli yhä hyvissä voimissaan. Puut olivat kasvaneet.
Ilomantsissa rajalla olen käynyt useita kertoja. 1982 kävin Kusurissa, mistä tie menee rajan yli luovutettuun Karjalaan. 1990 oli Aittojärvillä, 1992 kävin lähellä itäpistettä, mutta se oli vielä kaukana rajavyöhykkeen takana. Viime vuonna kävin Möhkössä. Nyt pääsin sinne vihdoin ja viimein, mutta se on ihan oma tarinansa.
1990 Aittojärvillä kaveri, joka on maratoonari lähti juoksemaan järven jäällä kohden saaria ja minä katselin sillä välin koskikaraa. Hän oli jo kaukana selällä ja minä lähdin perään, kun hän meinasi juosta suoraan Moskovan puolelle rajaa. Ei se ollut kuin 243 metrin päässä siellä.
Itärajalla on tullut käytyä muutamia kertoja ja mielestäni mielenpainuvin paikka oli Hietajärvellä ja sitä ennen Kuivajärvellä joka ei rakennuskannan vuoksi muistuttanut olleen Suomea. Talot ja kirkot olivat Vienan Karjalan tyylisiä. Voin suositella, mutta en talvella. Kävin siellä tammikuun pakkasilla ja mittarissa oli -27 astetta pakkasta. Hietajärvellä kaiketi asuu jopa neljä ihmistä – yhden tapasin sekä yhden koira, joka kusi mun autoni renkaalle.
Äskettäin itäraja, tosin taisi olla ihan vaan Vaalimaalla, oli taas päässyt uutisiin kun turistit kuulemma käyvät siellä ihastelemassa/ihmettelemässä, että tämä raja tosiaan on suljettu.
Joskun pohdittiin, että olisiko ajettu Ilomantsissa Suomen itäisimmälle pisteelle, mutta luovuttiin sitten ajatuksesta, kun kilometrejä sen hetkisestä sijainnistamme olisi kuitenkin kertynyt turhan monta.