Kansallispuisto, kirkkoja, riippusiltoja ja toverihautoja

Kun polveen tehtiin tekonivelleikkaus, niin tästä uhkasi tulla välivuosi reissujen suhteen. Kuitenkin joka vuosi pitäisi käydä yhdessä uudessa kansallispuistossa, ankallispuistossa. Minulla on tusinan verran käymättömiä jäljellä. Parasta olisi, jos vielä löytäisi jokaisesta geokätkön. Senhän takia osassa pitäisi käydä vielä uudestaan. En ole vielä ottanut selvää, onko kaikissa geokätköjä. Kätköily tapahtuu jokaisen oikeuksien puitteissa, mutta niitä oikeuksia on rajoitettu kansallispuistoissa.

Puurijärven-Isosuon kansallispuisto on ollut minulla pitkään tähtäimessä. Kaksi lähestymistä pyörällä oli mahdollista, pitempi edestakainen lenkki Vammalan rautatieasemalta Kärjenkallioon tai lyhyempi edestakainen lenkki Kokemäen rautatieasemalta Ronkansuolle. Keksin vielä, että Isosuo ja Mutilahti olisivat jänniä kohteita Vammalan suunnalta. Mutta mitäpä jos yhdistäisi ne ja kulkisi Kokemäeltä Kärjenkallion kautta Vammalaan? Trailmap jännästi näytti, että Kokemäenjoen yli pääsisi kahden lossin kautta. Minua kuitenkin lossit epäilyttivät. Kokemäen kaupungin kartta näyttää Mölkkärin lossin, kun taas toista lossia, Suomisen lossia ei ole ja Satakunnan kansa antaa siitä sellaisen kuvan, että se toimii yksityisesti ja suunnilleen kerran vuodessa.  Minut siis ajettaisiin umpikujaan.

Sääennuste näytti epävakaiselta. Jos olisi täysi sorsanilma, niin voisin ajaa Kokemäeltä Ronkansuolle ja takaisin, siitä tulisi kolmisenkymmentä kilometriä. Junalipun varasin Kokemäeltä takaisin. Sitäkään en tiennyt, olisiko pyörälle paikkaa junassa, joten se on hyvä varata etukäteen.

Pyöräilijä suositteli minulle Säpilän riippusiltaa, joten sen varaan suunnittelin reissun. Jos riippusilta olisi poikki, olisi vielä mahdollisuus ajaa Ronkansuolle.

Näillä suunnitelmilla sitten Kokemäelle. Kävin kolmella geokätköllä Kokemäen keskustassa ja sitten rupesi satamaan ja lujaa.

Sateessa ei löydy kätköä. Sääkartta näyttää kuitenkin, että kysymys on pienestä kuurosta, joten suunnitelmiin se ei vaikuta mitään. Riippusilta ja tie Ronkansuolle ovat muutenkin vähän samassa suunnassa.

Tien varrella on kappeli, joka sisältää kappelin, missä piispa Henrikin oli sanottu olleen. Suomen vanhin puurakennus. Kappeli on 1800-luvulta. Puurakennus sen sisällä on ajoitettu 1400-luvulle, joten Paha Henrik ei ole voinut olla siellä. En tiennyt, mutta kaupungilta voi saada avaimen, jolla pääsee katsomaan rakennusta, missä paha Henrik ei ollut. Reliikit voisi olla vaikea selittää avaruuden muukalaiselle. Ehkäpä niin, että reliikkeihin uskominen on sertifikaatti sille, että on höynäytettävissä moneen muuhunkin.

Riippusillalle oli selkeä opaste ja minussa heräsi toivo, että riippusilta todella on käytössä. Ajoinkin sinne. Riippusilta oli ollut poissa käytöstä 2017-2019, mutta sitten se oli kunnostettu ja oli kuulemma pyöräilijöiden suosiossa. En nähnyt muita pyöräilijöitä itseni lisäksi. Miksikäs ei olisi. Säpiläntie on kyllä huonossa kunnossa, ehkä se hillitsee.

Vastarannalla eli Paskarannanmäen puolella oli äänessä hömötiainen. Siellä oli myös geokätkö.

Lähdin ajamaan kohden Puurijärvi-Isosuota. Kulorastaita ja järripeippoja oli paljon. Kyttäläntie oli pitkä soratie, tuleehan niitä kilometrejä näinkin. Oli vastatuuli. Ahvenukselta lähti polku lintutornille, joka oli Puurijärvi-Isosuon pohjoispäässä. Siellä oli tietysti geokätkö. Saavutettu uusi kansallispuisto ja geokätkö siinä. Ahvenukselle meni pitkospuut. Aikaisemmat loggaukset geokätkölle olivat kertoneet, että oli huomattavan märkää, mutta se oli ennen pitkoksia. Tornilla ei ole ketään.

Siellä oli kuitenkin noin 60 metsähanhea, pari merihanhea ja noin 300 järripeippoa. Järripeippoja oli todella paljon. Ilmeisesti kylmän purkaus kaukana Lapissa oli ajanut ne liikkeelle.

Ahvenukselta lähdin Yttiläntielle ja kräveli muuttui asfaltiksi, jota olikin joutuisa kulkea seuraavalle lintutornille Kärjenkallioon. Ahvenus oli ollut tosi vaatimaton, mutta Kärjenkalliossa oli paljon opasteita ja se oli selkeästi pääsisäänkäynti kansallispuistoon. Pyörällä pääsin nopeasti katselulavalle. Jälkikäteen minulle vasta selvisi, että pyöräily on sallittua siellä. Pyörällä pääsin myös itse Kärjenkallion tornille, joka on vielä vähän matkaa lavalta.

Kärjenkallion tornissa oli muitakin. Loggasin geokätkön ja katsoin lintuja. Ruskosuohaukka tuli uutena, lisäksi oli potti haapanoita ja laulujoutsenia. Merikotka oli kauempana ajellen metsähanhia liikkeelle.

Olin kovin levoton, enkä ollut tornissa kovinkaan pitkään. Luulisi, että torni peittyisi monet kerrat sumuun aamulla. Torni oli melkoisen korkea ja sanotaan, että se on Pohjoismaiden suurimpia lintutorneja. Ei sellaisille, joilla on korkean paikan kammo.  Ihme juttu, isokokoinen koirakin oli siellä ylhäällä.

Lähdin ajamaan sieltä Keikyään. Keikyä oli aikoinaan osa Huittista ja Huittisissa tapahtui 1917 meijerikahakka, ensimmäinen aseellinen välikohtaus sitten 1906. Sanottiinpa jopa, että se oli alkusysäys koko sisällissodalle. Keikyässä punaisten muistomerkki on erityisen suuri ja siinä on pitkät listat nimiä.

Anna Kontula sanoo, että suomalaiset suhtautuvat politiikkaan liiaksi tunteella. Olen perinyt tunne-elämän ailahtelevuuden ja tiedän sen vaarat, siksi minä olen tiukan pragmaattinen. 1917 kuitenkin oli liipasinsormi herkässä. Voi miettiä, edistääkö omin teoin rauhaa vaiko sotaa. Minusta on kiva, että minun polveni taas toimii, enkä maksanut siitä itseäni kipeäksi, on kivaa, kun on katto pään päällä ja ruokaa. Minusta se on hyvin kohtuullista. Nykypäivänä se tekee minusta tulipunaisen kommunistin.

Keikyän riippusilta on Suomen pisin puurakenteinen riippusilta. Totta puhuen, Säpilän silta oli vaikuttavampi. Silta yhdistää Keikyän ja Äetsän. Sastamalan kuntahistoria on tosi epäselvää. Oli Kiikka ja Keikyä, jotka yhdistyivät Äetsäksi, joka yhdistyi Sastamalaan. Sitten on Tyrvää ja Vammala, jotka yhdistyivät ja sitten taas Sastamalaksi. Mistä se nimi Sastamala tulee, jostain muinaisuudesta, niin kuin Akaakin.

Äetsä on selkeä teollisuuspaikkakunta. Punaisia järjestäytyi kaartiin hyvin paljon teollisuuspaikkakunnilla, joten yksi kahakka ei välttämättä ollut se laukaiseva syy, miksi moni rekrytoitui kaartiin.

Äetsästä johti suora ja tasainen väylä Kiikkaan, joka muinaisuudessa tunnettiin rukkien valmistamisesta. Myös Kiikassa oli punaisten muistomerkki ja kirkko.

Kiikassa on upea kirkko, niin kuin Keikyässäkin, mutta geokätköä en sieltä löytänyt. Kiikan kirkon geokätkö on näköjään hyllytetty. Olisi ehkä sitä silti voinut yrittää etsiä.
Myös Kiikassa oli ollut kahakka ennen varsinaista sisällissodan alkamista, tammikuussa 1918, Ruotsilan kartanon kahakka. Näin se sisällissota tapahtui, alkoi yksittäisistä kahakoista, jotka eskaloituivat sodaksi. Minä sanon, että suomalainen yhteiskunta romahti sisällissotaan.

Olin aika väsynyt ja ajoin suorilta Vammalan asemalle, missä törötin seuraavat kolme tuntia syöden eväitä. Jos en olisi hankkinut lippua etukäteen, olisin päässyt kotiini kaksi tuntia aiemmalla junalla, mutta mistäpä sen tietää, onko paikkoja pyörälle vaiko ei. Mitäpä jos missään junassa ei ole paikkaa pyörälle, vaan joudun polkemaan vielä 60 km kotiin. Siksi oli parempi se, että varasin lipun.

Puurijärvi-Isosuo oli 31. käyty ankallispuisto Suomessa ja 17. mistä minulla on geokätkölöytö. Kymmenen on käymättä.