On Suomen 4. lintuatlaksen toiseksi viimeinen maastokausi. Lintuharrastajat ovat etelässä, tutkimatonta aluetta on pohjoisessa. Luonnontieteellinen museo ja Birdlife Suomi päättävät viedä etelän harrastajia pohjoiseen. Ilmoittaudun atlasretkistä toiselle, koska Itä-Lappi on tuntemattomampi minulle.
Matkustin Rovaniemelle päivävaunussa lapsen uikuttaessa koko yön äitiään. Makuuvaunu olisi maksanut 250 euroa. VR:n hintapolitiikka on ihan absurdi.
Perillä olen tietysti väsynyt, mutta ei muuta kuin autoon ja Savukoskelle. Heti ensimmäisenä päivänä kävimme maastossa Martin takana, Vintilänkairassa. Siellä oli paljon hakattua metsää. Savukosken syrjäseutuja on hakattu jo Läskikapinan aikana 1922 . Silloin Itä-Karjalasta tuli pari agitaattoria savottakämpille ja he saivat houkuteltua joukon palkkaan tyytymättömiä savottajätkiä kapinaan ja marssimaan rajan yli Neuvosto-Venäjälle. Suomelle tämä oli varoitus siitä, että heimosota voidaan siirtää myös Suomen alueelle.
Olemme liikkeellä parittain. Poromies kyselee minulta meidän toimiamme ja nimittää minua ”erilaiseksi nuoreksi”, vaikka olen todennäköisesti vanhempi kuin hän.
Näemme maakotkan ja löydämme lapintiaisten pesän. Pohjansirkku laulaa.
Seuraavana päivänä käymme bongaamassa lapinuunilinnun alueen läheltä. Lapinuunilintu on Suomen harvinaisimpia pesimälajeja. Englanniksi se on Arctic Warbler. Se kuvaa nimeä paremmin. Kuljemme tietä kohden Ruuvaojaa. Tien varrella on Kemijoen koskipaikkoja.
Suositeltava tapa eräillä Savukoskella on kalastus. Tuntureita on kovin niukasti, metsät ovat rikkinäisiä. Sellaiselta Lappi näyttää varsinaisten turistikohteitten ulkopuolella.
Tämä on kuitenkin minulle ihan uutta seutua, koillinen Savukoski. Minun ja Juhan mukana on myös Eveliina ja Heidi, jonka tiputimme heidän omalle alueelleen. Toisena päivänä he kahlaavat Alimmaisen Suoltijoen yli ja kävelevät ylipäätään pitkiä matkoja.
Hyttysiä on paljon jopa Lapin mittapuulla. Ei voi ajatella lyhythihaisissa liikkumista. Se onkin, ettei ajankohta juhannuksen tietämissä ole paras aika olla Lapissa, paitsi jos haluaa nähdä lintuja. Lähdimme maastoon jo aamuyöllä kolmen tietämissä.
Kävin majapaikan lähellä geokätköllä. Minulla oli kourallinen Pirkanmaalla pyörineitä kulkijoita eli koodattuja esineitä, joilla oli tarkoitus liikkua kätköltä toiselle tai geokätkötapahtumasta toiseen. Ne vain tuppasivat jäämään pyörimään Pirkanmaalle. Nyt kestää vähän aikaa, ennen kuin ne tulevat takaisin.
Siirryimme Lokkaan ja tietysti niin, että välillä pysähdyimme katsomaan lintuja. Matkalla löytyi hiiripöllö.
Oikeastaan ensimmäistä kertaa näin Lokan tekoaltaan. Olen ollut, tietysti, Vuotson kanavalla, mutta se on eri asia. Suomen suurin ympäristörikos, Kekkosen kosto. Ihminen leikkii jumalaa ja aiheuttaa vedenpaisumuksen toisille. En ole onnistunut edes löytämään kunnon karttaa alueelta ennen tekoallasta. Onneksi Vuotos on saatu torpattua. Allasevakot eivät kuulu minun sukuhistoriaani, vaan ihan muut evakot. Onneksi Karjalan evakoilla sentään itse maa on olemassa.
Majoitumme mökissä tekoaltaan laitamilla. Seuraavina kahtena päivänä retkeilen Lokasta etelään Vintilänkairassa. Myös nämä seudut ovat kärsineet laajoista hakkuista. Havaitsen varpushaukan. Sen lisäksi ampuhaukka ja tuulihaukka, kaakkurin ja kuikka. Teeriä on paljon. Yhtenä päivänä riekko tulee esille. En ole nähnyt riekkoa moneen vuoteen. Kuukkeleita näkyy joka päivä. Monelle lintuharrastajalle nämä ovat elämänpinnoja, esimerkiksi parini Juha ei ollut nähnyt kuukkelia koskaan. Hänelle lapinuunilintu oli myös elämänpinna, minulle se on toinen kerta.
Seuraavina kahtena päivänä työskentelimme Koitelaiskairan puolella, Viuvalon lähellä. Sain käveltäväkseni alueen, missä oli laajat hakkuut. Kuitenkin joitain vanhan metsän sirpaleita oli. Yhdessä sellaisessa lauloi taviokuurna ja purolla sitten lapinuunilintu. Halusin varmistua lapinuunilinnun äänestä ja soitin sitä kännykästä, niin lapinuunilintu tuli siihen lähelle sitten kurkkaamaan.
Kun oli lämmin ja olin herännyt aikaisin, niin asettauduin makaamaan laakealle kivelle ja saatoin torkahtaakin. Heräsin siihen, kun kuulin askeleita läheltä. Käännyin katsomaan ja poronvasa oli tullut ihan lähelle. Vasa kavahti pakoon. Olisi pitänyt huutaa, että nuolukiveksikö minua luulit!
Viimeisenä varsinaisena maastopäivänä menin Koitelaiskairan luonnonsuojelualueelle, missä oli aivan kirveenkoskematonta metsää. Siellä harvempi rinkkaa kantaa, ei siellä ollut edes porojen polkuja.
Kävelin Viuvaloon saakka ja siinä välillä oli pari geokätköä ja sinisuohaukka. Jännää, ettei luonnonsuojelualueella ollut paljon lintuja, vain kuukkeleita, teeri ja leppälintuja.
Seuraavana päivänä lähdimme pois ja minä olin eri kokoonpanossa kuin ennen. Ilman muuta kävimme myös yhdellä alueella paluumatkalla, Kipittivaarassa. Näimme vielä punajalkahaukan Sodankylän Kelujärvellä.
Minulle jäi noin 50 km paksu siivu rajalle näkemättä ulottuen Sallasta Sevettijärven taakse ja se on kiistatta parempi, kuin mitä olen nähnyt. En kuitenkaan valita: kaksi lapinuunilintua, kaksi pöllöä. kotka, kolme lajia haukkoja, kolme lajia kanalintuja, kolme lajia tikkoja, kaksi harvinaisempaa sirkkua. Pikkusirkku tuli esille Viuvalon lähellä. Olin ajatellut, että pikkusirkku pyrkii piiloon maan lähelle, mutta nyt se lennähti puuhun.
Matkaseura oli oikein mukavaa ja eri puolilta eteläistä Suomea. Löysin paljon aihetta puheelle, koska olen ollut joka paikassa. Nyt vain on kiila keskellä Lappia ja lisäksi tuo leveä reunus itärajalla joissa en ole käynyt.
Lintuatlaksessa on vielä jäljellä loput maastokaudesta ja viimeinen maastokausi ensi vuonna. Omat kotikulmani ovat erinomaisesti selvitettyjä, mutta olen onnistunut silti parantamaan.
Kävin polven tekonivelleikkauksessa Coxassa 23.1. ja pelkäsin, etten ole maastokuntoinen, mutta hyvinpä polvi taipui. Itse asiassa minä kuulun kuntoutuneissa parhaimpaan päähän.
Paluumatkalle olin saanut makuuvaunupaikan. Lapset kiljuivat jo valmiiksi asemalla, joten oli oikein mukava päästä makuuvaunuun lepäämään.