Tänä kesänä sattui olemaan kolmen viikonlopun reissuputki ja Punaiset Suvipäivät oli viimeinen niistä. Pääsen lepäämään tällä viikolla? Siltä se tuntuu. Punaisten suvipäivien teemoina oli sellaiset mieltä ylentävät asiat kuin ”hyvinvointivaltion terminaalivaihe”, ”AY-liikkeen iltarusko” ja ”goottilainen marxilaisuus”, johon liittyi kapitalismi kauhutarinana.
Mutta ensinnä siis Varkauteen, minne täältä mennään junalla. Vaihto on Pieksämäellä ja se on tehty niin, että kaikki kolme junaa ovat paikalla samaan aikaan ja laiturit ovat täynnä ihmisiä. Tampereen kautta Pieksämäelle tuleva juna on myös joka kerta myöhässä. Niin oli tälläkin kertaa. Tuli pyörän kanssa nopea vaihto eli pyörä hissiin, sitten alikäytävään, joka oli koko leveydeltään täynnä junanvaihtajia, pyörä hissiin, junaan ja Varkauteen.
Varkauteen tultaessa kukkivat jättipalsamit, mitä kovalla työllä kitketään täällä Tampereella. Varkauteen tultaessa on myös Jehovan todistajien konventtisali. Kyltti sanoo, että valtakunnansali. On kai siellä sellainenkin.
Minä olin aikoinaan, kun sitä rakennettiin, talkoissa siellä ja lapioin multaa kottikärryyn ja kottikärryä kuljetti Jukka Hyvärinen ja hän kärräsi mullat juoksujalkaa kohteeseensa ja tuli juosten takaisin niin etten minä saanut lapion varressa huilata laisinkaan. Jukka oli juoksija ja tässäpä ensimmäinen synkkä tarina: hän kuoli salamaniskuun nuorena. Hän oli tullut Tanskasta pyöräilemästä ja oli mökillään Polvijärvellä ja salama iski läheisiin puihin ja meni juuria myöten mökkiin ja tappoi hänet. Uutinen asiasta on tässä:
”1.8.1994 3:00
POLVIJÄRVI – Salama tappoi miehen sunnuntaina aamuyöstä Polvijärven Rauanjoella Pohjois-Karjalassa. Miehen kanssa 90 asteen kulmassa nukkunut vaimo pelastui ilmeisesti hopeakorunsa ansiosta.”
Hän oli kuollessaan 34.
Kiskobussi saapui Varkauteen ajoissa, enkä kauaa saanut ihmetellä Varkauden pahasti slummiutunutta asemaa, kun lähdin jo geokätkölle. Joskus voisi kirjoittaa sarjan Suomen surkeimmista asemista, mutta se olisi tosi pitkä. Varkaudessa pääsee sentään suojaan säältä istumaan rappusille tai jotain.
Ensimmäinen kohde oli virtuaalikätkö muraalilla. Aikoinaan Varkaudessa oli muraali ja kauan ennen kuin muraaleita oli missään muualla Suomessa ja se oli rodullistettu henkilö. Ehkäpä ajatus oli, että savolaiset ovat Suomen rodullistettuja.
Seuraava kohde oli massatornit. Massatornit oli punaisen Varkauden viimeinen puolustuskohde 1918. Vuonna 1918 Varkaus oli tulipunainen. Varkaus oli vain ruukki vailla kunnallisia oikeuksia ja se oli jäänyt hunningolle ja nälkä uhkasi. Punaisen Varkauden loppulitviikki oli erityisen verinen ja siitä on erilaisia versioita. Muistomerkkiin ei olla saatu nimiä laitettua, toisin kuin on monella sivistyneellä paikkakunnalla. Siinä on vieläpä vain karkea arvio uhrien määrästä. Yleisesti ajateltiin, että joka kymmenes tapettiin. Minun pitää tutustua tähän historiaan vielä tarkemmin.
Saavuin Varkauden kirkolle. Varkauden 1939 valmistunut pääkirkko muistutti jotain rautatieasemaa enemmän kuin kirkkoa. Olen joskus ollut sisälläkin häissä. Varkaudessa asuvat Wrightit oli perhetuttuja ja tunsin Birger Wrightin, joka oli kuuluisa jääpalloilija. Hän ajoi veneellä Soisalon ympäri. Kerran olimme hänen kesäpaikassaan Komminselän sillan toisella puolella ja Anne Wright vei minut katsomaan hevosta, mikä oli siinä lähellä laitumella. Birger Wright kuoli alta 50-vuotiaana tuupertuen lenkkipolulle, sydänkohtaus.
Saavun geokätköillen perille eli Puurtilan seurakuntakodille, jossa olen viikonlopun. Kunnollinen paikka, mitä nyt vesi oli päässyt järvessä vähän kylmenemään ja tietysti jeesusrihkamaa joka paikassa. Se oli, niin kuin Demokraattisen Sivistysliiton Karttunen sanoi ”maassa maan tavalla” eli pakko elää jeesusten kanssa täällä.
Muutoin olin seurakuntakodin alueella, mutta kävin katsomassa läheistä Pussilantaipaleen kanavaa ja me teimme yhteisretken punaisten muistomerkille Savonmäen päällä. Työväenliikkeen sivusto pistää nastan Luttilan hautausmaalle, mutta muistomerkki on Kankunharjun hautausmaalla. Luttilan hautausmaan portin läheltä alkaa jyrkkä soratie Kankunharjun hautausmaalle. Wikipedia on tässä parempi, sillä nasta on sentään oikealla hautausmaalla. Ehkä se ei ole oikeassa paikassa siellä, mutta sen näkee kuitenkin helposti.
Muistomerkissä on teksti: ”TOVERIEN MUISTOLLE JOTKA 1918 AMMUTTIIN VARKAUDESSA 22/2 – 16/3 NOIN 350 – 400 ANNOITTE PARHAANNE EDESTÄ AATTEENNE”.
Eräs porukasta sanoikin, että tuo on aika iso hahlo, että viisikymmentä sinne tänne. Sen lisäksi lehtikirjoitus antaa ihan oman lukunsa: ”Hannu Soikkasen laskelmien mukaan Varkaudessa kuoli valkoisen terrorin uhrina 217 ihmistä”.
Mitä ihmettä? Ja tämä on maailman tutkituin sisällissota.
Laskeuduimme alas kukkulalta. Luttilan hautausmaa, siellä on puolisoni sukuhauta. Hänkään ei elänyt pitkää elämää, vaan kuoli 51-vuotiaana ja vaikeasti sairaana. Erikoinen suku, joka todistaa päihdeongelmien periytyvyydestä. Hänen sisarpuolensa piti tulla hautajaisiin, mutta hän oli maannut sen ajan ojassa piikki hihassa. Isä oli puolestaan alkoholisti. Ihme, että toikkaroi elävien kirjoissa niinkin pitkään, että näki oman lapsensa kuolevan. Jos nyt oli edes tajuissaan silloin.
Kun lähdin, niin sää oli muuttunut pilviseksi ja uhkasi sataa. Ylös Komminselän sillalle. Pakko myöntää, että sieltä avautuu perin upea näkymä, melkein kuin Leppävirran silta, joka taas kuuluu Savon seitsemään ihmeeseen.
Saavun keskustaan, käyn vielä Varkauden ortodoksisella kirkolla. Kirkko on kesäisin auki, muttei ollut tarpeeksi kesäistä.
Sen sijaan vietin seuraavat kolme tuntia Varkauden slummirautatieaseman pölyisellä penkillä. Olisin voinut jahdata Adventure Labeja, mutta syövät virtaa puhelimesta ja sitä taas tarvitaan, mikäli kiskobussissa kysytään lippua. Kiskobussissa ei ole mitään helppoa tapaa saada puhelinta ladatuksi. En viitsinyt kaivaa varavirtalähdettä esille.
Parkanon asema on vähemmän viihteellinen lämpimistä asemista. Jos esimerkiksi iskee nälkä, niin voisin ajatella, että Varkauden asemalta pääsisi kävellen kaupalle. Toisaalta sitten Varkaus slummiutuneena tuottaa enemmän vaaran tunteita. Myöhäisin juna menee aika myöhään. Olisi varmaan oma ”elämyksensä” olla Varkauden asemalla pimeässä yksin.
Huomattava bonus on se, että kiskobussi lähtee raiteelta kaksi, mutta vain raide yksi on viitsitty merkitä. Missäs raiteet olivat ihan sikin sokin, taisi olla Vammalassa.
Joka tapauksessa kiskobussi tuli ajoissa ja oli ihan täynnä ja se tuli myös Pieksämäelle ajoissa ja juna Tampereelle taas myöhästeli, niin kuin aina. Sain kuunnella matkalla Juha Päiväniemeä niin kuin koko täynnä oleva vaunu.
Juha kertoi, että kommunistista oli tullut demari, koska tämä halusi olla ”voittajien puolella”, mutta hän ajatteli, että olemalla kommunisti on voittajan puolella. Minä olin eri mieltä hänen kanssaan, mutta sanoin, ettei voitto ole tärkeintä, vaan se, että tekee oikein.
Hurja tarina tuo salamakuolema. Helppo kuolema hänelle, mutta vaimoa jäin miettimään. Olikohan painajaisunet piinannut pitkään?!
Sitkeä vaimo. Satuin tapaamaan Kaliforniassa yhden perin veikeän miehen ja kun hän oli ollut surevaisena leskenä pitkään yksin, tutustutin heidät toisiinsa. Ajattelin, että ehkäpä hänestä tuollainen mies on kovin hauska. Sitten he päätyivät naimisiin ja olivatkin naimisissa pitempään kuin minä ikinä, mutta sitten mies sairastui. Nyt tiedän sen, että vaimo on palannut takaisin Suomeen.
Mietin, että tiedänköhän mitään Varkaudesta. Siellä taitaa olla joku musiikkimuseo, mutta eipä ole tullut käytyä. Joskus piti mennä tuonne, siis Varkauteen, tekemään jotain hotellijuttua, mutta se jäi siltä kesältä ja jo kohta se hotellikin tai koko hotelliketju taisi olla entinen.
Olipas monta synkkää tarinaa. Pitäisikö sinun tosiaan kirjoittaa muistiin ne surkeimmat asemat, taitaa olla aika paljon kokemusta?
Mielenkiintoinen kurkistus Varkauteen! Kaupungista ei ehkä ensimmäisenä tule mieleen matkakohde, mutta Komminselän sillan maisemat näyttävät ainakin houkuttelevilta. En ole tainnut Varkaudessa käydä kuin ohikulkumatkalla. Se on yksi niistä Suomen kaupungeista jotka ohittaa nopeasti, mutta ehkä tuollakin kannattaisi joskus pysähtyä.
Monenlaista näkemistä ilmeisesti tulee reitin varrelle, kun myös geokätkeilee. Mutta olipa sinulla monta surullisen oloista muistoa ja kertomusta. Matkailu herättää tunteita. Aila
Enpä edes tiennyt, että jättipalsami on noin ongelmallinen täällä, mutta näköjään. Leppävirran siltako kuuluu noihin ihmeisiin jonkun listauksen mukaan. Minkä? Itseni tuntemaan listaukseen tuo ei muistaakseni kuulu.
Savon seitsemän ihmettä. Se onkin ihmeellinen lista, kun se tuntuu elävän aina sanojan mukaan.