Rakveressa nukuin kuin tukki ja aamuvarhain jotkut olivat jo kiivenneet linnan valleille, missä saattoi linnan nähdä päivänvalossa. Aamiaisen jälkeen astuin ulos ja totesin, että onkin kerinnyt kulua noin kymmenen sekuntia, ettei sada. Sen jälkeen rupesikin satamaan ja satoi koko päivän. Tuuli oli pelkästään navakka, ei myrskylukemissa.
Kiersimme sitten Rakveren ympäristössä muutaman kätkön. Ensimmäinen oli ilmeisesti tippunut sijoiltaan ja kadonnut. Sen verran päivä oli kiireinen, ettei lähdetty päivänvalossa yrittämään kaivoskätköä.
Rakveren eteläpuolella maasto rupeaa vähän kohoamaan pieneksi ylängöksi. Täällä tuli sellainen kätkö kuin ”Peace house /Rahumajake”, eteen. Suuntasin oitis kohti huussia, mutta se ei ollutkaan oikea talo, vaan ruokokattoinen pikku mökki. Pukkisaaressa rautakautisessa kauppakylässä olin oppinut, että se on nimenomaisesti ruokokatto eikä olkikatto. No, kävi ilmi, että siellä solmittiin 1.7.1661 Kardisin rauha Ruotsin ja Venäjän kesken. Rauhaa kesti vuosisadan loppuun Suureen Pohjan sotaan saakka. Kardisin rauha tiesi, ettei Ruotsi enää laajene. Suomen ja Inkerin osuus sodasta kulki nimellä ruptuurisota ja siinä ortodoksiset talonpojat Stolbovan rauhan rajan sisäpuolelta liittyivät tsaariin. Heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Sodan jälkeen Kannaksen-Lahdenpohjan seudut tyhjenivät karjalaisista ja tilalle muutti luterilaisia savolaisia. Karjalaiset muuttivat Tveriin. Mahtoi olla yllätys, kun sitten patriarkka Nikon 1666 jakoi kirkon skismalla, joka johti vanhauskoisten lahkon syntymiseen. Esipappi Avvakum ja monia muita poltettiin roviolla 1682 ja vanhauskoiset pakenivat Venäjän syrjäseuduille ja myös länteen.
Sen jälkeen tuli suuret kuolonvuodet ja sitten alkoikin suuri pohjan sota. Mahtoi olla helvetillinen aika olla elossa.
Yksi sukujuuri minulla on vanhauskoinen ja ilmaantui Rukajärvelle, josta sitten muutti Suurmäkeen ja putkahti Suomen puolelle Salmiin. Ties mistä kaukaa Venäjältä se sukuhaarani on. Olen osin venäläinen, mutta vitsi on siinä, että aika moni muukin suomalainen on ja näitten sotien seurauksena aika moni venäläinen on juuriltaan suomalainen. Kuinkahan monen Tveriin lähteneen sukulainen etsiytyi vanhauskoisuuden kautta takaisin Suomeen.
Joka tapauksessa maakunta oli vaihtunut Jõgevaksi ja näin minulla oli kolmesta maakunnasta kätköjä. Saavuimme Põltsamaalle ja alkoi laajat peltomaat. Kattohaikaroiden pesiä näkyi kaikkialla, itse linnut olivat muuttaneet kauaksi etelään.
Saavuimme Viljandin maakuntaan. Siellä oli taas yksi vanha kätkö, jossain suolla nimeltä Toi Raba: Toi raba aare / Stash in Toi moor: ”Ja jos haluat kuunnella linnunlaulua, siitä ei ole pulaa.
Etsikää siis, geokätköilijät, kiva metsävaellus odottaa teitä!!!”
No, eihän marraskuussa linnut laula, mutta jospa niitä olisi nähtävillä vielä nyt, etenkin viitatiaisia. Bussi ei lähtenyt, koska ei tiedä, onko pikkutiellä kääntöpaikkaa. 600 metriä kätkölle. Sitten lähdetään kulkemaan mörkökräveliä. En tiedä, miksi tiet peitetään noilla kiuaskiven kokoisilla lohkareilla, jos autot eivät voi kulkea, eikä kävellen ole kiva. Jonkinlaisella maastopyörällä tai krävelipyörällä voi ajaa, mutta ei ole ehkä kivaa. Lapissa oli sama. Lopulta tie päättyi ja painuttiin risukkoon. Vannon, että Eestissä on tiheämmät risukot kuin Suomessa. Tätä on se eestiläinen suokokemus. Onko kiva. Mörkökräveli ja risut. Itikat ja hirvikärpäset puuttuvat. Linnuista oli äänessä vain punatulkut.
Olisi siellä ollut kääntöpaikkaa bussille, mutta ei tullut vastaan, kun mörkökräveli. Ajattelin, että pyörä tuo sen vapauden, minkä auto lupaa. Mikäs kävellessä, ehkäpä viitatiainenkin tulisi pusikosta. Viitatiaisen levinneisyys kattaa Eestin ja se pesii Syvärille saakka, mutta Suomeen se harhautuu vain harvoin. Saattaa olla, että ne ovat vaeltaneet Squatvian puolelle talveksi.
Hirvi näkyi tien laidassa.
Saavuimme Viljandiin ja näimme kaupungin nätisti kukkulalla järven takana ennen hämärän tuloa. Rakvere on kyllä idyllisempi kaupunki kuin Viljandi.
Viljandin anti geokätköilylle on webbikamerakätkö eli pitää tulla kuvatuksi webbikameralla. Niitä oli ennen paljonkin, mutta niiden julkaiseminen päättyi.
”Myös kun webcam jostain arkistoidaan, monet surevat ympäri maailman, kun kätkö katoaa etsittävien joukosta.” Viljandin kamera on kelikamera, joten se tulee palvelemaan toivottavasti pitkään.
Illalla kävin myös kätköllä, joka oli huoltoaseman ilmoitustaululla. Siihen oli huoltoaseman lupa.
Kävin myös Rimissä ruokaostoksilla. Rimissä oli pelkät automaattikassat. Ajattelin, että nyt kun kerta olen ulkomailla, niin voin sen kunniaksi kokeilla sitä. Hinnat oli Viljandissa Suomen luokkaa. Kassilohta oli tarjolla neljä kymppiä per kilo ja se on paljon Suomenkin mittakaavassa.
Illalla oli geokätkötapaaminen, mihin tuli yksi paikallinen. Sanoi, että ehkä kannattaisi Viljandiin tulla kesällä.
Luin hotellissa propagandakirjaa Viljandista. Pojat eivät harrasta balettia, koska muut kiusaavat heitä siitä. On kahdenlaisia ihmisiä: ulkoilmaihmisiä ja sisäilmaihmisiä. Luin myös siitä, että läheisellä Soomaan kansallispuistolla pesii maakotka.
Illalla osa porukasta tilasi itselleen taksit ja lähti Eestin ensimmäiselle kätkölle, joka oli jotain 35 kilometriä Viljandista etelään. Kahdesta taksista maksettiin jotain 300 euroa, melkoinen hinta; ja mitäpä jos kätköä ei löydy. Olivat ne löytäneet sen, mutta ilman vaarallisia tilanteita ei oltu selvitty, sillä peurakolari oli ollut lähellä.
Minua ei kiinnostanut vanha kätkö ihan niin paljoa.
Illalla myös yksi retkeläisistä oli astunut naulaan. Hän kävi myöhemmin lääkärillä Suomessa.
